
teksti Yrjö Rautio kuva Seppo J.J. Sirkka/Eastpress
Julkaistu 27. tammikuuta 2010
Jos on Paavo Väyrysellä, 63, ehdoton oikeus päästä vielä pääministeriksikin, on suomalaisilla yhtä ehdoton oikeus saada vielä kokea sekin, että Väyrynen on pääministerinä.
Väyryselle tuli maanantaina täyteen 5 485 päivää ministerinä, ja vauhti vain paranee.
Monen suomalaisen mitta taas tuli täyteen Väyrystä samat 5 485 päivää sitten. Tämä on pienoinen ongelma, mutta se hoituu, kunhan suomalaiset huomaavat, että nykyinen Väyrynen on kokonaan toinen mies kuin se entinen Väyrynen.
Uudesta Väyrysestä todistaa jo tapa, jolla hän aikoo tehdä nuorennusleikkauksen keskustan johdossa: puheenjohtaja vaihdetaan vanhempaan. Sitten joskus myöhemmin suoritetaan sekä sukupolven- että sukupuolenvaihdos.
Kaksi sotasyyllistä
Väinö Tanner teki aikanaan saman kuin Väyrynen aikoo tehdä nyt. Tanner palasi Sdp:n johtoon sen jälkeen, kun hänet oli tuomittu syyllisenä toiseen maailmansotaan. Väyrynenkin on tuomittu syyllisenä sotaan – keskustan ja likimain kaikkien ympärysvaltojen kanssa.
Oli Väyrysestä mitä mieltä tahansa, hänen asenteensa on kunnioitettava. Miksi 63-vuotias hyväkuntoinen, kokenut, ammattitaitoinen, tarmokas ja kunnianhimoinen ihminen olisi Ekokemin uuneihin joutava ongelmajäte?
Paavo on kaikkien yli kuusikymppisten sankari ja suurten ikäluokkien messias.
Ikä tuskin ratkaisee
Mihin sitä paitsi perustuu varsinkin toimittajiin lujasti iskostunut usko, että nuori puoluejohtaja olisi aina parempi kuin vanha? Ei ainakaan käytännön kokemuksiin.
Keitä ovat ne onnistuneet nuoret puoluejohtajat viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta? Ei ole kuin kokoomuksen Jyrki Katainen, 38. Perussuomalaisten Timo Soinikin, 47, on alkanut onnistua vasta keski-iässä. Vihreiden johtajat ovat olleet yleensä nuoria, mutta ei Tarja Cronberg, 66, huonommin onnistunut kuin nuorempansa.
Sdp:n kannatus ja vaikutusvalta olivat huipussaan, kun puoluetta johti Paavo Lipponen, 68, puheenjohtaja-aikanaan iältään 52–64. Sdp on historiansa aallonpohjassa nyt, kun puheenjohtajana on Jutta Urpilainen, 34.
Kuvitellaanpa, että eduskuntavaalitaistelussa ottavat mittaa toisistaan Urpilainen ja Väyrynen tai Urpilainen ja Mauri Pekkarinen, 62, tai Urpilainen ja Anneli Jäätteenmäki, 54. Kaikissa tapauksessa Urpilainen olisi helisemässä.
Kykyjä on
Ainakin Sdp:n kannattaa toivoa, että keskusta tekisi sukupolven- ja sukupuolenvaihdoksen nyt eikä vasta Väyrysen jälkeen. Mari Kiviniemi, 41, olisi Urpilaiselle helpompi vastus kuin veteraanisarjalaiset.
Alue- ja kuntaministerin tehtävät ovat tärkeitä. Se, mitä kunnissa tehdään, vaikuttaa välittömästi kaikkien kansalaisten elämään. Mutta vaikea on kuntaministerin tehdä mainetekoja, josta hänet huomattaisiin ja muistettaisiin – varsinkin nyt, kun kunnilla on jaettavana pelkkää kurjuutta.
Kyllä Kiviniemellä kykyjä on: hänen aikanaan aluehallinto on saatu täysin sekaisin. On syytä uskoa, että hän pystyisi vähintään samaan myös keskustassa.
Heittolaukauksia
- Matti Vanhanen joutuu telakalle syksyllä, mutta lupaa tukea telakoille jo nyt.
- Vanhojen pääministereiden korjaaminen ei kannata missään ilman valtion tukea.
- Edullisempaa olisi romuttaa Bangladeshissa, mutta sitä pidetään epäeettisenä.
- Avaruuteen saataisiin enemmän kuin kaksi suomalaista, jos sinne myytäisiin pelkkiä menolippuja.
- Valtion rahahuolet ovat ohi, sillä miljoonia sataa taivaalta. Ensimmäinen erä pudotettiin Juupajoelle.
- Mikä kuva jää mieleen Vanhasen kaudesta? Se, joka varastettiin tietokoneelta.
|