9,63 sekuntia
Puheenaiheet
9,63 sekuntia
Usain Boltin ja muiden isojen miesten 100 metrin kisa tarjosi suuria tunteita ja eleitä, draamaa ja upean tulostason - mutta voittajasta ei lopulta ollut taaskaan epäselvyyttä.
Julkaistu 5.8.2012
Apu

Jamaikan Usain Boltin voittoaika 9,63 on uusi olympiaennätys. Toisin kuin Pekingissä, hän jätti maanmiehensä Yohan Blaken ja ja muut vasta parikymmentä metriä ennen maalia - mutta kun hän kiriinsä lähti, muut näyttivät jäävän kuin seisomaan.

Blaken hopealle riittänyt 9,75 oli myös loistoaika. USA:n Justin Gatlin juoksi kolmanneksi ajalla 9,79 ja jätti maanmiehensä, median mixex zonella voimakkaasti kyynelehtineen Tyson Gayn vain sadasosan päähän.

Isojen miesten pullistelu, uho ja eläytyminen on näytös jo sinänsä. Bolt iski lähtöviivalla silmää Blakelle, pyysi apua yläkerrasta ja käyttäytyi kaikkiaan niin, ettei voittajasta näyttänyt olevan pienintäkään epäselvyyttä. Silti jamaikalaiset juhlivat kisan jälkeen kaulakkain kaikessa ystävyydessä ja jatkoivat pelleilyä myös lehdistötilaisuudessa.

- Kaikki oli kiinni lähdöstäni: tiesin, että sen on onnistuttava. Kun se onnistui, katsoin sivulle ja tiesin, että voitan. Muuten minä vain lähinnä juoksin enkä ajatellut mitään, Bolt nauratti täpötäyttä salia.

- En sano, että tämä oli täydellinen kisa, koska muut jätkät ovat eri mieltä... Mutta aika lähellä täydellistä kuitenkin. On upea tunne olla viivalla, kun voisi kuulla nuppineulan putoavan. Yleisön tuki on minulle tärkeää. Se on osa suoritustani, ja Lontoon yleisö on ollut parhaasta päästä.

Yohan Blake saapui mixed zonelle pipo päässä ja Jamaikan lippuun kääriytyneenä hymyillen kuin teinipoika - joka hän lihasmassansa alla vielä osittain onkin.

- Nämä olivat ensimmäiset olympialaiseni; sain mitä tulin hakemaan, eli mitalin. Usain meni nyt tuon verran kovempaa, mutta olen ylpeä, että sain olla mukana historiallisessa kisassa.

Bolt aikoi juhlia voittoaan nukkumalla ja hakemalla "jossain vaiheessa" herkkuaan kananuggetteja (!) hampurilaisravintolasta. Kysymykseen Pekingin ja Rio de Janeiron olympialaisista hän vastasi leveästi virnistäen:

- Tämä oli parempi kuin Pekingin voitto, koska niin monet epäilivät vauhtiani ja motivaatiotani. Toivon olevani mukana vielä vuonna 2016. Siitä tulee mielenkiintoista, koska myös Yohan on silloin neljä vuotta vanhempi.

Ja taas maailman nopeimmat miehet tönivät toisiaan ja alkoivat nauraa.

Lue lisää Usain Boltin kommentteja sekä satasen jälkitunnelmista ja toisen viikon suomalaissuoritusten taustoista ensi viikon Avun numerosta 32.

-

Kommentoi »