Ahneus voitti demokratian
Puheenaiheet
Ahneus voitti demokratian
YHDEN MIEHEN KOMITEA. Varminta olisi muuttaa vaalilakia niin, että puolue saa aina vähintään 40 kansanedustajaa.
15.3.2012
 |
Apu

Eduskunta kiisteli viime viikolla keskustan kuntauudistuksesta tekemästä välikysymyksestä.

Kun kuunteli Mari Kiviniemen (kesk) syytöksiä ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) vastauksia, olisi kuvitellut heidän tulevan eri planeetoilta. Silti molemmat olivat tavallaan oikeassa.

Kuntauudistus on välttämätön, koska nykyiset kunnat eivät pysty kantamaan rasitteita, joita muun muassa väestön ikääntyminen lähivuosina kasvattaa.

Opposition kritiikissä on kuitenkin paljon sellaista, mitä hallituksen ei tulisi silkkaa ylimielisyyttään torjua.

Palvelut toimivat paremmin monissa pienissä ja keskisuurissa kunnissa kuin suurkunnissa. Palvelut keskittyvät uusien suurkuntien keskuksiin ja kuihtuvat syrjäalueilla. Lähidemokratia ei toimi suurkunnissa.

Kustannussäästöistäkään ei ole pitäviä näyttöjä eikä tutkimustietoa.

Viisas hallitus ottaisi askeleen taaksepäin ja vetäisi opposition mukaan valmistelemaan tätä kansallisestikin erittäin merkittävää hanketta.

Kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen vastasi 7.3. keskustan välikysymykseen kuntauudistuksesta. Mari Kiviniemi ei löytänyt uudistuksesta mitään hyvää. Kuva Martti Kainulainen/LK

Ahneus voitti

Vaalijärjestelmän uudistamista valmisteltiin viime vaalikaudella parlamentaarisesti. Laaja yksimielisyyskin löytyi lopulta. Vain Sdp jäi epäilevälle kannalle.

Nykyiset vaalipiirit olisivat säilyneet, mutta tasauspaikkajärjestelmä olisi antanut puolueille niiden valtakunnallista kannatusta vastaavan määrän kansanedustajia. Olisi säädetty myös äänikynnys.

Järjestelmä olisi ollut demokraattinen ja oikeudenmukainen. Se olisi mutkistanut ääntenlaskentaa, mutta se olisi ollut pieni hinta suuresta parannuksesta.

Nyt hallitus pani roskiin koko valmistelun ja päätti tyytyä pahimman ongelman lievittämiseen, Savon ja Karjalan vaalipiirien yhdistelemiseen.

Asian ratkaisi isojen puolueiden ahneus. Nykyinen järjestelmä antaa niille yliedustuksen.

Sdp:n tilannetta ei tosin sekään pelasta.

Varminta olisi muuttaa vaalilakia niin, että puolue saa aina vähintään 40 kansanedustajaa, äänesti tyhmä kansa miten tahansa.

Kun ei tullut tasauspaikkajärjestelmää, tulisipahan edes takuupaikkajärjestelmä.

Salaisuus säilyy

Suomen ja Kreikan takaussopimus on salainen, ja siitä on toistaiseksi ainoastaan englanninkielinen versio.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) joutui jyrähtämään, että sopimus on käännettävä pikaisesti kansalliskielille, suomeksi ja ruotsiksi, ja niin tapahtuu.

Sopimus on tosin niin mutkikas, ettei sitä tarvitsisi salata senkään jälkeen, kun se on saatavilla selvällä suomella. Suurimmalle osalle kansalaisia ja heidän edustajiaan se säilyy täytenä salaisuutena senkin jälkeen.

Sakkaava Finnair

Finnair on joutunut turbulenssiin, jota se ei ole kokenut yhdelläkään lennolla.

Poliisi tutkii pääjohtajan asuntopuliveivausta mahdollisena lahjusrikoksena. Johtajat ovat saaneet kolmen miljoonan ylimääräiset bonukset samaan aikaan, kun työntekijöiden työehtoja on heikennetty. Halpayhtiöt syövät markkinoita. Omistajaohjausministeri Heidi Hautalan (vihr) kanta pyörii kuin turbiinipotkuri.

Jonkun pitäisi nyt oikaista sakkaava lentoyhtiö – vaikka pääministerin tai koko hallituksen, ellei Hautalasta siihen ole.

HEITTOLAUKAUKSIA

1) Timo Räty kiistää, että hän olisi kiusannut Hilkka Ahdetta silkasta rakkaudesta.

2) AKT:n valtuusto joutuu nyt äänestämään, mikä oli rakkauden määrä suhteessa.

3) Myöskään Mikael Jungnerin suhde Minna Lintoseen ei perustunut rakkauspuolueen käsikirjaan.

4) Kuka olisi kiinnostunut jostain takaussopimuksesta, ellei se olisi salainen?

5) Tästä lähtien myös budjettiesitykset julistetaan salaisiksi, jotta joku ne lukisi.

6) Lumivyöry yllätti Pyhätunturilla, välikysymysvyöry Arkadianmäellä.

Kommentoi »