
Rohkeus voitti. Näin voi sanoa prosessista, jossa 18-vuotiaat Sebastian Aho ja Patrik Laine kuuluivat viimeisessä valintavaiheessa World Cupiin otettujen pelaajien joukkoon.
Vaikka turnaus ei ole aivan entisestä ja varhainen ajankohta luo omat reunaehtojensa, World Cupissa pelaajien ja pelin sekä vastustajien taso on lähtökohtaisesti eri luokkaa kuin MM-kisoissa.
Ahon ja Laineen poikkeuksellisuutta korostaa, että nuoret ovat ainoat kotimaan Liigasta joukkueeseen mahtuneet. Maailmancupin Leijonista 19 pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikassa.
Syyskuussa Torontossa pelattavassa kahdeksan maan turnauksessa Leijona-paidan pukevat päälleen myös MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittu Mikko Koskinen, puolustajat Jyrki Jokipakka, Sami Lepistö ja Ville Pokka sekä hyökkääjä Erik Haula.
- Viimeiset valinnat ovat aina äärimmäisen vaikeita, niin nytkin. Onneksi pelaajatarkkailua päästiin tekemään laajalla rintamalla niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa, Jere Lehtinen totesi.
Lauri Marjamäki myöntää, että Venäjän-kisojen näytöt käänsivät vaa´an nuorten tähtien kohdalla.
- MM-hopea kertoo, että myös yksilöt onnistuivat. Ne olivat kuitenkin aikuisten kisat, ja Aho ja Laine vain nostivat tasoaan niissä. On hämmästyttävää, kuinka he pystyvät tekemään sen kerta toisensa jälkeen: mitä tiukempi paikka, sitä parempaa peliä. Kisoilla oli todella iso painoarvo valinnoissa.
Suomi pelaa ennen varsinaisen World Cup -turnauksen alkua kolme harjoitusottelua, kaksi Ruotsia ja yhden USA:ta vastaan. Kotiyleisö voi katsastaa Leijonat 8. syyskuuta Hartwall Arenassa.