Apu

Katja Ståhl: Aikuiset ovat niin näköalattomia, että kuvittelevat pystyvänsä jymäyttämään kupeittensa hedelmiä – Ei muuten onnistu!

Katja Ståhl: Aikuiset ovat niin näköalattomia, että kuvittelevat pystyvänsä jymäyttämään kupeittensa hedelmiä – Ei muuten onnistu!
Katja Ståhlin kolumni: Lähes lukioikäiselle sepitetään vähäjärkisiä peitetarinoita siitä, miksi iskä on viikonloput tekemässä mökkiremonttia tai kalassa, vaikka tosiasiassa iskä ja äiti ovat päättäneet erota, mutta ovat yhdessä vielä, koska muuten lapset kärsivät.
Kuvat Hannes Paananen, Maxim Usik

Lapset ja eläimet ovat tunnetusti paljon fiksumpia kuin arvaammekaan. Ne eivät välttämättä pohdiskele ja analysoi, mutta ne perhanat tietävät. Aina.

Onko kyseessä merkkikieli, jota vain alkukantaisimmat eliöt osaavat tulkita? Kieli, josta kehittyneempi väki on matkapuhelimineen ja pankkikortteineen rynnännyt ohi kuin auto, joka jatkaa matkaa, vaikka jänis jäi alle?

Oletko joskus ihmetellyt, kuinka eläin tuntuu tietävän, milloin sen lähtö on lähellä? Se ikään kuin alistuu kohtalolleen, tajuaa tilanteen. Toistelet kyyneleet silmissä, kuinka se voikaan tajuta kaiken, kaiken! Olet varma, että se on maailman viisain koira/kissa/marsu/hevonen/lammas.

Et voi käsittää, miten se on niin fiksu. Tosiasiassahan eläin lukee sinua kuin avointa kirjaa. Se tulkitsee ilmeet ja eleet päivänselvästi.

Nyt tapahtuu jotain, mitä ei ennen ole tapahtunut, ilma haisee pelolle ja surulle, ihmiset ovat aivan tolaltaan. ”Pitää olla se järkevä nyt näiden hullujen seassa”, eläin saattaa miettiä ja on todennäköisesti oikeassa.

Lapsista päinvastoin luullaan, että ne eivät tajua mitään. Lähes lukioikäiselle sepitetään vähäjärkisiä peitetarinoita siitä, miksi iskä on viikonloput tekemässä mökkiremonttia tai kalassa vuodesta toiseen, vaikka tosiasiassa iskä ja äiti ovat päättäneet erota, mutta ovat yhdessä vielä, koska muuten lapset kärsivät.

Aikuiset ovat usein niin näköalattomia, että kuvittelevat pystyvänsä jymäyttämään kupeittensa hedelmiä. Ei muuten onnistu. Jokainen edes kohtalaisilla älynlahjoilla varusteltu nuori tai jopa lapsi haistaa vanhempien keskinäisen tuskan kilometrien päästä.

Yhtä kaukaa kuin sinä kuvittelit nuorena, ettei äiti VOI haistaa, että olet tupakoinut, kun siitä on jo viisi tuntia. Kyllä se haistoi, mutta ei viitsinyt sanoa mitään. Yhtä lailla nuori ei viitsi sanoa mitään, sillä hän ei halua kuulla taas uutta lööperiä vanhempiensa suusta.

Samaan aikaan, kun terve aikuinen yrittää jymäyttää vähäisempiään, hän itse tulkitsee merkkejä ympäriltään. Jos ihminen on riittävän pihalla omassa elämässään, merkkejä voi hakea ihan mistä vain. ”Pysähtyikö tuo lintu puuhun laulamaan minulle? Oliko se musta lintu? Eikö se tarkoita jotain pahaa?”

Usein merkeistä haetaan myönteistä vahvistusta omille ratkaisuille. ”Lenkkipolulla vastaantuleva mies kääntyi katsomaan perääni. Sen on oltava merkki: nyt eroan/vaihdan työpaikkaa/laihdutan!” Harva haluaa edes kuulla, että vastaan lenkkeilevä mies havaitsi alushousujen roikkuvan lahkeestasi ja tarkisti, ettet kompastu. Merkiksi toki senkin voi tulkita jos haluaa.

Isot hankinnat odottavat usein merkkiä. Merkiksi tulkitaan yli lentävä joutsenpari, vastaantulevan auton rekisterinumero (kolme samaa numeroa) tai neliapila. Myös iltapäivälehden kannustava horoskooppi on suosittu suunnannäyttäjä.

Taivaan merkit ovat olleet toivottua tavaraa jo suomenkielisen raamatun alkumetreiltä. Valitettavan harvoin taivas kuitenkaan onnistuu ohjailemaan päätöksentekijöitä, joten ihmisten on ollut pakko etsiä merkkejä muualta.

Todellisuudessahan päätös on jo tehty, mutta siihen tarvitaan vain vielä ulkopuolinen sinetti. Ostaisinko tämän talon? Kas, vastaantulevan pojan skeittilaudassa on tarra, jossa lukee isolla YES. Selvä kuin pläkki, näitkö? Ostan. ●

Julkaistu: 20.5.2020
Kommentoi »