Apu

10 kysymystä elinluovutuksesta



10 kysymystä elinluovutuksesta

Suomessa on jatkuvasti pulaa luovutettavista elimistä. Elinsiirtoa odottavia ihmisiä menehtyy joka vuosi, koska sopivaa elintä ei ole saatavilla.
Teksti Apu-toimitus

1 Kuka voi toimia elintenluovuttajana?

Elinluovuttajan pitää olla aivokuollut, eli hänen aivotoimintonsa ovat pysyvästi loppuneet. Aivokuoleman voi aiheuttaa kallovamma tai kallonsisäinen verenvuoto. Jos on sairastanut B- tai C-hepatiitin, HIV:n tai pahanlaatuisen syövän, ei voi olla elinluovuttaja. Ikä ei ole este, mutta vauvojen elimiä ei voida käyttää niiden kehittymättömyyden takia. Vainajan sopivuus elinluovuttajaksi arvioidaan elinsiirtoyksikössä.

2 Miten luovutetun elimen matka jatkuu, kun se on leikattu aivokuolleelta? 

Samaan aikaan kun irrotusleikkaus alkaa, siirteen saaja on kutsuttu sairaalaan, ja hänet valmistetaan leikkaukseen. Saajan on oltava valmiina leikkaussalissa, kun elimet tuodaan luovuttajasairaalasta. Siirrettävät elimet eivät säily kauan siirtokelpoisina sen jälkeen, kun ne on irrotettu. Sydän on siirrettävä neljän, keuhkot kuuden ja maksa kahdentoista tunnin kuluessa. Munuaiset säilyvät siirtokelpoisina puolitoista vuorokautta.

3 Voivatko elävät ihmiset luovuttaa elimiään, ja mitä tällöin edellytetään?

Ihmisen sairauden tai vamman hoitoa varten voidaan irrottaa elin, kudos tai soluja luovuttajalta, joka on antanut siihen suostumuksensa. Näin voidaan tehdä, jos irrottaminen ei aiheuta luovuttajalle vakavaa terveydellistä vaaraa tai haittaa eikä vastaanottajan hoitamiseksi ole käytettävissä muuta yhtä tehokasta hoitoa. Uusiutumattoman kudoksen tai elimen voi luovuttaa vain lähiomaisen tai muun läheisen ihmisen sairauden tai vamman hoitoa varten.

Munuaisen luovuttajana voi toimia myös elossa oleva lähiomainen tai läheinen. Noin joka toisessa lapselle tehtävässä munuaisensiirrossa luovuttaja on toinen vanhemmista. Pienten lasten siirtotulokset ovat selvästi paremmat, jos luovuttaja on lähiomainen. Suomessa munuaissiirtoja eläviltä luovuttajilta on tehty vain runsaat kymmenen vuodessa. Siirtojen vähäisyys johtuu luovuttajalle mahdollisesti aiheutuvien merkittävien lyhyt- tai pitkäaikaishaittojen tarkasta arvioinnista.

Kun luovuttaja on elävä henkilö, kustannuksista korvataan nykyisin siirtoon liittyvät tutkimukset, sairaalahoito ja jälkitarkastukset. Luovutuksen jälkeen voi saada sairauspäivärahaa neljästä kuuteen viikkoon. Siirtoihin elävältä luovuttajalta liittyy tärkeitä eettisiä kysymyksiä. Luovutuksen pitää perustua vapaaehtoisuuteen, eikä siihen saa painostaa millään tavalla.

4 Miten varmistetaan, että luovutettava elin on kelvollinen? 

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ohjaa ja valvoo elinten laatua ja turvallisuutta luovutussairaaloissa ja elinsiirtokeskuksissa.

Ennen elinluovuttajaksi hyväksymistä on selvitettävä aivokuoleman syy, ja se varmistetaan aina pään kerroskuvauksella. Lisäksi selvitetään aikaisemmat sairaudet ja lääkitykset. Luovutettaville elimille tehdään röntgen-, ultraääni- ja varjoainekuvauksia tarpeen mukaan. Näin varmistetaan, että niissä ei ole sairauksia. Luovuttajalle tehdään aina myös verikokeita.

5 Miksi elinluovuttajia tarvitaan? 

Elinsiirto tehdään vain, kun sairaus on parantumaton ja hengenvaarallinen. Siirron tarkoituksena on estää ennenaikainen kuolema ja pidentää elinikää. Munuaispotilaille vaihtoehtona on dialyysi, mutta maksan-, sydämen- ja keuhkonsiirroille ei ole vaihtoehtoista hoitoa. On arvioitu, että yhteiskunta säästää puoli miljoonaa euroa munuaisensiirrossa. Kun ihmiselle siirretään vain yksi munuainen, voi kaksi potilasta luopua dialyysihoidoista yhden kuolleen luovuttajan avulla. Yksi luovuttaja voi pelastaa usean ihmisen elämän.

6 Onko Suomessa pulaa luovutettavista elimistä?

Elinsiirtojonoissa on jatkuvasti noin 300 ihmistä. Eniten tarvitaan munuaisia, mutta ihmishenkien pelastamiseksi tarvitaan eniten sydämiä ja maksoja. Elinsiirtotoiminta on täysin riippuvaista siirtoelinten saatavuudesta. Suomessa kuolee vuosittain jopa kymmenen prosenttia elinsiirtoa odottavista ihmisistä, koska siirtoon sopivia elimiä ei ole saatavissa.

7 Millaisia pelkoja tai ennakkoluuloja elintenluovutukseen liittyy? 

Ihmisillä voi olla vääriä mielikuvia elinluovutustoiminnasta. Vuoden 2010 lakimuutokseen kirjattu niin kutsuttu oletettu suostumus – eli jos ei ilmoita kantaansa, oletetaan, ettei vastusta elinluovutusta – on johtanut käsitykseen, että sairaalassa otetaan kaikilta kuolevilta potilailta elimiä. Tämä ei pidä paikkaansa. Elinluovutus koskee vain aivokuolleita, ja elinluovutustoiminta on tarkoin säädeltyä ja eettisesti korkeatasoista. Aivokuoleman toteamiseen tarvitaan kaksi lääkäriä. Elinkauppa on kudoslain mukaan kiellettyä.

Myös aivokuolemaan liittyy vääriä käsityksiä. Aivokuolleeksi todetun luovuttajan sydän lyö vielä, vaikka kaikki aivotoiminnat ovat sammuneet. Tämä saattaa aiheuttaa omaisissa epäilyksiä, onko läheinen kuollut.

8 Miten voi ilmaista elinluovutustahtonsa tai kieltää omien elintensä luovuttamisen?

Tärkeintä on keskustella omasta elinluovutustahdostaan läheistensä kanssa. Oman tahtonsa voi varmistaa täyttämällä elinluovutuskortin. Kortteja saa apteekeista, huoltoasemilta ja internetistä osoitteesta www.lahjaelamalle.fi. Korttiin voi kirjoittaa myös kielteisen tahdonilmauksen, jolloin elinluovutukseen ei ryhdytä.

9 Saako uuden elimen vastaanottaja tietää luovuttajan henkilöllisyyden, iän tai sukupuolen?

Suomessa luovuttajan tietoja ei anneta siirron saajalle. Täällä ajatellaan, että riittää, kun luovuttaja antaa lahjoista suurimman eli elämän toiselle ihmiselle.

10 Kuinka paljon Suomessa tehdään elinluovutuksia, ja millaista toiminta on kansainvälisesti?

Viime vuonna siirtoelimiä saatiin 95 elinluovuttajalta eri puolilta Suomea. Yhdeltä luovuttajalta saaduilla elimillä hoidetaan keskimäärin kolme potilasta, mutta jopa seitsemän ihmistä voi saada elimen samalta luovuttajalta. Lisäksi tulevat kudosluovutukset, kuten sarveiskalvot, sekä luut ja jänteet. Kaikki keskussairaalat osallistuvat elinluovutustoimintaan.

Suomalaiset siirtotulokset ovat kansainvälisesti hyvää tasoa. Siirteen menetys hyljintäreaktion vuoksi on nykyään harvinaista. Munuaissiirteistä 94 prosenttia toimii vuoden kuluttua leikkauksesta ja puolet vielä 20 vuoden kuluttua. Kaikista elinsiirtopotilaista yli 80 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua siirrosta. Suomessa suurin osa siirron saaneista elää varsin normaalia elämää, käy töissä ja saa lapsia. Kaikki elintensiirrot on valtakunnallisesti keskitetty Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan. Viime vuonna tehtiin kaikkiaan 285 elintensiirtoa. ◆

Teksti: Riitta Heimonen

Asiantuntija: elinluovutuskoordinaattori Eija Peltonen Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä

Julkaistu: 19.9.2014