Apu

60 Israelin vuotta: suomalainen David Katz on nähnyt Israelin muutoksen

60 Israelin vuotta: suomalainen David Katz on nähnyt Israelin muutoksen
David Katz oli 13-vuotias, kun isä lähetti hänet Helsingistä Israeliin vuonna 1958. Tel Avivissa asuvan miehen elämäntarinaan ovat kuuluneet sodat ja hetket, jolloin rauha on näyttänyt mahdolliselta. Jännitteet alueella ovat taas kasvussa. – Jos Iran saa atomipommin, kaikki ovat vaarassa, hän sanoo.
Julkaistu: 19.3.2019

Tel Avivin illassa harmaantunut, mutta hyväryhtinen mies viittoo ympärilleen 1930-luvun tyyliin rakennetussa elokuvateatterissa.

– Tänne minä tulin nuorena poikana katsomaan kaikkia klassikkoja. Ei ollut internetiä tai muuta sellaista, David Katz virnistää.

Suomenjuutalaisen Katzin, 73, tarina on pala maailman ja vuonna 1948 perustetun Israelin valtion lähihistoriaa. Isä lähetti 13-vuotiaan Davidin Helsingistä Israeliin vuonna 1958.

Syy oli selvä: hän halusi lastensa kasvavan täällä.

– Me olemme juutalaisia, ja osa isän suvusta muutti tänne jo 1930-luvulla. Yksi heistä oli pitkänmatkanjuoksija Elias Katz, joka voitti kultaa ja hopeaa vuoden 1924 olympialaisissa. Hän juoksi Paavo Nurmen kanssa, David Katz sanoo ylpeänä.

Isosisko oli tullut edeltä, mutta 13-vuotias David taittoi viikon kestäneen matkan Euroopan halki nuorisoryhmän mukana.

– Kuulostaahan se nykymittapuulla vähän hurjalta, mutta sisko oli jo täällä ja isän oli tarkoitus tulla perästä. Hän kuitenkin menehtyi vain kaksi vuotta myöhemmin.

Katzin isä oli ammatiltaan hovimestari. Hän työskenteli muun muassa presidentinlinnassa – sekä Paasikiven että Kekkosen aikaan. Dramaattisin muisto on Paasikiven rauhanneuvottelumatkalta Moskovaan; hovimestari oli mukana junassa.

Sopeutuminen vei aikansa

Katzien kotikielet olivat ruotsi ja suomi. Helsingin juutalaisessa koulussa oli opiskeltu hepreaa, mutta David oppi kielen käytännössä vasta uudessa kotimaassa.

– Opin nopeasti, koska oli pakko. Kotiutumista helpotti, että täällä asui sukulaisia; menin heidän luokseen lomilla. Mutta tietysti sopeutuminen vei aikansa, kaikki oli silloin niin erilaista.

1960-luvulla itsenäinen Israel oli nuori valtio, jossa oli kolmisen miljoonaa asukasta. Nykyisin asukasluku on arviolta 8,8 miljoonaa. Asukkaista 78 prosenttia on juutalaisia, 17 prosenttia (1,8 miljoonaa) arabeja ja loput eri vähemmistöjä.

David Katz kävi sisäoppilaitostyyppistä maanviljelykoulua, jossa puoli päivää opiskeltiin ja toinen puoli tehtiin töitä. Nuorukaista kiinnosti enemmän elektroniikka. Hän pääsi opiskelemaan alaa Tel Aviviin, ja valmistumisensa jälkeen hän on jatkanut sähköalan huoltotöitä tähän päivään asti.

David meni naimisiin Israelissa syntyneen Hannan kanssa, jonka vanhemmat tulivat Puolasta. Vaimon isovanhemmat kuolivat Auschwitzin keskitysleirillä.

Hanna Katz työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään opetusministeriössä. Parilla on yksi poika ja kaksi lastenlasta.

Valokuvissa hymyilee nuoripari, joka on kuin suoraan vanhoista filmitähtilehdistä, samoin Katz poseeratessaan lentäjänlaseissaan pienkoneen ohjaamossa. Hänellä on ollut lentolupakirja lähes 50 vuotta.

– Elämä on ollut ihan mukavaa. Tavallista, ei mitään ihmeellistä, Katz hymyilee.

Tavallisuus on suhteellinen käsite – ja se tulee sitä selvemmäksi, mitä pidemmälle haastattelu etenee ja mitä paksummaksi kuvapinkka pöydällä kasvaa.

Armeijassa kuuden päivän sodan aikaan

Israelissa asepalvelus on pakollinen molemmille sukupuolille. Miehillä sen kesto on kolme vuotta ja naisilla 21 kuukautta. Kuten Suomessa, armeijan virallinen nimi ei ole armeija vaan puolustusvoimat: IDF eli Israel Defense Forces.

5. 6. 1967 syttyi kuuden päivän sota Egyptin, Syyrian ja Jordanian muodostaman liittouman ja Israelin välillä. David Katz oli tuolloin armeijassa mutta ei osallistunut taisteluihin. Salamasodan tuloksena Israelin hallintaan jäivät Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat.

YK:n yleiskokouksessa riideltiin sodan aloittajasta. Neuvostoliitto vaati Israelin julistamista hyökkääjäksi ja sen asevoimien vetämistä vallatuilta alueilta, mutta ehdotus hävisi äänestyksessä.

Jom Kippur -sota (6.–26.10.1973) alkoi kuusi vuotta myöhemmin, kun Egypti ja Syyria tekivät juutalaisten pyhäpäivänä yllätyshyökkäyksen Israeliin. Armeijan käynyt David Katz oli mukana sodassa.

– Armeijassa en ollut lentäjänä, vaan panssarijoukoissa. Meidän prikaatimme oli ensimmäisenä Suezin kanavalla. Saimme koko Egyptin armeijan mottiin.

Alkusokin jälkeen Jom Kippurkin päättyi Israelin voittoon ja herätti jälleen kansainvälistä polemiikkia.

David Katzin mukaan Egypti hyökkäsi, koska se halusi Siinain takaisin, ja arabimaailma halusi tuhota Israelin valtion.

– Meidät haluttiin työntää mereen, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tapella. Sota ei koskaan ole kivaa eikä kaunista. Se on kauheaa, ja siellä joutuu tekemään ja näkemään ikäviä asioita.

Mies vaikenee hetkeksi, ja varjo kulkee hänen kasvojensa yli. Puheenaihe ei ole helppo vuosikymmenten jälkeenkään.

Suezilta katsotaan alkaneeksi myös suomalaisen rauhanturvaamisen historian. Katz ylistää kenraali Ensio Siilasvuota, joka palveli alueella vuosia ja vaikutti vahvasti Jom Kippur -sodan rauhansopimukseen.

– Minä olen rauhan mies. Mutta jos on pakko, niin silloin soditaan – niin kuin Suomessa Neuvostoliittoa vastaan.

Mitä Suomen sotiin tulee, Katzin suvun voi sanoa tehneen osansa. Talvi- ja jatkosodassa – jossa juutalaiset taistelivat Suomen armeijassa Saksan aseveljinä – kaatui viisi miestä, joukossa David Katzin setä ja eno.

Monimutkainen taistelu

Jitzhak Rabinin aukiolla paistaa aurinko. Paikalliset ulkoiluttavat koiriaan, skeittaavat tai istuskelevat suihkulähteen ääressä. Lomalle päässeet asevelvolliset, kaksi miestä ja yksi nainen, odottavat bussia.

Kolmikko näyttää lähinnä teineiltä, joille on annettu sotilasvaatteet ja kiväärit. Tytön paksu hiuspalmikko ulottuu ristiselkään.

Lähi-idän tilanne on monimutkainen taistelu elintilasta, uskonnosta, liittolaisuuksista ja historiasta. Useat konfliktit palautuvat Israelin ja Iranin perivihollisuuteen, ja taustalla vaikuttavat myös suurvaltasuhteet. Sodat, terrori-iskut ja levottomuudet ovat kestäneet vuosikymmeniä.

Lähimmäksi ratkaisua Israelin ja Palestiinan kysymyksessä päästiin todennäköisesti 1990-luvun puolivälissä. Israel ja PLO aloittivat salaiset neuvottelut vuoden 1993 alussa Oslossa. Syyskuussa 1993 Israelin pääministeri Jitzhak Rabin ja PLO:n johtaja Jasser Arafat allekirjoittivat Washingtonissa periaatesopimuksen, jossa osapuolet sitoutuivat kahden valtion ratkaisuun.

Neuvotteluja jatkettiin vuosia, ja kielitaitoinen David Katz kuljetti tuolloin Gazassa kahdeksaa norjalaisen delegaation jäsentä. Hänkin on vakuuttunut siitä, että rauhanomainen ratkaisu oli todella mahdollinen.

4. marraskuuta 1995 äärijuutalainen mies ampui pääministeri Rabinin tämän laskeutuessa aukion rappusia, ja rauhanprosessi päättyi käytännössä siihen. Aukiolla kymmenettuhannet ihmiset, enimmäkseen tuolloiset parikymppiset, olivat hetki sitten juhlineet tulevaisuutta, jossa ei enää tarvitsisi pelätä ja taistella.

– Se, että Lähi-itä on jatkuva väkivallan pesä, johtuu vihasta. Vihankylvö aloitetaan jo leikkikoulusta. Ne eivät opeta lapsilleen muuta, David Katz sanoo painokkaasti.

Ei jää epäselväksi, että ”niillä” hän tarkoittaa arabeja ja islamisteja. Ja kuitenkin Katzilla on vuosikymmenten kokemus rinnakkaiselosta arabien kanssa. Heitä on tuttavina, naapureina ja työtovereina; heidän kanssaan asioidaan arjessa jatkuvasti.

– Tuntemani arabit ovat ok ihmisinä, välillämme ei ole mitään vihaa. Mutta politiikasta emme juuri puhu.

Viha on syvää molemmin puolin

Tel Aviv on Lähi-idän mittapuulla uusi kaupunki, perustettu vasta vuonna 1909. Se on Israelin kallein asuinpaikka ja rento sekoitus 1930-luvun bauhaus-arkkitehtuuria, moderneja pilvenpiirtäjiä, rantakohdetta ja trendiravintoloita. Keväällä Euroviisuja isännöivässä kaupungissa liehuu paljon sateenkaarilippuja, eivätkä poliittiset jännitteet tai uskonto juuri näy katukuvassa.

Mutta Lähi-idässä viha on syvää molemmin puolin ja rajalinjat ovat jyrkät niin mielissä kuin todellisuudessa. Jo Jerusalemissa siihen törmää sotilas- ja poliisipartioina ja turvatarkastuksina sekä ihmisten puheissa ja käytöksessä. Kireä ja hermostunut ilmapiiri väreilee heti pinnan alla.

Kansainvälisestä näkökulmasta on helppo ymmärtää kumpaakin osapuolta, mutta millaista on elää täällä? Pelottaako David Katzia koskaan?

– En sanoisi, että pelottaa. Enemmän huolestuttaa yleisellä tasolla, koska maailmanpoliittinen tilanne on niin vaikea ja Israelia ympäröivät valtiot ovat epävakaita.

– Heillä on niin paljon ja meillä niin vähän. Arabeilla on Egypti, Iran, Jordania... vaikka kuinka paljon maata, ei minun tarvitse luetella niitä teille. Näillä mailla on myös öljyä, olisi rahaa kehittää omia oloja.

– Miksei meidän voida antaa elää rauhassa tällä pikku kaistaleella? Meillä on pakko olla vahva armeija, koska se on ainoa turva.

Uusi kansalaisuuslaki kerää arvostelua

Benjamin Netanjahu on ollut Israelin pääministeri vuodesta 2009. Hän oli jyrkässä maineessa jo ensimmäisellä pääministerikaudellaan Rabinin murhan jälkeen (1996–99), mutta viime vuosina Netanjahun ja Likud-puolueen linja on koventunut. Siirtokuntien rakentaminen on kiihtynyt, Jerusalemia ja Länsirantaa halkovaa rajaa on vahvistettu ja sen ylittämistä vaikeutettu.

Ehkä eniten arvostelua on aiheuttanut uusi kansalaisuuslaki, jonka mukaan vain juutalainen voi olla täysivaltainen ja suvereeni kansalainen. Heinäkuussa 2018 hepreasta tuli myös ainoa virallinen kieli, kun asema poistettiin arabialta.

Lakia on kritisoitu siitä, että se rikkoo oikeusvaltion perusperiaatetta kansalaisten tasa-arvoisuudesta. Viimekesäisen mielipidetiedustelun mukaan 58 prosenttia Israelin juutalaisista tukee ja 34 prosenttia vastustaa lakia. Tunnetut taiteilijat, kuten kirjailijat Amos Oz ja David Grossmann, ovat vaatineet Netanjahua kumoamaan lain.

David Katzilla ei ole lakiin tai siirtokuntien laajentamiseen yksiselitteistä kantaa.

– En ole niin perillä kaikista politiikan kiemuroista, mutta meillä on oikeus olla täällä. Ai millainen pääministeri Netanjahu on? Muuten ihan hyvä mies, mutta polttaa liikaa sikareita, hän lyö leikiksi.

Israelin juutalaisväestön kasvusta vastaavat pitkälti ortodoksijuutalaiset, joita on nyt noin neljäsosa. Perheissä voi olla kahdeksan, kymmenen tai kaksitoista lasta.

Ortodoksijuutalaisilla on omat koulunsa ja synagogansa, ja tiukimman linjan kannattajat eivät suostu edes istumaan toisen sukupuolen edustajan viereen bussissa. Osa heistä ei liioin suostu asepalvelukseen, mikä herättää närää muissa israelilaisissa.

– En pidä heidän linjastaan, se on niin jyrkkä. Liika on liikaa, eikä fanaattinen usko ole koskaan hyvä asia, David Katz sanoo.

Jerusalemin maallistuneempia asukkaita ärsyttää, että tiukat uskonnolliset säännöt muuttavat heidänkin arkeaan. Mutta vanhoilliset ja siirtokuntalaiset ovat se joukko, jota Netanjahun hallinto kuuntelee ja jonka tukeen se luottaa.

Yhdysvallat tukee

Ulkopoliittista tukea hallinto saa Yhdysvalloista ja etenkin presidentti Donald Trumpin vävyltä ja neuvonantajalta Jared Kushnerilta, jolla on läheiset suhteet Netanjahuun. Trumpin provokatiiviseksi katsottu päätös siirtää USA:n suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin herätti kansainvälisten vastalauseiden aallon.

Trumpin ulkohallinnosta lähti monen mielestä viimeinen järjen ja kokemuksen ääni, kun puolustusministeri, kenraali James Mattis lähti. Ulkoministeri Mike Pompeo ja muut lähimmät neuvonantajat ovat kovan linjan Iran-haukkoja, joiden katsotaan vahvasti vaikuttaneen USA:n irtaantumiseen Barack Obaman aikaan Iranin kanssa solmitusta ydinasesopimuksesta.

– Pahinta on, jos Iran saa ydinaseen ja atomipommin. Silloin koko maailma on vaarassa, ei vain Israel, David Katz sanoo.

Suurvaltapoliittinen peli ei ole uusi asia Lähi-idässä. Katzilla on siitä kokemusta.

– Kun olin sodassa, egyptiläisjoukkojen kaikki tankit ja ohjukset olivat neuvostoliittolaisia – ja niitä siellä oli vastassakin. Ydinsodan uhka oli todellinen. Se laukesi vasta, kun Brežnev ymmärsi, että myös amerikkalaiset ovat tosissaan ja että ei kannata.

Rauhallinen Katz kiihtyy kommentoidessaan, miten Israelista hänen mielestään uutisoidaan muissa maissa.

– Israel esitetään aina aggressiivisena hyökkääjänä ja pahana kaverina. Miksei kerrota terroristeista ja siitä, mitä rajoilla on tapahtunut aiemmin?

Katz muistuttaa naisten kehnosta asemasta arabimaissa, kansainvälisestä terrorismista ja populismin noususta, johon juutalaisvastaisuus kytkeytyy myös Euroopassa. EU-maista antisemitismi on ollut poliittisesti näkyvintä Unkarissa ja Puolassa.

– Puolalla nyt on antisemitismissa pitkät perinteet. Suurin osa holokaustista tapahtui heidän pihallaan, Katz tuhahtaa.

Valtaosa Israeliin muuttavista juutalaisista tulee Itä-Euroopasta. Venäjältä arvioidaan tulleen miljoona muuttajaa. Katzillakin on venäjänjuutalaisia työtovereita.

– Kaikki juutalaiset ovat tervetulleita. Sopeutuminen on toki helpompaa, jos tulee samankaltaisesta yhteiskunnasta. Afrikasta tulleiden kanssa on ollut vähän vaikeuksia, hän muotoilee.

Netanjahua epäillään korruptiosta

Israelissa järjestetään ennenaikaiset presidentinvaalit huhtikuussa ja pääministeri Netanjahu on saamassa syytteet korruptiosta. Netanjahun asemaa haastetaan kovemmin kuin aikoihin ja vallanvaihtokin on mahdollinen. Jännitteitä on ilmassa. Monen poliitikon vastaus on ollut vaatia vain lisää voimankäyttöä.

Alueen historia on verinen, ja nykyhetkikin on täynnä ohjuksia, pommiuhkaa, neljännen polven pakolaisleirejä, kiviä ja raketteja; katkeruutta, pelkoa ja vihaa.

Onko sovintoon mahdollisuuksia, kun kumpikin osapuoli pitää kiinni historiastaan ja oikeudestaan samaan maahan?

David Katz huokaa ja hymyilee hieman.

– Tavalliset ihmiset molemmin puolin ovat väsyneet tähän kaikkeen ja haluaisivat vain elää rauhassa, mutta sovintoon tarvitaan niin paljon. Haluaisin uskoa jonkinlaiseen rauhaan, mutta en oikein usko, että näen sitä. Ja toivoisin, että tänä päivänäkin löytyisi Ensio Siilasvuon kaltaisia rauhantekijöitä.

2 kommenttia