Miksi tähän on tultu?

teksti Sini Kaipainen
kuvat Timo Pyykkö

Julkaistu 2. huhtikuuta 2007

Herttoniemen seurakunta on jakanut elintarvikkeita tiistaisin ja perjantaisin Myllypurossa lähes 15 vuotta. Pääosin vapaaehtoisista koostuva joukko auttaa yhden jakokerran aikana noin 800:aa ihmistä. Ruokaa hakevat ovat pitkäaikaistyöttömiä, pätkätyöläisiä, eläkeläisiä, paluumuuttajia, maahanmuuttajia ja opiskelijoita. Myös lapsiperheiden lukumäärä on kasvussa.

Matti, 25, on vapaa taiteilija, kotona hänellä on vaimo ja kaksi pientä lasta.

Tatjana on 6-, 4- ja 1-vuotiaiden lasten äiti. Seitsemän vuotta Suomessa asunut inkerinsuomalainen Tatjana hoitaa lapsia kotona, ja venäjänkarjalainen aviomies yrittää elättää perhettä bussikuskin palkalla.

Jarmo, 50, on toiminut työelämässä tutkijana ja suunnittelijana korkeakouluissa, kunnes tuli avioero ja kova viinaputki jäi vuosiksi päälle. Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Jarmo makselee yhä ulosottoon vanhoja elatusmaksuja ja ryyppyvuosina tehtyjä toilauksia.

Oili, 57, kertoo sairastuneensa masennukseen ja joutuneensa työkyvyttömyyseläkkeelle.

Eevalle, 80, jää asumis- ja terveydenhoitokustannusten jälkeen eläkkeestä käteen alle 200 euroa kuukaudessa.

He ovat ruokajonossa, koska heidän toimeentulonsa tukemiseksi täytyy. Toki on niitäkin harvoja, jotka hakevat ruokaa, koska sitä saa ilmaiseksi. Suurimmalla osalla syyt ovat toiset.

Köyhyys kasvussa

Stakesin erikoistutkijan Pasi Moision mukaan köyhyys on usein väliaikaisempi – ja toisaalta yksittäisen ihmisen tai perheen elämässä yleisempi ilmiö – kuin luullaan, jos köyhyydellä tarkoitetaan tulojen pienuutta. Suhteellinen köyhyys ei merkitse automaattisesti samaa kuin huono-osaisuus. Köyhä ei välttämättä ole huono-osainen, joskin huono-osaisella on usein pienet tulot.

Huono-osaisten kova ydin sulaa hitaasti hyvän talouskasvunkin aikana. Tämä liittyy leipäjonoilmiöön: köyhien määrä voi vähetä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että köyhyysrajan alapuolelle jäävillä menisi paremmin.

Suomessa suhteellisesti köyhien määrä on itse asiassa kasvussa hyvästä talouskehityksestä huolimatta.

– Tuloerot ovat kasvaneet. Tässä yhteydessä keskustellaan yleensä optioista ja siitä, että suurituloiset ovat karanneet omille teilleen, vaikka samaan aikaan on tapahtunut tuloerojen kasvua myös keski- ja pienitulosten välillä, Moisio selvittää.

Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen puolestaan katsoo, että sosiaaliturvan taso on Suomessa kohtalaisen hyvä ja erityiset toimeentulovaikeudet eivät usein johdu pienistä tuloista vaan suurista menoista, jotka taas liittyvät menojen ja elämänhallinnan ongelmiin.

– Kaikkein suurimmissa toimeentulovaikeuksissa olevien tilanteeseen ei voida vaikuttaa verotuksella.

Lehtinen ei näe esimerkiksi ruuan arvonlisäveron alentamista ratkaisuksi köyhyyden poistamiseen, koska valtaosa alennuksesta menee muulle väestölle. Hänen mukaansa täsmällisempi toimi on suoraan pienivaraisten tuloihin vaikuttaminen esimerkiksi kansaneläkettä korottamalla.

Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo pitää tulojen tasaamista yhteiskunnassa tärkeänä. Sen vuoksi hän suhtautuu varauksellisesti muun muassa perintöveron poistoon.

– Jos yhteiskunnassa ei taata lopputulosten tasa-arvoa, ainakin mahdollisuuksien tasa-arvo olisi taattava. Mahdollisuuksien tasa-arvo heikkenee, jos luovutaan tuloja tai varallisuuseroja tasaavasta verosta. Vallalla tuntuu olevan harha, että kun taloudessa menee hyvin, kaikilla menee hyvin.

Ihmiset kompensoivat ilmaisilla peruselintarvikkeilla riittämätöntä sosiaaliturvan tasoa, jotta rahaa olisi vähän enemmän käytettävissä johonkin muuhun tarkoitukseen.

– Kysymys ei ole siitä, että ihmiset kävisivät leipäjonossa ansaintamielessä ”shoppailemassa”. Kyllä se on osa vähimmäistoimeentulon kasaan repimistä.

– Nykyään on leikkausmentaliteetti, eli kun jostain jotain saa, se otetaan toisaalla pois. Tämä ei täsmää ajallisesti. Voi olla, että saa palkkaa ja sosiaalietuuksia samaan aikaan, ja totta kai köyhä ihminen kuluttaa kaiken. Seuraavassa hetkessä ei saakaan palkkaa, mutta joutuu maksamaan etuuksia takaisin, mikä pahimmassa tapauksessa johtaa velkakierteeseen.

– Aikaisemmin kateus ja kontrolli liittyivät tulohaitarin yläpäähän ja korkeaan progressiiviseen verotukseen, jota on nyt löysätty valtion verotusta keventämällä. Samalla kateus ja kontrolli ovat siirtyneet tulohaitarin alapäähän.

Keskustelussa huomio kiinnittyy usein yhteiskunnassa huono-osaisten oletettuihin luonteenpiirteisiin: passiivisuuteen, poikkeavuuteen ja avuttomuuteen.

Esimerkki: yritysjohtaja voi nostaa miljoona-optioita, mutta auta armias, jos toimeentulotuen tai työttömyyskorvauksen määrää ehdotetaan lisättäväksi muutamalla eurolla. Heti aletaan epäillä, miten lamauttava vaikutus korotuksella olisi.

– Sama asia voi olla toisille kannustin ja toisille se nähdään haitaksi. Tulkitsen tämän liittyvän yleiseen ilmapiiriin, jossa kaikkia piiskataan menestyjiksi. Silloin ikään kuin ajatellaan, että huonompiosaisille ei pidä antaa mitään ilmaiseksi. Nähdään tukien vain pahentavan tilannetta, kun taas menestyjien optiot nähdään ansaituksi palkkioiksi jo tehdystä työstä, Kelan vastaava tutkija Tuula Helne toteaa.

– On unohdettu, että elämä on ennustamatonta. Ei ole sanottua, että aina pysyy menestyvien joukossa.

Mitä tapahtuu?

Yksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruspilareista on ollut, että perustoimeentulon turvaaminen kuuluu kunnan ja valtion vastuulle. Kelan yhteiskuntatutkimuksen päällikkö Jouko Kajanoja sanoo suoraan, että sosiaaliturvassa on puutteita.

– Perusturvajärjestelmä on sekava, tukossa ja toimimaton tilkku-täkki. Hyvä jos asiantuntija ymmärtää, mihin kaikkeen on oikeutettu.

Toisaalta asiakkaalla ei välttämättä ole voimia ottaa asioista selvää.

Kajanoja myöntää järjestelmän olevan osasyyllinen siihen, että ihmisiä putoaa turvaverkon läpi. Vähimmäisturvan etuudet ovat heikentyneet vuosi vuodelta: muu kansa vaurastuu, mutta vähimmäisturvan varassa elävät eivät.

– Laman taakse ei voi mennä. Käänne alkoi samaan aikaan kuin lama, mutta oli tulkintani mukaan lamasta riippumaton, Kajanoja tulkitsee.

– 1980-luvulla saakka oli lähdetty siitä, että kun kansantalous kasvaa, siitä laitetaan siivu huono-osaisten hyväksi ja ihmisten elintason eroja supistetaan. 1990-luvun alusta lähtien niin ei ole enää tehty: huono-osaisten asemaa ei enää suhteellisesti paranneta. Se on iso moraalinen käänne koko yhteiskunnassa, tai ainakin vallanpitäjissä.

– Tuoreiden tutkimusten mukaan kansalaiset olisivat tasaamassa huono-osaisten asemaa, kun taas eliitin piirissä tuloerojen kasvattaminen nähdään välttämättömäksi.

Jutun alussa mainittujen ruokajonossa haastateltujen nimet on muutettu.