Apu

Aino-Kaisa Saarinen: "En tiedä naisurheilijaa, joka olisi uran jälkeen ryypännyt, seonnut huumeisiin tai muuten kadottanut elämänhallintansa"



Aino-Kaisa Saarinen: "En tiedä naisurheilijaa, joka olisi uran jälkeen ryypännyt, seonnut huumeisiin tai muuten kadottanut elämänhallintansa"

Aino-Kaisa Saarisen kalenteri on vuosikymmenten jälkeen tyhjä. Särmikkäästä persoonasta nousi saavutusten lisäksi julkisuuteen kohuja, mutta urheilija on tottunut kantamaan tekemisistään ja puheistaan vastuun. Nyt Aikulla on aikaa uudelle elämälle.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Juha Juntto

Aino-Kaisa Saarinen päätti pitkän ja menestyksekkään hiihtouransa tähän kauteen. Saarinen, 39, vakuuttaa, että olo on ennen kaikkea helpottunut.

Päätös oli harkittu: uralla on tullut nähtyä ja saavutettua lähes kaikki mahdollinen. Tiukka aikataulutus yksityiskohtineen on nyt poissa. Saa tehdä, mitä haluaa.

Toisaalta se tuntuu aina menossa olleelle naiselle myös hieman oudolta.

– On kesä, enkä ole menossa harjoitusleireille, jäätiköille, testeihin... Että olen tässä, ja voin lähteä vaikka matkoille jos haluan, mutta kalenterimatkoja ei ole.

Haastattelu tehdään kotisohvalla, mutta siinä tai ylipäänsä missään joutenolo on kurinalaisena perfektionistina tunnetulle Saariselle hieman vaikeaa.

– Olen täyttänyt päiviä kaikella sillä, mihin aktiiviuralla oli harvoin mahdollisuuksia, kuten kutsunut ystäviä isoille illallisille. Tykkään laittaa niitä, mutta joskus voisi yrittää ihan vaan vaikka olla. Se ei vielä oikein onnistu, hän hymähtää.

"En tasan halua mennä salille tai rullahiihtää"

Kestävyysurheilijat eivät yleensä lopeta aktiiviliikkumista, ja Saarisen olemuksesta näkee, ettei uran päättymisestä ole kuin hetki. Tyhjennysharjoitukset, tuntien rullasuksilenkit, maksimisykkeen juoksut ja muu tappo-ohjelma ovat silti historiaa.

– Nyt voin valita, menenkö lenkille vai kauppaan – jee, menen kauppaan… Enkä tasan halua mennä salille tai rullahiihtää, Saarinen alkaa nauraa.

Saarinen on pohtinut urheilu-uran jälkeistä elämää myös yleisemmällä tasolla kilpakumppaniensa ja puolisonsa, ex-koripalloilija Tom Gustafssonin kanssa.

Jokainen huippu-urheilija käsittelee uransa päättymisen eri tavoin. Tosin jotkut eivät käsittele sitä lainkaan, mistä tuppaa seuraamaan erinäisiä ongelmia.

Saarisen suurimmat tunnekuohut osuivat MM-kotikisoihin Lahdessa 2017 ja Korean olympialaisten viimeiselle matkalle.

– Etenkin olympialaisissa oli vaikea hetki. Tunteet pyrkivät pintaan ja tuntui, etten ikinä pääse mixed zonelle. Päätös oli toki julkistettu aiemmin, eli minulla oli ollut aikaa prosessoida asioita. MM-Lahdessa taas olin purskahtaa itkuun jo lähdössä, kun yleisö oli niin vahvasti mukana.

Elämäkerta sai ristiriitaisen vastaanoton

Aino-Kaisa Saarinen on tunnettu voimakastahtoisena persoonana, jonka kanssa ei kaikilla aina ole ollut helppoa. Syyskuussa 2016 häneltä ilmestyi Ilta-Sanomien urheilutoimittajan Pekka Holopaisen kanssa tehty elämäkerta Tahto (Teos), joka sai ristiriitaisen vastaanoton.

Vaikka ahkerasti lööpeissä ja jutuissa markkinoidut ”paljastukset” tarjosivat melko vähän uutta hiihtomaailmaa ja Saarista seuranneille, teksti oli moniin siloteltuihin urheilukirjoihin verrattuna kiitettävän suorasukaista ja rehellisen subjektiivista.

– Minusta ihmisillä oli oikeus tietää, millainen huippuhiihdon ja maajoukkueen maailma on sisältäpäin. Olen aika mustavalkoinen tyyppi ja haluan puhua suoraan. Asiat eivät mene muuten eteenpäin – enkä voisi olla minä, jos toimisin toisella tavalla.

Sama pätee dopingasioihin, joihin Saarinen on ottanut useita kertoja kantaa, viimeksi Norjan supertähden Therese Johaugin huulirasvalla selitetyn käryn kohdalla. Suorapuheisuus on poikinut tragikoomisiakin tilanteita.

– Yksi norjalainen huoltomies kysyi: ”Miksi inhoat ja aina haukut meitä norjalaisia etkä arvostele niitä venäläisiä?” No jos minulta tulee norjalainen toimittaja kysymään norjalaisista, en kai nyt vastaa puhumalla venäläisistä! Enkä edes tuominnut Johaugia henkilökohtaisesti, vaan korostin sääntöjen mukaan pelaamista.

Toisaalta sekä kirjan ajoitus kotikisojen MM-kaudelle että vähän joka suuntaan tölvivät kommentit saivat irvileuat tokaisemaan, että yhtä hyvin sen nimi olisi voinut olla Kosto.

– Kirjassa oli kohtia, joista sai asiayhteydestään irrotettuna aika raflaavia otsikoita ja vähän inhottavan kuvan. Mutta niiltä, jotka ovat lukeneet koko tekstin, on tullut pääosin vain kiittävää palautetta.

Samaan kategoriaan menee Saarisen lempinimestä Aikku väännetty Oikku.

Saarisen ilme kiristyy aavistuksen verran, ja hän on hetken hiljaa.

– Mielestäni olen sanonut asiasta, ja siitä on joskus tullut ristiriitoja. Mutta jos joku haluaa kutsua minua sillä nimellä, kutsukoot.

Lähes 20 vuotta maajoukkueessa ja hiihdon huipulla on pitkä aika. Kumpi muuttui sinä aikana enemmän, Aino-Kaisa Saarinen vai ympäristö?

– Uran alussa haasteet ja kipuilut olivat erilaisia: mahtuuko joukkueeseen, mille matkoille pääsee hiihtämään, miten ottaa oma paikkansa, pystyykö täyttämään odotukset ja niin edelleen. Kun ikää tuli lisää ja Amanda syntyi, täytyi taiteilla ajankäytön, kuormituksen ja keskittymisen kanssa.

Hiihto on edelleen yksilölaji, ja huipulla käydään kivikovaa kisaa paitsi toisten maiden myös maajoukkueen muiden jäsenten kanssa. Suomessa on silti ollut tällä vuosikymmenellä ja etenkin Reijo Jylhän toisella päävalmentajakaudella (2014–2018) vahva pyrkimys tiivistää tekemistä pois jurottavasta yksinpuurtamisesta.

– Reijo teki asian eteen hartiavoimin töitä, ja siinä mentiin eteenpäin. Koen, että joukkue tiivistyi ja sen jäsenenä oli helpompi olla. Muiden menestyksestä oppi iloitsemaan siksikin, että pahin tilanne oli aina, ettei kukaan pärjää. Silloin hommasta tuli tuskaista kaikille, Saarinen vahvistaa.

"Perussuhtautumisessa maastohiihtoon on tapahtunut iso muutos"

Saarinen on yhdessä nyt tv-kommentaattorina toimivan Sami Jauhojärven kanssa nähnyt aitiopaikalta hiihdon maineen ja menestyksen romahduksen, hitaan uuden nousun ja imagomurroksen mustikkasoppaa rinnuksilla -junttilajista uuden ajan urheilijatähtien ja kuntoilijoiden trendilajiksi.

– Maastohiihto on ollut suosiotutkimuksissa koko ajan korkealla, mutta iso muutos on tapahtunut perussuhtautumisessa lajiin. Kun 15 vuotta sitten lähes kaikki omanikäiset kertoivat inhoavansa hiihtoa, nyt samat ihmiset pyytävät vinkkejä suksivalinnoista ja hiihtokouluista. Oma harrastus tekee huippu-urheilun läheisemmäksi ja kiinnostavammaksi, Saarinen sanoo.

Minkä neuvon hän antaisi 20 vuotta nuoremmalle itselleen – tai kelle tahansa huippu-urheilijan uralle tähtäävälle nuorelle?

– Kannattaa kuunnella omaa intohimoa, olla sinnikäs ja jaksaa yrittää. Välillä tulee kuoppaan asti meneviä laskuja, mutta ne kuuluvat asiaan siinä kuin nousutkin. Mutta jos ei edes yritä, ei varmasti onnistu.

"Monta ovea on auki"

Suomessa ei mielellään puhuta rahasta, mutta Saarinen on menestynyt pitkällä urallaan niin hyvin, ettei hänellä liioin ole taloudellista pakkoa tai kiirettä työelämään.

Hyvin verkostoitunut Saarinen suunnittelee liikuntaan, hyvinvointiin ja tavoitteiden saavuttamiseen keskittyvän yrityksen perustamista, ja luentokeikkoja on jo ollut. Muodollista pätevyyttä ja kauppatieteiden maisterin papereita haetaan Oulun yliopiston avointen opintojen kautta.

– En tiedä yhtään naisurheilijaa, joka olisi alkanut uran jälkeen ryypätä, seonnut huumeisiin, lihonut valtavasti tai muuten kadottanut elämänhallintansa, Saarinen heittää.

Hän kuitenkin vakavoituu asian edessä.

– Toki tyhjiö tulee, ja riski sen täyttymiseen väärillä asioilla on olemassa. Aiemmin lopettaminen tuntui itsestäkin pelottavalta, mutta nyt vain jännittää hyvällä tavalla: monta ovea on auki, eikä yhdestä kulkeminen tarkoita muiden sulkemista.

Julkaistu: 5.6.2018