Apu

Äitiä etsimässä – Samuli Laiho sai vihdoin valaistusta äitinsä traagiseen elämään

Äitiä etsimässä – Samuli Laiho sai vihdoin valaistusta äitinsä traagiseen elämään
Samuli Laihon äiti kuoli alkoholismiin vain 43-vuotiaana. Parikymppinen Laiho pakeni bändielämään ja hautasi asian vuosikymmeniksi. Nyt hän kirjoitti tätinsä Tertun muistojen tukemana romaanin, jonka tarkoitus on selvittää, miksi äiti joi. Voiko suvussa kulkevan vaikeuksien ketjun katkaista?

Terttu Keinosen, 81, tunteet ja muistot tulvahtivat, kun sisarenpoika otti yhteyttä kaksi vuotta sitten. Keinonen palasi Ruotsin Norrköpingissä kotiin jokaviikkoisesta kortinpeluusta, tarkisti postit – ja löysi kirjeen.

Nimeni on Samuli Laiho, olen Eeva Laihon (omaa sukua Keinonen) poika. – Toivottavasti olet etsimäni henkilö.

Toki Terttu muisti Eeva-siskonsa pojan. He olivat tavanneet viimeksi vuosikymmeniä sitten. Terttu oli kyllä kehottanut Suomessa asunutta pikkuveljeään selvittämään Samulin puhelinnumeron, mutta tämä ei ollut saanut mitään aikaiseksi. Ja sitten tuli kirje!

Elän varsin mukavaa elämää Helsingissä, olen naimisissa ja kahden lapsen ylpeä isä. Poikani on kahdeksan ja tyttäreni kymmenvuotias. Vaimoni Maria on kuvataiteilija ja muusikko, joka opiskelee tällä hetkellä valmistuakseen vuoden kuluttua sisustajaksi.

– Menin kirjassa päin asioita, joita en ole pystynyt käsittelemään, Samuli Laiho sanoo.

Terttu oli muuttanut Ruotsiin parikymppisenä kahden pienen lapsen äitinä 1960-luvun alussa. Kymmenen vuotta nuorempi Eeva-sisko oli jäänyt kotiin Tampereen Nekalaan Irma-äidin kanssa. Samassa yksiössä oli kasvanut myös viisi veljeä, äiti huolehti lapsista pitkään yksinhuoltajana.

– Ja olinhan minä lapsenlikkana Eevalle. Se oli siihen aikaan ihan luvallinen syy jäädä pois koulusta, Terttu muistelee puhelimitse.

Terttu viettää koronakaranteenia kotonaan. Vaikka Ruotsin epidemiatoimet vaikuttavat Suomen rajoituksiin verrattuna kevyemmiltä, Terttu harmittelee aktiivisen elämänsä kutistumista. Ericssonin tehtaalla tekemänsä työuran jälkeen hän on viettänyt eläkepäiviä jo noin 20 vuoden ajan.

Kuten ehkä tiedät, äitini menehtyi traagisesti taisteltuaan vuosia yhä syvenevää alkoholismia vastaan. Olin tuolloin vasta 21-vuotias nuorukainen. Eeva ei juurikaan puhunut taustastaan. Tiedän kyllä teidät sisarukset ja sen, kuinka äitini tanssiharrastus johti hänet sittemmin Tampereen Teatteriin, jossa hän kohtasi isäni ja muutti pääkaupunkiseudulle.

Totta kai Terttu soitti Samulille heti kirjeen saatuaan.

Puhelimessa vahvistui, että rock- ja teatterimuusikkona, säveltäjänä ja lauluntekijänä tunnetuksi tullut Samuli Laiho, 50, haluaa Terttu-tädin Suomeen kylään.

Ja Terttu matkusti. Laivalla, niin kuin miljoonat suomalaiset vuosittain.

Puhuttavaa riitti – ja pikemminkin Samulin tapauksessa kuunneltavaa. Hänen siteensä äidin sukuun olivat jääneet ohuiksi.

Eeva Laiho kuoli vain 43-vuotiaana. Samuli Laiho pakeni surua työntekoon.

Pikkusiskon tarina oli Tertulle liiankin tuttu. Alkoholismia oli ollut suvussa muillakin. Ja kun Eevalle soitti, hän kertoi usein olevansa ”nuhainen ja köhässä”.

– Se oli hänen tapansa kertoa, ettei ole ihan kunnossa, Terttu sanoo.

Eeva Laiho kuoli vain 43-vuotiaana.

Samuli Laiho pakeni surua työntekoon. Hänen Hearthill-yhtyeensä pyrki kansainväliseen läpimurtoon ja keikkaili muun muassa Yhdysvalloissa. Bändikavereille hän ei tuskastaan avautunut – eikä oikein kenellekään.

Ei isälleenkään, näyttelijä Pekka Laiholle, joka ex-vaimonsa kuolinuutisen kuultuaan soitti kesken näytöksen Samulille.

Kului vuosia, kului vuosikymmeniä.

Asia vaivasi, mutta Samuli hautasi äitinsä kohtalon miettimisen, kunnes rohkaistui kirjoittamaan kirjeen Tertulle.

"Puhdistava kokemus"

Nyt Samuli Laiho on kirjoittanut romaanin Lasiseinä (Like). Kirja on autofiktiota, jonka Wikipedia määrittelee näin: ”Autofiktio on kirjallisuutta, jossa kirjailija esiintyy päähenkilönä ja kertojana, osana tapahtumia, jotka ovat enemmän tai vähemmän uskollisia kirjailijan elämästä tiedetyille faktoille.”

Puhelimessa Samuli Laiho kuulostaa huojentuneelta.

– Tämä oli tosi puhdistava kokemus. Menin nyt päin asioita, joita en ole pystynyt käsittelemään, Laiho sanoo.

– Olen käynyt jonkin verran terapioissa, mutta vasta tätä kirjaa tehdessä näkökulmani laajeni ja pystyin ymmärtämään sukuni tragedioita ja omaa asennoitumistani erilaisiin ympäristötekijöihin.

"Soitin jopa kahdeksan tuntia päivässä. Kitara oli minun ulospääsyni siitä kaikesta."

Lapsuuteen äidin kanssa mahtui hyviäkin hetkiä. Samoin isä antoi ensimmäiset opit kitaransoittoon. Puuhaan, johon kasvava Samuli uppoutui Helsingin Kontulan lähiökaksiossa, kun vanhemmat olivat eronneet ja isovelikin oli muuttanut pois kotoa – ja äiti joi.

– Soitin jopa kahdeksan tuntia päivässä. Kitara oli minun ulospääsyni siitä kaikesta, Samuli muistelee.

Kitara toi sosiaalisen nousun kaveripiireissä. Soittimen hallitseminen oli hänen oma juttunsa, kun urheilu ei kiehtonut eikä tuolloin yleisiin katutappeluihinkaan tuntunut vetoa.

Lisäksi soittamisen treenaaminen toisessa huoneessa pakotti keskittymään. Äiti oli aloittanut juomisen vähän salaa kahvikupista keskiolutta hörppien, mutta mentyään päivätöihin rakennussiivoojaksi illat kuluivat avoimesti dokatessa.

Niin kauan kun mä maksan laskut, niin se on mun asiani mitä mä juon.

Noin Eeva kuittaa kirjassa Samulille, kun rahaa ei riitä pojalle, ”mutta bisseen kyllä”. Samulin äidin nähtäväksi jättämät AA-kerhon esitteet eivät myöskään johda mihinkään.

Ei oo mua varten tollaiset porukat. Hoidan kyllä ite omat asiani. Ei tässä kuule muut auta.

Sisarukset Terttu ja Eeva Keinonen.

Terttu kertoo alkoholismin koetelleen myös muita sisaruksia. Viina maistui myös hänen veljilleen.

– Äitini syytti siitä jääkiekkoa: aina oli syytä juoda, voiton kunniaksi tai tappion takia, Terttu sanoo.

Keinoset olivat ponnistaneet Nekalan yksiöstä unelmiinsa pontevasti. Veljeksistä neljä Jussi, Antti, Heimo ja Heikki pelasivat jääkiekkoa KooVeessa SM-liigaa edeltäneessä SM-sarjassa saakka. Pisin ura oli Heimolla: ”Hemppa” pelasi KooVeessa syksystä 1968 kevääseen 1976 ja sitten vielä yhden kauden ajan Lahden Kiekkoreippaassa.

Eeva-äiti oli tanssija

Myös Samulin äitiä Eevaa isosisko kehuu määrätietoiseksi.

– Hän oli valtavan kiinnostunut tanssista, mutta tanssitunneilla käyminen maksoi. Eikä siihen ollut rahaa. Mutta jo pikkulikkana Eeva hommasi itsensä vapaaoppilaaksi tanssikouluun.

Tanssi toi työn. Yhteinen produktio tutustutti jo tuolloin tunnettuun näyttelijään. Rakkaus Pekka Laihon kanssa roihahti, ja tämän töiden perässä muutettiin pääkaupunkiseudulle, ensin Espoon Kiloon, sitten Helsingin Kontulaan.

Myös Eeva Laiho työskenteli jonkin aikaa Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmässä, mutta sitten hän jäi kotiin hoitamaan Samulia.

– Elettiin isän uran ehdoilla. Se oli siihen aikaan tapana. En usko, että äiti koki kärsineensä tässä suhteessa vääryyttä.

Elämä Kontulassakin oli aluksi mukavaa lähiöperheen arkea. Ympäröivässä metsässä leikittiin, ja kavereita riitti, sillä uudehkoissa kerrostaloissa asui lähinnä lapsiperheitä.

Vanhempien suhde alkoi kuitenkin rakoilla, ja lopulta tuli ero.

Se oli Samulista musertavaa. Äiti sulkeutui ja alkoi juoda enemmän. Elämästä tuli ankeaa.

"Eihän minun elämäni nyt sentään pelkkää kurjuutta ole ollut."
Samuli Laiho

Kirjassa muusikko, esikoisromaaninsakin julkaissut Samuli juo työhuoneellaan yksin ja iltaisin kapakoissa. Tai teatterikomennuksella vieraassa kaupungissa.

Pojallakin riittää rahaa juomiseen hotellin minibaarista, vaikka laskujen maksu onkin ylivoimaista.

Niin kauan kuin teen omat hommani, teen omassa kodissani mitä tykkään.

Niin uhoaa kirjassa omien tuskiensa keskellä myös Samuli. Äitinsä poika.

– Halusin kirjassa tutkia ennen kaikkea äidin ja pojan suhdetta, ja sitä taakkaa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Nostin ennen kaikkea esiin muutamat teemat kuten vähävaraisuuden ja alkoholin, rahan ja riippuvuudet, Samuli Laiho kertoo.

– Kirjaa kirjoittaessa elin monenlaisia kriisejä läpi. Oli rahahuolia, join liikaa ja avioliitto natisi liitoksissaan.

Romaania ei silti tule lukea täsmällisenä elämäkertana, kirjailija tarkentaa.

– Jos kirjoittaisin elämäkertaa, näkökulma laajenisi. Eihän minun elämäni nyt sentään pelkkää kurjuutta ole ollut. Tässä käsitellään teemoja omaelämäkerrallisten aiheiden kautta. Välillä kerronta menee jopa mustan huumorin puolelle: päähenkilöllä menee niin huonosti, että nauroin kirjoittaessani ääneen.

Autofiktio eroaa elämäkerrasta myös siten, että autofiktio etenee tarinan ehdoilla.

– Kun dramatisoi elämäänsä, täytyy pitää huoli, että tarina svengaa.

– Eihän minun elämäni nyt sentään pelkkää kurjuutta ole ollut, Samuli Laiho hymähtää.

Dramatisointia taitaa olla lähinnä muutaman nimen muuttaminen. Esimerkiksi Terttu Keinonen esitellään kirjassa Kertuksi. Eikä Hearthillia muistuttavaa yhtyettä kutsuta nimellä Hearthill.

Ja elämä jatkuu, vaikka kirjan tarina päättyy.

Samuli Laihon tapauksessa kirjan tekeminen antoi vastauksen häntä askarruttaneeseen kysymykseen: onko väistämätöntä, että ongelmat periytyvät sukupolvelta toiselle?

Ei ole. Samuli on esimerkiksi ollut pitkään juomatta.

– En halua esiintyä minään raittiuden apostolina, mutta ratkaisu on tuntunut hyvältä.

Lisäksi taiteilijaperhettä kouristava köyhyys on hellittänyt kirjan kirjoittamisen jälkeen.

Se, että Samuli on päässyt tekemään musiikkia taas muutamaan isoon teatteriproduktioon, on taannut tasaisen toimeentulon – ainakin ennen koronaviruksen aiheuttamaa kulttuurielämän äkkipysäystä.

Uusiakin ideoita riittää. Romaanin lisäksi julkaistaan tänä keväänä suomenkielinen soololevy, ensimmäinen kuuteen vuoteen. Seuraava kirjakin, trilleri, on jo valmiina.

– Viime aikoina olen opiskellut oopperaa. Jos vaikka rohkaistuisin kirjoittamaan sellaisen, Laiho sanoo ja nauraa päälle.

Kaikki on taas mahdollista. Ehkä tätikin tulee taas Ruotsista käymään.

Kursivoidut kohdat Samuli Laihon romaanista Lasiseinä (LIKE, 2020).

Samuli Laiho

  • Muusikko, kirjailija, säveltäjä, teatteritaiteen maisteri.
  • s. 1.11.1969 Tampereella.
  • Soittanut Hearthill -yhtyeessä sekä muun muassa Remu Aaltosen ja Ismo Alangon yhtyeissä kitaraa, kirjoittanut kappaleita muun muassa Samuli Edelmannille ja Sakari Kuosmaselle.
  • Esikoisromaani Topliner julkaistiin vuonna 2018.
  • Naimisissa, kaksi lasta.

Terttu Laiho

  • Eläkeläinen.
  • s. 29.9.1939 Tampereella.
  • Muutti Ruotsin Norrköpingiin kesäkuussa 1960 Tampereelta.
  • Eronnut, kaksi lasta, joista toinen on kuollut. Kaksi lastenlasta sekä yksi lapsenlapsenlapsi.
Julkaistu: 28.6.2020
Kommentoi »