Apu

Aaltonen ja Kontiola johtivat Venäjän kaatoa



Aaltonen ja Kontiola johtivat Venäjän kaatoa

Tukka hävisi, peli voitti. Tavaramerkkinsä liehuvan takatukan leikannut Juhamatti Aaltonen on vihdoin kasvamassa täyteen mittaansa ratkaisijana. Aaltonen oli yksi avainhahmoista, kun Suomi kukisti Venäjän ehjällä 60-minuuttisella 3-2 täpötäyden hallin huutomyrskyssä.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Petri Mulari

– Perjantai-illan huumaa. En muista, koska olisi viimeksi ollut näin loistava pelata, ja näin hienon yleisön edessä, ykkösketjun peliä orkesteroinut Juhamatti Aaltonen (1+1) kiteytti tunnelmat.

Petri Kontiolan (2+0) kenttä vastasi jälleen kaikista Suomen maaleista, mutta joukkueen kokonaisesitys näyttää muuttuvan suunnitellusti tasapainoisemmaksi ottelu ottelulta (Ranska-nyherrystä lukuun ottamatta). Kolme ensimmäistä kenttää pystyvät jo saamaan tolkullista avaus- ja hyökkäyspeliä aikaan, ja nelonenkin hoiteli Venäjää vastaan omat vaihtonsa kunnialla.

Moni Leijona ponnisteli jälleen taitojensa ylärajoilla etenkin oman pään pelissä, mutta todellista hätää Suomella ei ollut muutamaa hajavaihtoa lukuun ottamatta.

Erityismaininnan ansaitsee nelosketjun puolustaja Ilari Melart, joka kompensoi kulmikasta liikettään ja puutteellista pelikäsitystään armottomalla raatamisella – eikä antanut Venäjän maailmantähtien unohtaa, että kulmaväännöistä ei tulla Antti Raannan maalin eteen ilmaiseksi.

Suomen viidestä metristä lämärillä tällätty avausmaali oli yksi turnauksen komeimmista, ja sen mukainen oli Petri Kontiolan tuuletuskin. Ison plussan siitäkin ansaitsee Aaltonen, joka alusti tilanteen pyyhältämällä täysillä venäläispakin kimppuun, taklaamalla tämän irti kiekosta ja paiskaamalla välittömän passin Kontiolan lapaan maalin eteen.

Ei ihan Aaltoselle tyypillisintä pelikieltä vielä muutama vuosi sitten.

– Viime vuosi Röglessä (Ruotsin toiseksi korkein sarjataso) oli aika hirveä, mutta huonossa joukkueessa on pakko oppia kantamaan myös puolustusvastuuta. Se oli sen reissun paras anti, yhä NHL-urasta haaveileva Aaltonen, 27, myöntää.

Kielestä puheen ollen: KHL:ssä kaksi kautta Metallurg Magnitogorskissa esiintyneellä taiturilla tuntui olevan välillä kovasti asiaa venäläispelaajille ja kääntäen.

Millä kielellä kommunikaatio mahtoi tapahtua?

– Englanniksi ja suomeksi huutelin, kuten tuomareillekin… En minä venäjää osaa kuin muutaman sanan.

”Metästystä ja kalastusta” harrastava Haukiputaan Ahmojen kasvatti on niitä miehiä, jotka voivat lähteä pohjoisesta, mutta pohjoinen ei lähde heistä. Pelkällä sooloilulla ei kukaan luo uraansa, mutta oli jotain huvittavan ja hämmentävän väliltä kuulla Aaltosen kaltaisen taiteilijan ja pisteistä eläjän latelevan vakavalla naamalla kiekkojargonia koko joukkueen voitosta, ehjästä 60-minuuttisesta ja siitä, ettei ole väliä, kuka maalit tekee.

Voittomaali Venäjän verkkoon MM-kisoissa, suht suvereeni esitys eikä muka väliä. Mitä jos minä en usko sinua?

– No eikun, mää, mitä nää… ok, onhan se helevetin kiva tehhä maaleja, Aaltonen alkoi nauraa punan levitessä kasvoille.

Venäjän päävalmentaja, lähes aina tyynen ilmeetön ex-punakonepuolustaja Zinetula Biljaledtninov antaa tähdilleen vapauksia, mutta peluuttaa silti Venäjää hämmästyttävänkin passiivisesti joukkueen arsenaaliin nähden.

Tämä oli Suomen onni; mikäli Ilja Kovalchuk, Aleksander Radulov ja kumppanit olisivat tulleet aggressiivisesti päälle, häiritsemään avauksia ja tukkimaan syöttölinjoja, useammalla olisivat loppuneet sekä aika eikä taidot. Tähtikaksikko myös venytti jatkuvasti vaihtojaan, mikä rikkoi osaltaan Venäjän pelirytmiä – ja ehkä myös mielialaa vaihtopenkillä.

Etenkin Kovalchuk kävi ottelua loppua kohden kuumana kuin hellankoukku ja lensi loppusekuntien myllytyksessä suihkuun lyötyään Janne Pesosta (0+1) nyrkillä kasvoihin.

– Kun venäläisstarat turhautuvat, niiden peli on sitten tuota, mutta yhtään siellä ei saa herpaantua. Puolessa minuutissakin soi, jos alkaa luulotella ja leijua.

– Turnauksen teemana on ollut kehittää peliä niin, että ollaan valmiina, kun tulee se peli seittämän – vai kasiko se on? No, puolivälierä kumminkin, Juhamatti Aaltonen kommentoi.

Ei olisi ihme, vaikka Venäjä olisi Suomea vastassa siinäkin vajaan viikon päästä.

Julkaistu: 10.5.2013