Apu

110-vuotias jalkapalloseura HJK on eri kulttuuritaustojen sulatusuuni



110-vuotias jalkapalloseura HJK on eri kulttuuritaustojen sulatusuuni

Enää ei ole vain yhdenlaista suomalaisuutta. Helsinki on muuttunut, ja niin on myös 110-vuotias HJK, joka on jalkapalloseurana eri kulttuuritaustojen sulatusuuni.
Teksti Apu-toimitus

Jos kävelet Helsingin Kauppatorille keskellä päivää, mitä näet ja mitä kuulet? Ihmisten kirjo on entistä moninaisempi, äänimaisemassa kuuluu murteita ja monia eri kieliä. Saman voi todeta myös jalkapallokentällä. Kun katsoo HJK:n kokoonpanosta otettua kuvaa, mukana on suomalaisten kollegoidensa rinnalla nigerialainen Faith Friday Obilor, ghanalainen Anthony Annan, japanilainen Atomu ”Atom” Tanaka ja saksalainen Thomas Dähne. Yksi heistä on Moshtagh Yaghoubi, josta HJK odottaa kauden läpimurtopelaajaa.   – Monikulttuurinen joukkue on rikkaus, ja se on mielestäni näkynyt meissä. Olemme yhtenäisiä ja taistelemme kuin yksi perhe. Se on minun mielestäni kova juttu, Yaghoubi sanoo.

Faith Friday Obilor (vas.), Markus Uusi-talo ja Juha Pirinen nostivat sortsit ylös, vetivät vatsan sisään ja rinnan ulos.

Moshtagh Yag­houbi on jo itsessään esimerkki monikulttuuristuvan Suomen hyvistä puolista. Yaghoubi on noussut HJK:ssa läpimurron kynnykselle sarjan valovoimaisimpien pelaajien joukkoon.  ”Mosa” on noussut myös Suomen maajoukkueeseen, mutta tie sinne on ollut erilainen kuin suomalaissyntyisillä kollegoilla.  Taustalla on traaginen muisto. Yaghoubin isä ammuttiin perheen kotiovelle, kun poika oli vain viisivuotias. Perhe saapui Afganistanista Suomeen Mosan ollessa 11. Jalkapallosta Yaghoubi sai keinon kotoutua uuden maan arkeen. – Helpotti paljon, että sai olla suomalaisten kanssa tekemisissä joka päivä. Sain sitä kautta ehkä enemmän kavereita kuin kolme veljeäni. He ovat käyneet kouluja, mutta pääsin jalkapallon kautta helpommin sisään, ja se helpottaa aina.  Yaghoubi tuli suurelle yleisölle tunnetuksi vieraillessaan puolitoista vuotta sitten MTV:n pakolaisillassa ja sai osakseen kehuja kypsästä esiintymisestään. Yaghoubi sanoi muun muassa, että omalla esimerkillä ja käyttämällä annettua tilaisuutta oikein voi näyttää, kuinka kiitollinen on saadessaan asua Suomessa.  Maajoukkueessa edukseen esiintyneestä Yaghoubista saatetaan olla Suomessa kiitollisia vielä moneen kertaan. Yaghoubi on myös puhunut kohtaamastaan rasismista Ylen urheiluillassa. Hän uskoo, että jalkapallo ja urheilu voivat olla voima, joka muuttaa asenteita maahanmuuttajia ja -muuttoa kohtaan. Esimerkkejä siitä ovat esimerkiksi Suomen jalkapallomaajoukkueessa pelaavat Jugoslavian hajoamissotien seurauksena viisivuotiaana Suomeen muuttanut Kosovon albaani Perparim Hetemaj ja entisessä Tšekko­slo­va­kiassa syntynyt, mutta yksivuotiaana isänsä lentopallouran myötä tänne saapunut Lukas Hradecký. – Jalkapallo on koko maailman yhteinen kieli, ja se on yksi maailman suosituimmista lajeista. Ihmiset seuraavat ja pelaavat jalkapalloa, mutta yksin jalkapallo ei siihen pysty, Yaghoubi pohtii. Hän muistuttaa, että rasisminvastaisessa työssä pitää olla yhdessä. – Minunkaan ääneni ei kuulu kenenkään korvaan yksin. Mukana on oltava muitakin.

HJK kunnioitti 110-vuotista historiaansa pukeutumalla retropelipaitoihin. Oikealla päävalmentaja Mika Lehkosuo.

Urheilun sanotaan olevan yhteiskunnan peili, ja ehkä myös HJK on sen muutoksesta jonkinlainen osoitus. Näin on HJK:n päävalmentajan Mika Lehkosuon mielestä. – Olen itse pelannut vuosina 1993–2002 HJK:ssa. Ulkomaalaisia oli silloinkin, mutta ei neljältä eri mantereelta, kuten nyt Etelä-Amerikasta, Afrikasta, Euroopasta ja Aasiasta. Eri kulttuurit ja uskontokunnat tuovat suurta rikkautta jokapäiväiseen elämään. Lehkosuo myöntää, että kokonaisuudesta vastaavalle valmentajalle se on myös haaste. Näin monikulttuurisessa yhteisössä valmentajalle ei riitä vain se, että ymmärtää jalkapallosta. – Se tekee työstä haasteellisempaa, joskin mielenkiintoisempaa. Kaikki heijastamme kulttuurimme tapoja eteenpäin. Valmentajalta vaaditaan kulttuurien tuntemusta: suomalainen pelaaja saattaa käsitellä jonkin asian eri tavalla kuin japanilainen tai afrikkalainen pelaaja. – Jos valmentaja ei ymmärrä kulttuurien yhteensovittamisen kompleksisuutta, hän on hukassa. 

HJK:n sotasarjajoukkue kuvattuna vuonna 1941.

Suomalaisen jalkapallon liepeillä on viime aikoina keskusteltu ulkomaalaiskiintiöiden rajoittamista herrasmiessopimuksella. Samalla kuulee suomalaisen jalkapallopiirien joidenkin jäsenten puhuvan negatiivisin termein ”tusinaulkomaalaisista” tai ”palkkasotureista”. Samalla unohtuu, mitä ulkomaalaiset voivat tuoda omista kulttuureistaan suomalaisurheiluun. Ulkomaalaispanos on ollut merkittävä valmennusrintamalla.  Esimerkkeinä voidaan mainita Vladimir Jursinov jääkiekossa, Aleksei Eremenko senior ja Roy Hodgson jalkapallossa, Christian Leitner alppihiihdossa ja Mauro Berruto lentopallossa. He kaikki ovat vieneet urheilua eteenpäin ja jättäneet pysyvän kädenjäljen sinivalkoiseen urheiluun. – Kaikki panokset ja energia pitäisi kohdistaa junioreiden valmentamiseen ja kulttuuriin, joka siellä on, eikä lähteä vääriin asioihin. Ymmärrän pohdinnan siitä, millä tavalla saamme lisää suomalaisia eteenpäin. Kaikkien tavoite on, että yhä enemmän suomalaisia pelaisi Veikkausliigassa, josta kehittyisi enemmän pelaajia maajoukkuepelaajiksi. Näin Suomi menestyisi paremmin jalkapallomaana, Lehkosuo sanoo.  Tavoitteen järkevyyttä ei kiistä kukaan, mutta sen toteutumiseen tarvitaan Lehkosuon mielestä myös ulkomaiden oppeja. – Tätä ei tarvitse miettiä, kun saamme oman toimintamme riittävälle tasolle. Saamme ulkomaalaisten pelaajien määrän luonnolliseksi, kun oma toiminta kehittyy. Luonnollinen tapa on mielestäni parempi kuin säädelty. Herrasmiessopimukset ovat kankeita ja vääristäviä, Lehkosuo sanoo.

Juha Pirinen on yksi HJK:n avainpelaajista.

Lehkosuo ei puhu lämpimikseen. HJK:n prosessin kehittämistä varten apuvalmentajaksi on rekrytoitu espanjalainen José Riveiro. Ehkä taustalla on ajatus, että suomalaisesta noin viiden miljoonan porukasta ei löydy kaikki vastaukset, vaan pikemminkin niistä yli seitsemästä miljardista muusta ihmisestä maailmalla.  Lehkosuon mukaan Riveiron kautta HJK:n pelaamiseen ja toimintaan on löytynyt uusia ideoita ja ärsykkeitä. Se on Eurooppaan tähtäävältä seuralta loogista. – Suomessa täytyy olla nöyrä sille, mitä ulkomailta on opittavissa. Emme ole  päässeet jalkapallon arvokisoihin, kun taas kollegani on espanjalainen. Espanja on dominoinut Euroopan futista maajoukkue- ja seuratasolla viime vuosina. Lehkosuon mielestä tietoa muiden maiden kulttuureista ja metodeista on saatu liian vähän kymmenen viime vuoden aikana. – Meidän kannattaa kuunnella, mitä muualla on tehty hyvin. Mutta liian paljon Suomessa aistii ahdasmielisyyttä ja omassa hiekkalaatikossa väkisin pysymistä. Pelätään uusia asioita tai että muualla ymmärretään enemmän kuin me täällä Suomessa.

Atomu Tanaka on myös HJK:n avainpelaajia kaudella 2017.

Lehkosuo kokee, että jalkapallolla voi olla esikuvallista voimaa myös kärkevästi käytyyn maahanmuuttokeskusteluun.  – Ehdottomasti, mutta pitää muistaa, että urheilu on vain yksi tekijä muutosprosessissa. Yksi iso tekijä se kuitenkin on, onhan urheilu pitkään ollut jo iso osa yhteiskuntaa. Se selviää jo kun katsoo vaikkapa olympialaisten historiaa. Miksi se yhtäkkiä muuttuisi?  Jalkapallon rooli on maailman mittakaavassa erityinen. Pieni esimerkki siitä nähtiin, kun Borussia Dortmundin bussia pommitettiin ennen Mestareiden liigan ottelua. Sen jälkipyykissä oli nähtävillä kauniitakin ilmiöitä. Dortmundin fanit majoittivat Monacon faneja kodeissaan, koska ottelu siirrettin pelattavaksi vasta päivää myöhemmin. – Se osoitti, että jalkapallolla on voima, joka yhdisti ihmisiä eikä repinyt erilleen.  Apu on HJK:n yhteistyökumppani.

Teksti Samuel Savolainen, kuvat Timo Pyykkö

Julkaistu: 27.4.2017