On kevät 1940. Puutyöläinen Sven, 21, on saapunut Ahvenanmaalle asepalvelukseen. Suomi on ottanut talvisodan aikaan saaret sotilaallisesti haltuun, nyt eletään välirauhaa ja käynnissä ovat raskaat neuvottelut. Syksyllä Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmitaan Moskovassa sopimus, joka tiukentaa vuoden 1922 kansainvälisen sopimuksen ehtoja. Suomi sitoutuu demilitarisoimaan Ahvenanmaan ja olemaan linnoittamatta ja asettamatta saaria muiden valtioiden asevoimien käytettäväksi. Neuvostoliitto saa samalla oikeuden pitää saarilla konsulinvirastoa, joka voi valvoa sopimuksen noudattamista.
Svenin erityisestä palvelusajasta jää muistoksi maakunnan saksanhirvivaakunalla koristettu merkki, joka periytyy aikanaan vaimolleni.
Vuoden 1922 Ahvenanmaa-sopimus ja vuoden 1940 Moskovan sopimus määrittävät yhä Ahvenanmaan aseman ja puolustuksen kulmakivet. Lippueamiraali, tohtori Bo Österlund kirjoitti 2020 verkkoartikkelin Ahvenanmaata koskevien sopimusten ja Suomen lainsäädännön tarkastelu valtionaluksen viattoman kauttakulun näkökulmasta. Se on selkeä esitys siitä, miten Ahvenanmaan kysymys on yli 200 vuotta kiertynyt monelle kierteelle – ja millä edellytyksillä sopimuksia voisi uudessa ajassa tulkita uudelleen. Se antaa myös hyvää taustaa nyt kuumana käyvälle Ahvenanmaa-keskustelulle.
Ahvenanmaan itsehallinto täyttää kesällä 100 vuotta. Suomi turvaa erityisen maakuntansa turvallisuuden, tehtyihin sopimuksiin sitoutuen. Ålands sak är vår, Ahvenanmaa on yhteinen asiamme.
