Apu

60 vuotta täyttävä Michael Monroe innostuu yhä miltei kaikesta: "Olen yrittänyt koko ikäni todistaa, ettei tarvitse olla idiootti ollakseen rokkari"

60 vuotta täyttävä Michael Monroe innostuu yhä miltei kaikesta: "Olen yrittänyt koko ikäni todistaa, ettei tarvitse olla idiootti ollakseen rokkari"
Pikku-Matti uskoi, että hänestä tulee isona lepakkomies tai robotti. Siitä alkoi matka kohti tähtiä.
Julkaistu: 15.6.2022

Vaaleanharmaa kerrostalo Helsingin Töölössä, Sibeliuksenkadun varressa. Michael Monroe osoittaa kolmatta parveketta ylhäältä. Siellä oli hänen ja hänen veljiensä huone vajaat viisikymmentä vuotta sitten. Hän lukee summeritaululta nimiä ja tunnistaa yhden vuosikymmenien takaa. Kehtaisiko soittaa? Summeri hälyttää.

– Hei, tässä on Michael Monroe… hän sanoo, ovi aukeaa.

Kuudennessa kerroksessa meidät vastaanottaa eläkeläispariskunta Seppo ja Solja Kievari. He kutsuvat vieraat peremmälle. Toki he Fagerholmin Matin muistavat.

– Hiljainen ja ujo poikanen, Seppo Kievari kertoo.

Seppo ja Solja Kievari asuvat samassa talossa, jossa Michael vietti lapsuutensa. – Matti oli hiljainen ja ujo poika, Seppo Kievari kertoo.

Muisteltavaa riittää. Monroe kuikuilee malttamattomana ympärilleen. Kievarien koti on pohjaratkaisultaan identtinen kerrosta alempana sijainneen Fagerholmien asunnon kanssa. Siis ihan kuin hänen vanha kotinsa!

Monroe selostaa tohkeissaan näkemäänsä. Tuossa kohdassa oli hänen sänkynsä ja tuolla perheen levysoitin. Äänessä on pikkupoikamaista innostusta.

– Tämä on ihan mieletön flashback, hän hihkuu.

Monroe kiittelee Kievareita mahdollisuudesta. Sitten otetaan yhteinen kuva ja vaihdetaan puhelinnumeroita. Hän päättää soittaa myös videopuhelun äidilleen.

– Hei äiti, arvaa missä olen?

Pari tuntia aiemmin olemme noukkineet Monroen kyytiin Pasilan asemalta. Monroe on lupautunut esittelemään lapsuudenmaisemiaan Helsingin Töölössä, puhumaan nuoruusvuosistaan ja elämästä. Hän täyttää 60 vuotta kesäkuun seitsemäntenätoista päivänä.

Automatkan Pasilasta Töölöön hän on esitellyt innostuneesti entisiä kotikulmiaan. Tuolla hän aikanaan kävi pulkkamäessä, ja tuon leikkikoulun pihalla hän laittoi talvipakkasilla kielensä verkkoaitaa vasten – kielloista huolimatta.

Rajoja piti kokeilla, Monroe selittää.

Nuori Matti Fagerholm kotiparvekkella. Kuva kirjasta: Michael Monroe (2011, Like).

Ollessaan kahdeksanvuotias Monroe putosi kaverinsa kanssa kevätjäihin. Koska kotiin ei kehdannut mennä, kaksikko päätti kuivatella vaatteitaan viereisen Sibelius-monumentin lamppujen hohteessa. Operaatio sujui mallikkaasti, kunnes poikien takaa kuului: ”Helvetin jätkät!”

– Pelästyttiin niin jumalattomasti. Joku deeku se oli.

Koulussa hän rakasti kepposia, häiritsi opetusta, mekasti ja hassutteli aamurukousta lukiessaan. Lopulta luokanvalvoja passitti ylivilkkaan pojan koulupsykologille.

Siellä hänelle näytettiin erilaisia kuvia ja pyydettiin kertomaan, mitä niissä näkee. Monroe kertoi tarinan ensimmäisestä kuulennosta, joka oli vienyt amerikkalaiset astronautit Neil Armstrongin ja Buzz Aldrinin Kuun kamaralle.

"Nykypäivänä multa ehkä diagnosoitaisiin ADHD. Tai jotain sellaista."

Psykologi arvioi lausunnossaan Monroen – tuolloin vielä Matti Fagerholmin – ikäisiään älykkäämmäksi ja uskoi koulunkäyntiongelmien syyn piilevän opettajan asenteessa. Tapauksen jälkeen hänestä tuli entistä villimpi.

Ei hän ilkeyttään sellainen ollut. Sisimmältään kiltti ja herkkä poika. Mutta keskittyminen oli hänelle vaikeaa.

– Nykypäivänä multa ehkä diagnosoitaisiin ADHD. Tai jotain sellaista.

Touhottaja hän on edelleen. Monroe puhua pulputtaa lähes taukoamatta koko haastattelun ajan. Eikä mikään tunnu sujuvan hänen kanssaan aivan suunnitellusti.

Kun kuvaaja pyytää Monroeta asettumaan kuvattavaksi, sanoo hän laittavansa ensin ”vähän” tukkaansa.

Monroe kaivaa kassistaan hiuslakkapullon. Hän suihkauttelee lakkaa ja pöyhii hiuksiaan.

Vilkaisee peiliin. Korjaa silmämeikkiä ja päättää lisätä lakkaa. Pöyhii hiuksia.

Vilkaisee peiliin. Korjaa meikkiä. Ja niin edespäin.

Sitten Monroe huomaa nenäliinapakettinsa kadonneen.

– Voi perhana, hän sadattelee.

Hän äkkää tienlaidassa jäätelökioskin, sanoo palaavansa pian ja pinkaisee juoksuun. Minuutit kuluvat. Monroe palaa takaisin mansikkatötterö kädessään. Hän sanoo, ettei kehdannut pyytää pelkkää paperia.

– Enhän mä mikään moukka ole, Monroe toteaa.

Sitten kasvoille leviää hymy.

– Mutta arvatkaa mitä? hän kysyy.

– Ei se nenäliinapaketti ollutkaan hävinnyt! Mulla on takin taskussa reikä. Paketti on täällä vuoren sisällä.

Tosielämän Batman

Kohtalonsa Monroe aavisti jo varhain. Kun kolmevuotiaalta Pikku-Matilta kysyttiin, mikä hänestä tulee isona, vastaus oli: ”Batman tai robotti.”

Monroe näkee lapsen vastauksessaan vertauskuvallisuutta.

Hänelle robotti edustaa pukuun ja kravattiin sonnustautunutta toimistotyöläistä, joka on ohjelmoitu tekemään päivästä toiseen samaa mekaanista työtä. Batman on puolestaan supersankari. Yhteiskunnan säännöistä ja odotuksista piittaamaton individualisti, mutta toisaalta myös kanssaihmisiään auttava hyväntekijä.

Sellainen Monroe tavallaan on.

Ohitsemme kävelee ulkomaalaistaustainen perhe. He tunnistavat Monroen, ilahtuvat silmin nähden ja tulevat pian pyytämään, josko pääsisivät yhteiskuvaan kuuluisan rocklaulajan kanssa.

Monroe suostuu. Kuvan ottamisen jälkeen hän kaivaa povitaskustaan kuvakortin ja kysyy perheen pojalta, mikä hänen nimensä on.

– Ai Boris? Minkä ikäinen sä olet? Ai yhdeksän. Vau!

Monroe raapustaa korttiin omistuskirjoituksen ja piirtää sen viereen hymyilevän kukkasen. Toivottaa lopuksi vielä hyvät päivänjatkot.

Kaikkia hymyilyttää.

"En halua, että skidit tekevät mun takiani jotain typerää."

Hänellä on positiivisen miehen maine. Hän on puhunut julkisuudessa myönteisen ajattelun, käytöstapojen ja kiltteyden merkityksestä, liputtanut eläinten oikeuksien ja terveellisten elämäntapojen puolesta ja toiminut erilaisten hyväntekeväisyyskampanjoiden keulakuvana.

Jos julkisuudenhenkilöille jaettaisiin keväisin hymypoikapalkintoja, olisi Monroella niitä takanreunallaan useampia.

Hänelle ei ole tärkeää, mitä ihmiset hänestä ajattelevat, mutta ei hän kusipään mainettakaan haluaisi, koska ei omasta mielestään sellainen ole. Lisäksi hänellä on näkyvänä julkisuudenhenkilönä vastuu käyttäytyä julkisuudessa järkevästi.

– En halua, että skidit tekevät mun takiani jotain typerää.

– Olen yrittänyt koko ikäni todistaa, ettei tarvitse olla idiootti ollakseen rokkari. Olen friikki siinä suhteessa. Ei sekoilu ja pinnallinen Hollywood-meininki ole mulle mitään normaalia elämää.

On olemassa myös kuva hankalasta ja uppiniskaisesta rocktähti Michael Monroesta. Tästä on kertonut esimerkiksi levy-yhtiöpomo Epe Helenius elämäkerrassaan viime vuonna.

Monroe itse on kertonut tarinaa Not Fakin’ It -sooloalbuminsa julkaisusta. Music Televisionilla pyöri vuonna 1990 mainospätkä, jossa Monroen sanottiin olevan ”aivot Hanoi Rocksin takana”. Monroe ei allekirjoittanut väitettä ja vaati levy-yhtiötään hyllyttämään mainoksen. Hän sai, mitä halusi. Samalla tosin lopetettiin myös albumin markkinointi.

Ei Monroe toimittajankaan näkövinkkelistä kovin helppo tapaus ole. Kollegoihinsa verrattuna hän on lähes pakkomielteisen tarkka sen suhteen, mitä hänestä lehtijutussa kirjoitetaan ja minkälaisia kuvia hänestä lehteen pannaan.

Onko kontrolli hänelle tärkeää?

– En ole kontrollifriikki, mutta viimeisen päälle perfektionisti, Monroe vastaa.

Arvokkuuden säilyttäminen on hänelle kaikki kaikessa. Hän sanoo olevansa mieluummin vähemmän tunnettu artisti kuin myyvänsä omat periaatteensa ja tinkivänsä omista ihanteistaan. Siksi hän ei halua taipua kompromisseihin.

Miten vaikea ihminen omasta mielestäsi olet?

– En mä kovin vaikea ole. Helppo mun kanssani on tehdä duunia, Monroe väittää.

– Ja olenhan mä ollut saman ihmisen kanssa parisuhteessa melkein parikymmentä vuotta. Se kertoo mun mielestä siitä, että mulla on ainakin jotakuinkin tasapainoinen ja siedettävä luonne. En voi olla ihan huono tyyppi.

Sibelius-monumentilla päät kääntyvät ja supatus alkaa. Paikalla on oppilasryhmä viereiseltä Töölön ala-asteelta ja vieraita Espanjasta. Monroe heittäytyy keskusteluun Sex Pistols -paitaan pukeutuneen Marian kanssa.

– I love your style, Maria sanoo.

– Oh, thank you. I love your style too, Monroe vastaa.

Hetkessä hän mainostaa kesäkuussa ilmestyvää I Live Too Fast To Die Young -albumiaan. Ja taas otetaan kaverikuvia ja jaetaan fanikortteja. Monroe toivottaa nuorisolle lopuksi hyvää kesää.

Sitten hän vilkaisee vieressä kohoavaa monumenttia, tarttuu yhdestä sivusta kiinni ja lähtee kipuamaan. Kuuluu pauketta ja räminää. Michael Monroen pää ilmestyy putkirykelmän välistä, hän kampeaa itsensä ylös ja käy istumaan Sibelius-monumentin harjalle. Kännykkäkamerat räiskyvät.

Monroe aloittaa yhden miehen show’nsa. Hän elehtii ja heiluttaa käsiään, samalla jotain englanniksi selittäen.

Yleisö yhdeksän metriä alempana seuraa esitystä häkeltyneenä ja henkeään pidätellen.

Sitten Monroe heilahtaa jälleen.

– Jesus Christ! joku kiljaisee.

Tapahtumia seuraa vierestä luokanopettaja Leni Leonsaari. Saisiko tästä koululainen jälki-istuntoa?

– No, kyllä tässä jonkinlainen kasvatuskeskustelu olisi paikallaan, Leonsaari muotoilee.

Alas laskeuduttuaan Monroe asettuu kuvattavaksi Sibeliuksen kasvoreliefin viereen: ”Miltäs tämä näyttää?”

Kissan terveys huolestuttaa – "Hän on mun lapseni"

On kiire. Monroen on ehdittävä puoli viideltä lähtevään Turun-junaan. Kymmenvuotiaalla Nupu-kissalla on ollut terveyshuolia, sydämen vajaatoimintaa. Viime viikolla sen vuoksi Nupu joutui teho-osastolle.

Illalla edessä olisi uusi eläinlääkärikäynti. Monroe sanoo olevansa tilanteesta huolissaan ja kertoo valvoneensa monena yönä, murehtineensa ja rukoilleensa.

– Hän on mun lapseni, Monroe huokaa.

Michael Monroe muistaa kahdeksanvuotiaana Matti Fagerholmina kuiva­telleensa vaatteitaan Sibelius-monumentilla. Nyt hän kiipeää Michael Monroena poseeraamaan monumentin päälle. Hän täyttää 60 vuotta 17. kesäkuuta 2022.

Saavumme asemalle. Monroe kiittelee kivasta päivästä ja sanoo uskovansa, että tästä tulee hyvä juttu. Hän huiskauttaa hyvästit ja katoaa ihmisvilinään.

Jään pohtimaan, tarkoittaako hän todella sanojaan.

Vastaus saapuu seuraavana päivänä. Monroelta tulee tekstiviesti.

Hän kiittää vielä haastattelusta ja kannustaa soittamaan, jos jotain on jäänyt vielä kysymättä. Viestin lopussa on vaaleanpunainen sydän.

Michael Monroe

  • Syntyi: 17. kesäkuuta 1962 Helsingissä, oikealta nimeltään Matti Antero Kristian Fagerholm.

  • Asuu: Turussa vaimonsa Johanna Fagerholmin ja Nupu-kissan kanssa.

  • Ura: Rockmuusikko, joka tunnetaan erityisesti suomalaisen Hanoi Rocks -yhtyeen solistina. Vuonna 2012 talouslehti Wall Street Journal kutsui Monroeta yhdeksi maailman ”arvostetuimmaksi huonosti tunnetuksi” tähdeksi.

  • Ajankohtaista: I Live Too Fast to Die Young -albumi julkaistiin tänä vuonna.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
1 kommentti