Image

Sairaan hyvä duo: Aikuiset-sarjan Anna Airola ja Elias Salonen ovat ystäviä myös oikeasti

Sairaan hyvä duo: Aikuiset-sarjan Anna Airola ja Elias Salonen ovat ystäviä myös oikeasti
Helsingin Kallioon sijoittuvasta Aikuiset-televisiosarjasta on tullut ilmiö, alle kolmekymppisille jopa sukupolvikokemus. Sen pääosissa olevia parhaita kavereita näyttelevät Anna Airola ja Elias Salonen ovat ystäviä myös oikeasti.
Julkaistu: 1.5.2021
Jos Anna Airolan ja Elias Salosen ystävyydestä tehtäisiin käsikirjoitus, siitä ei tulisi sarja.
”Nii. Mulle tuli jostain syystä mieleen lyhytelokuva”, Anna Airola sanoo vieressä istuvalle Saloselle. ”Sit mä tajusin, et onpa huono vastaus.”
Airola helähtää nauruun ja nostaa käden suun eteen.
”Että ei ois aineksia! Tai siis se kuulostaa siltä.”
”Totta. Totta”, Salonen sanoo.
”Et joku seittemän minuutin lyhytelokuva!”
Airolaa naurattaa edelleen.
”Näyteltäiskö me ite meitä?” Salonen miettii.
”Ehkä castattais”, Airola sanoo.
Mutta ketkä?
”Krista Kosonen ja…” Airola aloittaa.
”…Krista Kosonen ois siinä ja…” Salonen jatkaa.
”…Antti Holma…” Airola keksii.
”Joo, okei. Antti Holma kävis itse asiassa helvetin hyvin!” Salonen sanoo ja nauraa.
Miksi juuri Kosonen ja Holma?
”Jotain abouttiarallaa meiän tasoo!” Airola pyrskähtää.
Salonen ratkeaa nauramaan.
”Jos vaan Suomesta pitää ettiä joku”, Airola lisää.
Tyylilaji?
Farssi? Tai ei sittenkään, Salonen vaihtaa.
”Jos siinä elokuvassa on Anna Airolan elämää, niin kyl sen on pakko olla komedia!”
Anna Airola ja Elias Salonen ovat opiskelukavereita Helsingin Teatterikorkeakoulusta. Tammikuussa 2018 molemmat osallistuivat Yellow Filmin järjestämiin koekuvauksiin, joissa haettiin uusia kasvoja nuorten sarjoihin.
Airola ja Salonen valittiin pääosaan Anna Brotkinin, 33, käsikirjoittamaan ja Anna Dahlmanin, 41, ohjaamaan Aikuiset-komediasarjaan.
Airola, 27, ja Salonen, 26, esittävät sarjassa oman ikäisiään parhaita ystäviä Oonaa ja Arttua. Elämä ja maailma on Helsingin Kalliossa. Oona on yrittäjä ja pitää kahvilaa Kolmannella linjalla muttei oikein jaksa keskittyä siihen. Arttu on graafikko, kuvittaja, muusikko, dj, suunnittelija, designer ja creator, jonka itsenäisen elämän mahdollistavat rikkaat vanhemmat.
Päivät kuluvat kesäpäivien ja -öiden ihanan päämäärättömyyden sekä miljoonien mahdollisten tulevaisuuksien ristipaineessa. On oltava bosslady, itsenäinen ja menestyvä. Pahinta on olla beige. Vakityö on yhtä houkutteleva kuin syöpä tai aids.
Kriisit seuraavat toisiaan.
Piste vai kysymysmerkki – vai munakoisoemoji – viestiin, ettei kuulosta tyrkyltä? Mitä laittaa päälle naisyrittäjien verkostoitumistapahtumaan, johon on tulossa myös idoli Maria Veitola? Pitäisikö sittenkin kirjoittaa kirja? Olla strong and independent, ajaa ajokortti?
Yleismaailmallistaen: kuka olen, mitä haluan, olenko rakastettu, kelpaanko, mikä minusta tulee.
Sarjaa on kehuttu tarkoista havainnoista, jotka kertovat 2020-luvun kaupunkilaisen somesukupolven kokemuksista ja ahdistuksista, tietenkin paisuttaen, onhan kyse komediasta.
On puhuttu jopa sukupolvikokemuksesta.
”Onhan se hämmentävää, että yhtäkkiä Aikuiset on meemeissä”, Salonen sanoo.
Airola ja Salonen tajusivat kyllä heti, kun sarjaa alettiin tehdä, että teksti oli todella hyvä. Airolaa käsikirjoituksen vitsit naurattivat treenatessa uudestaan ja uudestaan. Mutta silti. Varmaan pienen piirin sarja.
”Tällasen pienen Kallio-kuplan oma juttu”, Salonen sanoo.
Tammikuussa Yle Areenassa julkaistua toista tuotantokautta on nyt katsottu jo yli miljoona kertaa. Katsojissa on varsinkin alle kolmekymppisiä ja naisia.
Airolalle ja Saloselle päärooli on ensimmäinen. Jos sarja on sukupolvikokemus, Airolasta ja Salosesta on siis tullut kertaheitolla sukupolvensa…
”Naamoja. Maskotteja”, Airola ehdottaa, vitsillä.
Ainakin heitä on alettu tunnistaa.
Erään kerran kun Airola oli viettämässä iltaa Kaiku-klubilla, nuori nainen tanssilattialla kuiskasi hänen korvaansa Oona, älä ikinä muutu. Arviolta nelivuotias lapsi osoitti Salosta äskettäin kadulla: Arttu!
”Niin, eiks meille kummallekin käynyt myös treffeillä… (heh) Sulle on käynyt sama kuin mulle (heh), et mua sanotaan vahingossa Oonaksi”, Airola sanoo.
”Joo, joo! Meille molemmille on käynyt toi keissi.”
Anna ja Elias, Oona ja Arttu.
Airola ja Salonen istuvat karaokebaari Sir Oliverissa. Puolenpäivän arkinen valo pääsee ikkunateippauksista sisään tyhjään ravintolasaliin. Loosin penkkien kuviokuosiin osuessaan se paljastaa yön tahrat ja yhden poltetun reiän.
Täällä Merihaan Sir Oliverissa Aikuisten Arttu ja Oona laulavat duettona Bohemian Rhapsodyn sen jälkeen, kun Oonalle on juuri selvinnyt, että hänen uuden poikaystävänsä exän nimi on Moona.
Paikka liittyy myös Airolan ja Salosen ystävyyden alkuviikkoihin. Myös he ovat esittäneet täällä dueton, Samuli Edelmannin ja Sanin Tuhat yötä. Se vedettiin kesäkuun iltana vuonna 2017. Airola ja Salonen olivat samana päivänä saaneet tietää päässeensä Teatterikorkeakouluun. Salonen viidennellä yrittämällä, Airola kolmannella. Koulun perinteisiin kuuluu, että uudet opiskelijat lähtevät vielä samana iltana juhlimaan Sir Oliveriin.
”Niin, ja mä en tiedä, miten me ollaan sit päädytty siihen Tuhat yötä…” Airola sanoo Sir Oliverin ikkunapöydässä.
Ehkä vain siksi, että kappale oli ”jossain unilääkemainoksessa”.
Airolan ja Salosen ystävyyden alkupisteen voi sijoittaa vielä paria viikkoa aiemmas pääsykokeiden viimeiseen vaiheeseen. Silloin ”supervihainen” Salonen ”paukki” ulos koulun ovista omasta mielestään epäonnistuneen soolotehtävän jälkeen. Airola oli jo pihalla ”hengittelemässä”. Aakkosissa Airola on aina alussa.
Vittu, vittu, Salonen hoki. Airola juoksi perään. Hei hei rauhotu, otat sä röökin. He istuivat asvaltille. Aurinko paistoi, kuumasti, jotenkin, molemmat muistavat.
”Me jäätiin juttelee ihan sairaan pitkäks aikaa”, Salonen sanoo.
Kumpikin toki tunnisti toisensa jo ennestään Helsingin harrastajateatteripiireistä. Moikkailututtuja.
Seuraavan kolmen kandivuotensa aikana Airola ja Salonen päätyivät usein pariksi tai samaan ryhmään koulutöissä. Kesät menivät Aikuisten kuvauk­sissa. Ensimmäistä tuotantokautta kuvattiin 2018, toista viime kesänä.
Sellainen on hitsannut yhteen. Jaetuista onnistumisen kokemuksista ja toisen ”buustaamisesta” on kehittynyt jotain, mitä Airola kutsuu hyväksi yhteisitsetunnoksi.
”Mun mielestä me ollaan ihan sairaan hyvä duo tekemään töitä yhdessä”, Airola sanoo Saloselle. ”Musta sun kanssa on vaan ylivoimasen kiva näytellä.”
Voi olla, että yhdessä tekemisen helppoudessa on kyse myös jostain samanlaisesta rytmi- tai komiikantajusta.
”Mehän ollaan molemmat aika koomikkotyyppejä myös”, Salonen sanoo.
Airola on kotoisin Kokkolasta, perheestä, jonka tietävät paikkakunnalla kaikki. Aktiivinen kulttuuriperhe Ykspihlajasta, puutalosta, jonka ovi on aina auki vieraille.
Anna Airola on viidestä lapsesta toiseksi nuorin. Hänen isosiskonsa on näyttelijä Oona Airola. Loput sisaruksista ovat sirkustaitelijoita, muusikkoja, toimittajia. Anna, Oona ja Laura laulavat ja soittavat myös Ykspihlajan Kino-orkesterissa.
Lapsuudessa Airolan pihassa oli hevosia ja muita eläimiä. Kun Airola oli teini-ikäinen, perhe perusti pihapiiriinsä kahvilan ja kesäteatterin. Toissakesänä Anna Airola teki sinne esikoisohjauksensakin, musiikkikomedian Yxpila-Hammerfest.
Kaustisella käydyn musiikkilukion jälkeen Airola lähti vuodeksi au pariksi Irlantiin ja muutti sieltä Helsinkiin, jossa isä, sisaria ja serkkuja asui jo valmiiksi. Hän meni vuodeksi Laajasalon opistoon näyttelijälinjalle, jonka jälkeen näytteli Kellariteatterissa, työskenteli teattereiden lipunmyynnissä ja feissarina, pesi ikkunoita ja teki vuoroja ravintoloissa, kunnes pääsi teatterikorkeaan.
Myös Salonen on nykymittapuulla suuresta, nelilapsisesta perheestä. Hän syntyi Helsingin Malmilla, mutta perhe muutti isän töiden vuoksi Porvooseen, kun Salonen oli 13. Näyttelemisestä Salonen innostui jo ala-asteella, opettajansa ansiosta, ja aloitti teatterikerhossa. Tuntui hienolta saada muut nauramaan. Ensimmäinen kamerarooli oli Oskari Sipolan lyhytelokuvassa Repeämä 13-vuotiaana.
Lukion Salonen kävi Helsingissä Kallion lukiossa, ensin Porvoosta käsin, kunnes muutti kakkosluokan jälkeen yksin asumaan Helsinkiin. Koulun ohessa hän näytteli Jarkko Mäkimaata Kotikatu-sarjassa. Ensimmäistä kertaa hän pyrki teatterikorkeaan jo ennen valmistumistaan, kolmannen vuoden jälkeen. Niin monet Kallion lukiossa tekevät.
Välivuodet ennen kouluun pääsyä kuluivat Kellariteatterissa ja Ylioppilasteatterissa sekä Karhupuiston Ärrällä, missä Salonen työskenteli pari vuotta. Televisiossa hänet nähtiin Sorjosessa, jossa hän näytteli Elias Strömiä kahdella kaudella.
”Musta ironiassa ei oo mitään coolia. Se on ihan hirveen defensiivistä. Kuka vaan pystyy heittää ironista läppää. Mut se on niin paljon siistimpää, jos joku tyyppi pystyy olee oikeesti auki ja vilpitön.”
Elias Salonen
Millainen ystävä Salonen on?
”Eliaksessa parasta on, että Elias on jotenkin ihan supervilpitön”, Airola aloittaa ja kääntyy katsomaan vieressään Sir Oliverin loosissa istuvaa Salosta. Kummallakin on edessään kuppi kahvia, Airolalla mustana, Salosella maidon kanssa (kauramaitoa ei ollut).
”Miten sä sanoit siitä Artun hahmosta, et sä et oo niin cool tai jotain. Niin äh, musta sä oot vaan sillein uncoolisti newcool.”, Airola sanoo Saloselle.
”Lisäksi sä oot hauska, positiivinen ja utelias asioita kohtaan, et hei, mites tää asia toimii… Mutta vilpittömyys. Se on musta vaan ihana piirre ihmisessä.”
”Kiitos, kivasti sanottu”, Salonen sanoo.
Vilpittömyys on myös Aikuisia määrittelevä piirre, tai oikeammin uusvilpittömyys, Airola mainitsee. Sarjasta on tehty kandidaatin tutkielma Tampereen yliopistoon. Siinä Aikuiset määritellään postmodernin ajan ironisen eetoksen jälkeiseksi uusvilpittömäksi satiiriksi. Se tarkoittaa, että siinä ironia purkautuu vilpittömän haavoittuvuuden kautta. Sarjassa ei naureta katsojan kustannuksella vaan pyydetään katsoja aidosti mukaan tekemään tulkintaa ja nauramaan yhdessä.
”Musta ironiassa ei oo mitään coolia. Se on ihan hirveen defensiivistä. Kuka vaan pystyy heittää ironista läppää. Mut se on niin paljon siistimpää, jos joku tyyppi pystyy olee oikeesti auki ja vilpitön”, Salonen sanoo.
Salonen on sanonut Airolasta haastatteluissa, että hän on ihan kuin Oona. No, erojakin on, tietysti, mutta Airolan elämässä on aineksia, joiden vuoksi hänen ja Salosen ystävyydestä kertova lyhytelokuva olisi lajityypiltään juuri komedia.
”Kyl sulle about aina käy jotain, mitä vois käydä vaan sulle!”
Yksi sellainen Airolalle kävi esimerkiksi, kun tuttu ohjaaja lähetti hänelle viestin, jossa hän pyysi Airolalta ääninäytettä tekeillä olevan kuunnelman tuottajalle. Laita ihan mitä vaan höpinää WhatsApp-viestillä, niin lähetän sen tuottajalle. Ei vaikuta siihen sun rooliin, paitsi tietenkin, jos haukut tuottajaa mulkeroksi, ohjaaja viestitti.
Niinpä.
Airola ottaa Sir Oliverin pöydässä esiin iPhonensa ja soittaa sieltä ohjaajalle lähettämänsä ääninäytteen. Kaiuttimesta kuuluu maireasti venyttelevä ääni:
”Moi Mirkkaaa, tää on mun ääninäyte. (– –) Mitähän mä voisin sulle tarinoida? Mun tulppaanit on mmm, mmm… tulppaanit on, miten se sanotaan? (tauko) Tulehtuneet. Ei! Vaan kuihtuneet! Kuihtuneet on mun tulppaanit, pyykit on pesemättä ja tiskit on tiskaamatta, mutta – ei se mitään. Ei se mitään. (– –) Ja mitähän muuta. Niin, mun piti sanoa siitä Laurasta [tuottaja] jotain, että on se kyllä aika… aika jäätävä tyyppi. (– –) En mä tiedä, että kannattaako sen kanssa alkaa tekee töitä, että mieti nyt vielä kaks kertaa.”
Läppä!
Niin Airola ajatteli. Ohjaaja ei ajatellut mitään sen kummempaa, vaan forwardoi ääninäytteen suoraan tuottajalle.
”Ja sit mä lähetin perään anteekspyytelyviestejä!” Airola sanoo ja pyrskähtelee.
”Kokkolalaista huumoria!”
Eihän hän edes tuntenut tuottajaa.
”Ai vittuu!” Salonen kuiskaa ja nauraa.
”Toi vaan kuvaa niin hyvin sua.”
Ja olihan se cuba libre -tapauskin. Se päätyi Aikuisiinkin.
Airola teki yhdessä välissä vuoroja Kom-ravintolassa. Iso pöytäseurue oli lopettelemassa.
Juomat vielä, vaikkapa oluet, Airola kysyi.
”Vuorotellen ne miehet sitten vastaa, että Karhu, ja joo, mä otan Karjalan, ja kolmas sanoo, et mä ottaisin cuba libren”, Airola sanoo.
”Sit mä olin, että aaa, valitettavasti meillä on vaan Karhu, Karjala ja Corona ja nää. Luettelin oluita. Ja sit se oli uudestaan, et cuba libre. Ja mä olin, et niin, meillä ei oo”, Airola jatkaa.
”Ja sit se oli sillein facepalm. Et se on drinkki. Sit mä meen sinne tiskin taakse ja googlaan, et kokista ja rommia, ei vittu!”
”Sä oot ihan käsittämätön ihminen siinä, et miten sun elämä voi olla ihan täydellinen kaaos, mut sit se on koko ajan silti hallittu. Hetkeäkään ei epäile, et sä et pärjäis tai asiat ei lutviutuis, vaan ainahan sulla menee asiat ihan vitun hienosti. Sä oot aina ihan saatanan hyvä kaikissa jutuissa. Sellanen kävelevä hallittu kaaos”, Salonen sanoo.
”Kävelevä hallittu kaaos!”
Airola nauraa.
”Ihana.”
”Loppupeleissä Oona ja Arttu on aina toistensa puolella. Sen ystävyyden väliin ei kyl tuu mikään. Ne on myös ihan sairaan ylpeitä toisistaan, mä luulen.”
Elias Salonen
Aikuiset on fantasia täydellisestä ystävyydestä. Päivien läpi kellutaan päättymättömässä symbioosissa vailla suuria velvollisuuksia.
Lojutaan yhdessä sängyssä, kuunnellaan toisen huolet, juodaan viiniä kesäisessä Kalliossa, vedetään perseet, soudetaan kumiveneellä, itketään olkapäätä vasten, nauretaan, maksetaan toisen perintälasku, kun tältä on rahat loppu.
”Loppupeleissä ne on aina toistensa puolella. Sen ystävyyden väliin ei kyl tuu mikään. Ne on myös ihan sairaan ylpeitä toisistaan, mä luulen”, Salonen sanoo.
Salosen omat parhaat ystävät ovat peräisin lukioajoilta, seitsemän hengen tiivis kaveriporukka, ydinporukka. Yleensä kerran pari viikossa kokoonnutaan jonkun luokse, ne tulevat, ketkä pääsevät. Ei mitään ihmeellistä, ehkä pelataan lautapelejä, eniten Scrabblea, ja ”jauhetaan paskaa”.
Ystävillä on ollut tärkeä merkitys muun muassa sille, millaiseksi Salosen maailmankuva on muodostunut. Hän on esimerkiksi kasvissyöjä suureksi osaksi siksi, että iso osa hänen ystävistään on vegaaneja. Eräs parhaista ystävistä on aktiivinen Elokapinassa. Se on saanut Salosenkin ajattelemaan ilmastokriisiä yhä enemmän.
Airola on ”junantuoma”. Hänen lukioaikojen piirinsä hajautui kirjoitusten jälkeen ympäri Suomea, toisin kuin Salosen. Helsingissä Airola muutti ensimmäiseen asuntoonsa isänsä asunnon alakertaan Kallion Harjutorille. Pitkään hän hengasi lähinnä perheensä kanssa. Teatterikoulussa oli muutenkin niin intensiivistä, että sosiaalisudesta tuli ähky.
Näyttelijän ammatissa on tavallista, että monet ystävistä ovat kollegoja jostain yhteisestä projektista. Harjoituksissa mennään helposti heti niin iholle, jaetaan yksityisiäkin tunteita ja kokemuksia. Airolasta ja Yolaa Aikuisissa näyttelevästä Aksa Korttilasta tuli esimerkiksi ystäviä viime syksynä, kun Airola oli harjoittelussa Kansallisteatterissa. Molemmilla oli rooli Kaikki äidistäni -näytelmässä.
Kollegojen lisäksi Airolalla on erilaisia ystävyyksiä: yhden kanssa yhdessäolo perustuu ennen kaikkea fyysiselle lähelläololle, vietetään aikaa yökylässä. Yksi yö mentiin keskellä yötä pulkkamäkeen. Toisen ystävän kanssa ytimessä on kaikenlainen asioiden ja tapahtumien puiminen ja päivittely.
”Sellasta vanhan ajan setämiehet Esson-baarissa -tyyppistä.”
Jos ystävyyttä ajattelee ihmissuhteiden asteikolla, ystävien merkitys on Airolasta vain korostunut, mitä vanhemmaksi tulee.
Lapsena ystävystytään leikin kautta. Teininä, no, hengataan osittain samasta itsestäänselvyydestä, koska mitä muutakaan tekisi, Airola sanoo.
Mutta aikuisena ystävät aidosti valitaan. Ystävyys muuttuu mielenkiintoiseksi ajatusten ja maailmankuvien vaihdoksi. Ollaan yhdessä, koska on kiinnostuttu toisesta.
”Sellainen hiljaa tutustuminen on tosi kiinnostavaa. On ihana yllättyä ihmisestä pikkuhiljaa”, Airola sanoo.
Sekä Salosesta että Airolasta parasta ystävissä on, että heidän seurassaan voi olla virheellinen. Sanoa asioita, joita ei voisi sanoa isossa porukassa tai somessa.
”Et mä en tajuu, mistä tässä ilmiössä on kyse. Että oonko mä ihan vitun boomer? Ja sitten se toinen on, että ei, että mullakin on tollanen olo”, Airola sanoo.
”Nimenomaan! On yhteisö, jossa sä saat mokata ja sanoo välillä urpoja juttuja”, Salonen sanoo.
Airolasta on viehättävää, jos joku on läheinen lapsuuden­ystävänsä kanssa vielä aikuisenakin.
”Lapsena kommunikaatio on niin outo juttu, että se on tavallaan kummallista, että siitä selviää aikuisuuteen asti.”
Hänen vanhin ystävänsä on ajalta, jolloin molemmat olivat noin kuusivuotiaita. Enää ei olla paljoakaan tekemisissä eikä tunneta toisen arkea.
Kun tavataan, pääasiassa muistellaan.
”Käydään läpi, missä bileissä oltiin 15-vuotiaana ja mitä siellä tapahtu.”
Viimeksi selattiin valokuva-albumia, jonka Airola oli antanut ystävälleen 16-vuotislahjaksi.
”Sit yhtäkkiä tajuaa, että me muistetaan toisistamme asioita, joita kukaan toinen ei muistaisi.”
Ei äiti, ei isä, eivät sisarukset, puolisot tai aikuisiän ystävät – ei välttämättä edes itse.
”Me ollaan toistemme muisti, mikä on tosi arvokas ajatus.”
Aikuisuus on sitä, että opettelee pitämään kulisseja ja näyttelee, että ois vitun kivaa, vaikka vituttais ihan hirveesti. Aikuisella on kato ihan samat tunteet kuin vauvalla, mutta aikuinen vaan osaa peittää ne.”
Aikuisissa aikuisuuden merkkejä ovat Facebookin arkikuvahaaste ja se, että Visa Electron vaihtuu luottokorttiin.
”Kyl me ollaan erilaisia kun noi meidän hahmot!” Salonen sanoo ja alkaa nauraa.
Niin.
Airola on naimisissa. Hän asuu Käpylässä, rakastaa siivoamista, erityisesti imurointia, moppaamista ja pyykkäämistä, tykkää liikunnasta ja terveellisesti syömisestä. Viime lauantaina hän kävi saunassa, katsoi luontodokumentin ja meni nukkumaan.
Salonen etsii ensimmäistä omistusasuntoaan, mahdollisesti Kalliosta. Hän on pitkästä aikaa sinkku. Maksaa laskunsa, on perillä opintopisteistään, menee ajoissa töihin, vastailee sähköposteihin.
Viime aikoina on tullut tehtyä kovin keski-ikäisiä asioita, kuten uitua avannossa.
”Mut ei se oikeestaan oo ees keski-ikästä. Kaikki meidän ikäset tekee sitä. Se on trendaavaa”, Salonen sanoo.
”Mäkin käyn säännöllisesti, kuulun avantoseuraankin. Ja sitten… ostin kyllä viikko sitten sukset. Sekin oli kova pala”, Airola sanoo.
”Mut sekin on trendaavaa!” Salonen sanoo.
”Mä oon ostanu nyt syksyllä toppaliivin ja ulkohousut. Oon nykyään joka päivä vaan näissä, pukeudun tosi lämpimästi”, Airola sanoo.
”Mä teen välillä ristikoita, mut sitten kaikki nuoret tekee myöskin ristikoita nyt! Kaikki keski-ikäset jutut on nyt jotenkin tosi… Vai…” Salonen pysähtyy.
”Ollaanks me sit keski-ikäsiä!”
Hiljaisuus.
”Siis kaikki keski-ikäset jututhan on ihan hirveen kivoja. Siis villasukat jalassa takan edessä viini kädessä. Sehän on vaan tosi kivaa!” Salonen sanoo.
Tai: ehkä se on vain tämä poikkeusaika.
"Tää on vittu maailman paras koulu ja ihanin ammatti. Pitää vaan toivoa, että tässä maailmantilassa tätä työtä saa jatkossakin tehdä."
Anna Airola
1994 syntyneet Airola ja Salonen ovat opintojensa maisterivaiheessa. Turvasatamassa, kuten juuri tällä hetkellä tuntuu, kun melkein koko heidän alansa on ajettu alas. Koulussa pääsee sentään tekemään. Ei tarvitse vielä stressata, mistä töitä.
Salosella on parhaillaan rooli KokoTeatterin näytelmässä NSFW. Yleisörajoitus on kuusi henkeä. Yhdessä näytöksessä Salosen oma perhe on koko teatteriyleisö.
Oman ammatin tulevaisuus mietityttää. Kuinka paljon ala tulee muuttumaan? Moni ammattinäyttelijä on joutunut vähintään harkitsemaan alanvaihtoa, kun tulot ovat menneet.
Ja tulevaisuus muutenkin: Salosen mielestä välillä näyttää ”aika vitun kauheelta”.
On ilmastokriisi ja alati kiihtyvä muutos. Jatkuvaa uudelleenkouluttautumista ja itsensä kehittämistä muuttuvia työmarkkinoita varten. Identiteetin luomista uudelleen. Carrie Fisherkin on jo herätetty kuolleista Tähtien sodassa. Voiko teknologia korvata oman ammatin?
”Niin, jos miettii, et meidän viime vuodet on ollu sillein… Trump, korona…” Airola sanoo.
”…persut…” Salonen jatkaa.
”…sellasta natsimeininkiä…” Airola lisää.
” …ja maailma tuhoutuu”, Salonen sanoo.
”Niin. Ja sit on vaan sillein, et noooh…” Airola sanoo.
Mutta pakko on uskoa myös siihen, että kaikki menee hyvin.
Muistella niitä aamuja, hetkiä, teatterikorkean liikuntasalissa 525, kun aurinko paistaa sisään.
”Ja sit aletaan tehdä jotain kuperkeikkoja, ja mä vaan mietin mielessäni, et onhan tää ihan järjetöntä ja samaan aikaan järkevintä, mitä mä voin tehdä. Et tää on vittu maailman paras koulu ja ihanin ammatti. Pitää vaan toivoa, että tässä maailmantilassa tätä työtä saa jatkossakin tehdä”, Airola sanoo.
Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »