Aamu alkaa tunnin lenkillä. Lancashirenkarjakoirat Muru ja Pate pääsevät ulos – samoin isäntä.

– Koirat ovat korvaamattomia, muuten en pysyisi kunnossa, lasten- ja nuortenkirjailija Timo Parvela kehuu.

Lenkin jälkeen Parvela lukee Helsingin Sanomat alusta loppuun ja juo kahvia. Sitten hän kiipeää yläkertaan kirjoittamaan, kolmeksi tehokkaaksi tunniksi. Pitempi aika saa hartiat särkemään. Vanha hieno kirjoituspöytä on vaihtunut sähköpöytään ja satulatuoliin.

– Pari vuotta sitten sain välilevyn pullistuman niskaan, se opetti pitämään huolta työasennosta.

Kun Parvela nostaa katseensa kirjoittaessaan, hän näkee korkeita mäntyjä ja lumen peittämiä peltoja. Keski-Suomessa syntynyt Parvela olisi voinut hiihtää koko lapsuutensa, mutta silloin se ei kiinnostanut pätkääkään. Kun hän muutti Kirkkonummelle, missä on harvoin lunta, hiihto alkoi kiinnostaa.

– Tämä talvi on ollut mielettömän hieno. Jos tulee hankikanto, voi hiihtää peltoja ja ojia pitkin merelle asti.

Parvela pitää kameraa ja lintukirjaa käsien ulottuvilla. Talon viereinen rinne on tallautunut sorkkien askelista.

– Lintulaudalla käy valkohäntäpeuroja, metsäkauriita ja harvinaisia kuusipeuroja. Riistakamerasta näkee, että vilskettä on.

Väinö Nuortevan eli pakinoitsija Ollin kertomukset ihastuttivat Parvelaa lapsena. Kerran hän luki ääneen pakinaa enolleen ja ukilleen ja sai heidät nauramaan. Kirjailijan siemen oli istutettu.

– Huomasin, kuinka voimakas vaikutus kirjoilla voi olla ihmisiin.

Parvela opiskeli luokanopettajaksi. Se tuntui luontevalta valinnalta, sillä hänen molemmat vanhempansa olivat opettajia. Myös hänen puolisonsa, Reija Lampi-­Parvela, on luokanopettaja.

Siinä ammatissaan Parvela ei kuitenkaan viihtynyt kauan.

Hänen ensimmäinen kirjansa oli nuortenromaani. Sykäyksen kirjoittamiseen antoi Anna-Leena Härkösen Häräntappoase, joka oli puheenaihe televisiouutisia myöten vuonna 1985.

– Minua ärsytti, että nainen kirjoitti nuoresta pojasta. Ajattelin, että osaisin tehdä sen paremmin, siksi kirjan nimeksikin tuli Poika. Kirjoittaminen ei koskaan ole ollut minulle harrastus. Olen aina tarvinnut siihen syyn.

Ammatti kirjoittamisesta tuli, kun Parvela ryhtyi käsikirjoittamaan lasten televisiosarjaa Ansaa ja Oivaa.

– En ole kaivannut opettajan työtä. Se on raskas ammatti. Löysin intohimon kirjoittamisesta, lasten onneksi, hän virnistää.

Vuonna 1995 Parvela julkaisi ensimmäisen Ella-kirjansa. Alakoululaisten tempauksista kertovista tarinoista tuli vuosien kuluessa menestys. Nyt kirjoja on jo 26. ­Lisäksi Parvela on dramatisoinut Ellasta näytelmiä ja kaksi elokuvaa.

Ella-kirjoissaan Parvela on ottanut kantaa muun muassa kyläkoulujen vähenemiseen ja opetuksen digitalisoitumiseen.

– Välillä pelkään, että opettajien kyllästymispiste on lähellä. Uusia metodeja on vaikeaa omaksua jatkuvasti. Samaan aikaan pitäisi opettaa lukemaan ja ratkoa oppilaiden riitoja.

Parvela puhuu painokkaasti sivistyksen merkityksestä. Hän toteaa, että suomalaiset ovat nousseet sadassa vuodessa metsäläisistä menestykseksi julkisen ja maksuttoman koululaitoksen takia. Mikä tärkeintä, kansa on uskonut koulutuksen arvoon.

– On tärkeää, että rahalla ei saa ostettua parempaa koulutusta. Se rapauttaisi tasa-arvoa. Joku aina väläyttelee yksityiskoulujärjestelmän tukemista. Luoja varjelkoon meitä siltä!

Hallituksen koulutukseen kohdistuvista leikkauksista Parvela on kauhuissaan.

– Elinaikanani ei ole koskaan ollut näin tyhmää, julmaa ja lyhytnäköistä hallitusta. Maailmalla kirjojen vuoksi kiertäessäni näen, että kouluamme ihaillaan ja yritetään kopioida. Miten poliitikot voivat olla näkemättä tätä kokonaisuutta? Aina ei kannattaisi ajatella tehokkuutta kuten insinööri.

Parvela on jäsen opetusministeriön työryhmässä, jossa pohditaan keinoja luku­taidon ja -innon ylläpitämiseksi. Hänen mielestään lukutaitoa tarvitaan maailman ja toisten ihmisten ymmärtämiseen, väärän tiedon tunnistamiseen ja tunteiden sanoittamiseen.

– Lukeminen ei ole vain kiva harrastus, se on kansalaistaito.

Kirjailijana Parvela voi vaikuttaa asiaan niin, että kirjoittaa sellaisia kirjoja, joita lapset haluavat lukevat.

– Voimme vinkua, että pelit ja Netflix vievät liikaa lasten aikaa. Mutta kirjan on itsessään oltava kiinnostava, jotta lapsi tarttuisi siihen. Myös se, että lapsi näkee kirjoja kotona, koulussa ja yhteiskunnassa, innostaa lukemaan.

Parvelan kirjoihin lapset ja nuoret tarttuvat mielellään. Niitä on myyty arviolta 1,5 miljoonaa kappaletta.

– Opettajat keksivät Ella-kirjani ensin, sitten niistä innostuvat lapset ja nuoret.

Ennen joulua Parvela oli kouluvierailulla Caenin kaupungissa Ranskassa. Oppilaat esittivät Ella-tarinoihin perustuvan näytelmän ja näyttivät tekemiään piirus­tuksia.

– Lapsuudessa pidin paljon René Goscinnyn Pikku Nikke -kirjoista, jotka ovat Ranskassa kulttisuosiossa. Ellat ovat niille paljon velkaa. Katsellessani ranskalaisia lapsia, joille Ella on nyt tärkeä, vanha ihminenkin liikuttui.

Parvela näyttää kirjeitä, joita eräs helsinkiläisen alakoulun luokka on lähettänyt hänelle luettuaan Parvelan kirjaa yhdessä.

– Parasta palautetta on se, että lapsi, joka ei yleensä muuten lue, innostuu kirjastani.

Mikä kirjoissa sitten vetoaa?

– Se taitaa olla huumori. Sehän arkielämässä ihmissuhteita voitelee. Minun on ­itsenikin vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa, joilta ei saa hymynkaretta tai naurahdusta.

Parvelan kansainvälisen menestyksen kulmakivi on Saksassa. Siellä on suuret markkinat ja kansa, joka lukee ja ostaa kirjoja.

– Luojan kiitos, etten ole osannut toivoa enkä pelätä mitään. Jälkikäteen ajateltuna läpimurto tuntuu oikeastaan ihmeeltä.

Menestys on tullut pikkuhiljaa vuosien kuluessa. Kun ensimmäiset kirjat oli käännetty, Parvela kävi innoissaan Saksassa kirjakaupassa, mutta ei löytänyt kirjojaan mistään. Saksassa kirjat on myytävä lähestulkoon jokaiseen kauppaan erikseen, sillä suuria ketjuja on vähän.

Nyt Parvelan nimen löytää monen saksalaisen kirjakaupan hyllynreunasta, muiden suosittujen kirjailijoiden tapaan.

– Ja Perussa minut esiteltiin Euroopan suosituimpana lasten- ja nuortenkirjaili­jana. Siitä sait, J. K. Rowling! Parvela nauraa.

Myyntimenestys on tuonut myös vaurautta. Parvela kertoo, että kirjailija saa tekijänpalkkion myytyä kirjaa kohti. Kotimaassa rojalti on 2–4 euroa/kirja, ulkomailla 0,10–1 euroa/kirja.

– Mitäpä sitä kieltämään. Olen myynyt Saksassa lähes 800 000 kirjaa, joten siitä saa käsityksen siitä, että hyvin on mennyt. Olen kirjojen suosiosta tietysti iloinen.

Kirjabisneksen kovuus on silti yllättänyt Parvelan. Jos iäkäs suomalaiskirjailija kirjoittaa erinomaisen kirjan, kirjallisuusagentit ja kustantajat kysyvät ensimmäisenä, mitä kirjailijalta on käännetty aiemmin. Jos näyttöjä ei sillä saralla ole, tie tyssää lyhyeen.

On erotuttava joukosta – ja löydettävä taitava kirjallisuusagentti. Parvela kehuu agenttiaan Terhi Isomäki-Blaxallia, joka on ”myyjä Jumalan armosta”.

Parvela on erittäin tuottelias mies. 30 vuodessa hän on julkaissut noin 80 kirjaa.

– Eräs bloggaaja kirjoitti kerran, että tehtailen kirjoja. Nopeus on pikemminkin hidastunut. Vaikka kirjailijan ammatissa on jatkuva uusiutumisen paine, kukaan ei voi jumaliste joka tiistai luoda itseään uudelleen, Parvela huokaa.

Juuri nyt hän kirjoittaa uutta nuorten tieteissarjan KEPLER62:n seitsemättä osaa. Keplereitä Parvela on kirjoittanut yhdessä norjalaisen Bjørn Sortlandin kanssa.

Vaikka Parvelalla ja Sortlandilla on paljon yhteistä, työtavoissaan norjalaiskollega on Parvelan vastakohta.

– Björn ei koskaan kirjoita sähköpostia, hän soittaa heti saatuaan viestini. Björn haluaa kelata asioita pitkään ja on taas hetken päästä eri mieltä. Itse en juurikaan pidä asioiden selittämisestä puhelimessa ja ­vielä vieraalla kielellä, Parvela nauraa.

Kirjojen lisäksi Parvela tekee paljon muuta. Tällä hetkellä hän valmistelee Ylen ensi joulun Joulukalenteria kissa- ja koirakaveruksista Maukasta ja Väykästä. Hän on vastuussa sekä käsikirjoituksesta että tuotannosta.

Lisäksi hän kiertää Suomea tarinakonserttien kanssa. Huhtikuussa Musiikkitalossa esitetään Ella ja kaverit konsertissa -kirjan tarinaa, ja Helsingin Kaupunginorkesteri säestää Iiro Rantalan kirjaan tekemiä lastenlauluja.

Erakkomaiseksi itseään kuvaileva Parvela on iloinen työkavereista.

– Yksinolo rassaa välillä. Teen yhä töitä kouluvuoden mukaan, elokuusta toukokuuhun. Kevättä kohden sanat tuntuvat katoavan mielestä, koska en näe ihmisiä. Alan lisäksi jännittää kohtaamisia toisten ihmisten kanssa.

Kirjailijakosmopoliitilta vaadittava sosiaalisten tilanteiden hallinta on Parvelalle hankalaa. Hänellä todettiin aikuisena ­keskittymishäiriö ADD. Pienetkin häiriöt saattavat hajottaa keskittymisen täysin.

– Välttelen edustustilaisuuksia ja juhlia, koska tunnen itseni niissä epäsosiaali­seksi.

Viime aikoina Parvelan suhtautuminen kirjoittamiseen on muuttunut.

– Olin punk-aikakauden nuori, mutta kuuntelin CCR:ää. Elin hyvin suojattua nuoruutta enkä ollut kiinnostunut aktivismista.

Kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, kantaaottavia teemoja, kuten ympäristönsuojelua ja eläinten oikeuksia, on aikaa pohtia.

– Kuulun Animaliaan, ja turkistarhaus on asia, joka saa vereni kiehumaan. Se on aivan järjetöntä touhua.

Hänen tuorein Pate-kirjansa kertoo Borneon sademetsien tuhoamisesta palmuöljyviljelmien tieltä. Uusin Ella-kirja liittyy ­vihapuheen vaaroihin ja Kepler-kirja aseväkivaltaan.

– Kirjoittamistani on värittänyt huumori, koska olen siinä vahvoilla ja siihen on ollut turvallista nojata. Haluan haastaa mukavuudenhaluni ja puhua myös vakavista asioista. Katsotaan, mitä siitä syntyy.