Liian monessa kodissa yritetään nyt päästä yli siitä, mikä on elämässä pahinta – oman lapsen menettämisestä.
Kun ensimmäiset uutiset Oslon pommi-iskusta perjantaina tulivat, julkisuudessa ja verkkokeskusteluissa alkoi salamannopeasti syyttely. Oltiin varmoja siitä, että terrorin takana ovat ääri-islamistit. Maahanmuuttokriittisyys velloi valtoimenaan. Tyrmistys oli suunnaton, kun paljastui, että massamurhan takana olikin liinatukkainen norjalainen, kristinuskoa fanaattisesti tunnustava vapaamuurari, maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastustava äärioikeistolainen, joka oli islaminvastaisella ristiretkellään. Nyt tutkitaan, toimiko Breivik yksin, vai löytyykö näitä ”ritareita” muualta maailmasta.
Sisäministeri Päivi Räsänen ehätti viikonvaihteessa linjaamaan, ettei aselakiin ole tarpeen tehdä muutoksia. Poliisijohtaja Pentti Saira ja ulkoministeri Erkki Tuomioja kuitenkin lupasivat, että lakia tarkastellaan nyt uudelleen.
Siviileille myönnettäviä käsi- ja automaattiaseiden lupia on tämän jälkeen entistä vaikeampi perustella. Breivik oli hankkinut omansa
liittymällä ampumaseuraan.
Massamurhaaja osoitti manifestissaan kiinnostusta Suomeakin kohtaan. Breivik siteerasi kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) ajatuksia ja poimi konservatiivisesti ja nationalistisesti ajattelevia poliitikkoja sisältävälle postituslistalleen perussuomalaisten Pirkanmaan piirisihteerin.
Perussuomalaiset ovat olleet asiasta hiljakseen, mutta puolueen nuorisojärjestö tuomitsi teon nopeasti ja myötätuntoisesti.
Kritiikkiä sekavassa manifestissa sai rauhannobelisti Martti Ahtisaari, joka vetosi Länsi- ja Itä-Savon haastattelemana meihin kaikkiin: ”Poliittisia, isänmaallisia ja uskonnollisia ääriliikkeitä täytyy vastustaa äänekkäästi. Suvaitsevainen enemmistö on vaiennut liian kauan.”