Helena on taas kotona. Pitkä matka – noin 26 000 merimailia – ei jättänyt isoja jälkiä valkoiseen kaunokaiseen.

Päällikkö Timo Tammialan johdolla Helena pistettiin parkkiin vanharouva Suomen Joutsenen taakse Aurajoen rantaan Turussa. Vastassa oli satamäärin paikkakuntalaisia ja menneiden legien oppilaita. Sitä halausten määrää.

Purjelaivasäätiö oli pistänyt Forum Marinumin edustan nurmikon paraatikuntoon. Lavalla soitti Boston Promenade Big Band, ja Apu-juontajan komentamina sekä kymppilegiläiset että aikaisemmat oppilaat ja runkomiehistöjen jäsenet kertoivat kokemuksistaan maailman merillä.

Timo Tammiala toi Kaarinan SOS-lapsikylän lapsille terveiset Panaman ja Chilen lapsikylistä. Tuliaisena hän antoi chileläisen sadekepin, semmoisen metrin mittaisen sauvan, jota kääntelemällä sauvan sisältä kuului uskomattoman pitkän ajan kivankuuloista ropinaa.

Meriliitto, kuten jo varmaan tiedättekin, myönsi Joutsenen Jäljillä -purjehdukselle Merenkulun Maineteko -palkinnon. Noita palkintoja on parinkymmenen vuoden aikana jaettu aikaisemmin kuusi kappaletta. JJ2 sai seitsemännen.

Helena lähtee nyt pienelle ehostusreissulle Uudenkaupungin telakalle. Kesän alus nuorisopurjehtii Itämerellä. Syksyllä on vuorossa vähän isompi telakointi, Helenan sisätiloja järjestellään vähän uudella tavalla. Ja talveksi lähdetään taas Karibialle, missä Suomen purjehtiva nuoriso (yli 18 v.) pääsee seilaamaan lämpimissä tuulissa.

Purjelaivasäätiön toiminnanjohtaja Olli Koskinen kertoi, että JJ3 toteutetaan jollakin aikataululla. Joutsenen seitsemäs ja viides purjehdus on nyt käyty läpi, kuusi reissua olisi vielä mahdollista ottaa esikuviksi.

Ensimmäisellä valtameripurjehduksellaan 1931-1932 Suomen Joutsenen piti käydä Etelä-Amerikassa, mutta tekniset ongelmat pakottivat laivan palaamaan Suomeen suunniteltua aikaisemmin. Fär-saarilla sentään käytiin.

Tästä ei ole JJ3:ksi.

Toinen matka vuosina 1932-1933 suuntautui Karibian kautta Montevideoon ja Buenos Airesiin. Muuten ihan kiva, mutta molemmat aikaisemmat JJ:t ovat jo kolunneet noita vesiä.

Tästä ei ole JJ3:ksi.

Joutsenen kolmas reissu vuosina 1933-1934 johti ensin Välimerelle, aina Aleksandriaan saakka. Sitten Haitille. Lähi-itä ei taida olla näinä päivinä kovin turvallista seutua.

Tästä ei ole JJ3:ksi.

Neljäs matka 1934-1935 vei Joutsenen Beirutiin. Tarvitseeko tästä enempää sanoa?

Tästä ei ole JJ3:ksi.

Joutsenen viides matka 1935-1936 oli JJ2.

Kuudennella matkallaan 1936-1937 Joutsen purjehti Afrikan länsirannikolle, sieltä Karibialle ja New Yorkin kautta takaisin Eurooppaan. Hmm…

Olisiko tässä JJ3?

Seitsemäs reissu oli JJ1.

Kahdeksas ja viimeinen matka vuosina 1938-1939 vei Brasiliaan ja Karibialle. Yllätyksetöntä.

Tästä ei ole JJ3:ksi.

Eli Suomen Joutsenen kuudes matka olisi hyvä JJ3. Purjelaivasäätiöllä saattaa tietysti olla aivan toisenlaisia ajatuksia aiheesta…

Näihin tunnelmiin jätämme Helena-blogin tällä kertaa. Suurkiitokset kiinnostuksestanne, hyvät lukijat. Ja mahtikiitokset Helenalle sekä Purjelaivasäätiölle. Tämä oli suurenmoinen kokemus. Toivon, että jatkoa seuraa.

Helena on Cherbourgin satamassa, ja Atlantin ylityksen loppuvaiheet sujuivat hienosti, kippari Tommi Kontto kertoo.

– Rannikon vuorovesivirrat olivat hieman omituisia. Välillä mentiin neljä solmua tavallista nopeammin, välillä saman verran tavallista hitaammin. Koetettiin katsoa niitä virtoja vuorovesikartoista ja valita reittiä sen mukaan.

Osa oppilaista lähti jo tänään kotiin, koska legin virallinen päättymispäivä oli tänään. Monet olivat varanneet lentonsa sen mukaan.

– Nyt täydennetään ruokavarastoja, ja iltakahdeksalta, kun pato aukeaa, lähdetään kohti Le Havrea.

Cherbourgin satama on patoaltaassa, koska vuorovesivaihtelu on siellä valtava, jopa kuusi metriä. Ja siksi satamaan ja satamasta pääsee vain yläveden aikaan, kun padon sulut avataan. Siis kaksi kertaa vuorokaudessa.

Tämähän on Helenalle tuttua. Alus pysähtyi Cherbourgissa myös menomatkalla, viime lokakuun alussa.

Le Havresta Calais’hen Helena ajaa charter-miehityksellä. Yhteistyökumppaneiden edustajat pistetään kokemaan toden teolla, mitä he ovatkaan kuluneen seitsemän kuukauden ajan tukeneet.

Viimeinen, kymmenes, legi tästä Joutsenen jäljillä -purjehduksesta alkaa lähipäivinä. Suomen Turku odottaa toukokuun yhdeksäntenä.

Azorit on nähty, seuraava pysähdys on sitten Eurooppa.

Helena rantautui Hortan satamaan pääsiäissunnuntaina. Laiturin kylkeen oli maalattu Helenan kuva ja vuosiluku 2002. Tuttu paikka, siis. Miehistö kirjoitti kuvan viereen tuoreen vuosiluvun jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Sport Café on Hortan vastine Key Westin Sloppy Joe’sille. Ei siksi, että Sportissa olisi maleksinut kukaan maailmankirjallisuuden merkkihenkilö vaan siksi, että se on Azoreiden toimeliaisuuden keskipiste, jonne kaikki tieto ennen pitkää kerääntyy. Suomesta tullut postikin oli Sportissa odottamassa helenalaisia.

Helenan polttoainetankit pestiin Hortassa. Siitä syystä laivan alamessi oli pois käytöstä ja oppilasraukat joutuivat viettämään aikaansa Hortan baareissa ja kahviloissa. Muutama erityisen utelias yksilö vuokrasi auton ja ajoi Calderan tulivuoren kraatterille. Sieltä oli kuulemma hyvä näkyvyys alla leijuvaan pilvimattoon.

Tiistain vastaisena yönä Helena lähti kohti Ranskaa. Matkaa on reilu tuhat merimailia. Ainakin aluksi matka taittuu konevoimin. Heikko tuuli on tasan myötäinen, eikä sellainen ole Helenan tavoin takiloidulle alukselle hyväksi. Raakapurjein varustetut laivat tykkäävät myötätuulesta, Helenalle mieluisin on navakka sivutuuli.

Tässä muuten malliksi tuorein paikkatieto Helenasta. Näitä tulee neljän tunnin välein sähköpostitse.

Maritime Mobile Position Report
Atlantic East Ocean Region, Member Number : 1
Position : 41 39.40' N, 25 13.76' W
Speed : 7.3 knots, Course : 22 degree
Time of position : 19-APR-06 12:56

Ja tässä Joshua Slocumin tunnelmia Azoreilta vuodelta 1895. Ajat ovat muuttuneet.

”Saapuessani Azoreille hedelmät olivat juuri kypsyneet, ja pian aluksellani oli enemmän kaikenlaisia hedelmiä kuin pystyin käyttämään. Saarelaiset ovat kaikkialla maailman ystävällisimpiä ihmisiä, mutta missään en ole tavannut ystävällisempiä kuin tämän paikan lämminsydämiset asukkaat. Azorien asukkaat eivät muodosta kovin rikasta yhteisöä. Verotaakka on raskas, eikä sen vastapainoksi anneta erityisiä etuja – heidän hengittämänsä ilma on kutakuinkin ainoa asia, jota ei veroteta. Emämaa ei salli heille edes omaa maahantulosatamaa ulkomaanpostia varten. Postipaketin, joka ohittaa Hortan aivan vierestä, on käytävä Lissabonissa ennen perille toimittamista, mukamas desinfioitavana, mutta todellisuudessa tullattavana.”

Joshua Slocum: Yksinpurjehdus maapallon ympäri (John Nurmisen säätiö 2005)

1 900 mailia St Martinilta, Azorit ovat noin 500 mailin päässä. Helena on suurin piirtein niin keskellä Atlanttia kuin mahdollista. Ainakin kippari Tommi Kontto kuulostaa vielä hyväntuuliselta.

– Keli on aika tyyni. Pikkuhiljaa edetään purjeet ylhäällä. Nopeus tässä tuulessa on viitisen solmua. Viime yönä mentiin semmoista yhdeksää solmua jopa.

Ja oppilaiden pinna on kestänyt valtameriseikkailua ihan mainiosti.

– Ei siinä mitään ihmeellisyyksiä. Viihtyvät keskenäänkin hyvin.

Ja merenkulusta opitaan joka päivä jotain uutta.

– Aina on purjeita nostettu ja laskettu, oppiihan siinä. Onhan tässä kohta pari viikkoa oltu reissussa.

Avomeriosuuden ennalta arvioiden hankalin asia muihin legeihin verrattuna on pakollinen makean veden säännöstely. Vaikka vettä tulee hanasta samaan tapaan kuin kotona, sen kanssa ei silti voi lotrata mielin määrin.

– Veden säännöstely on toiminut, makea vesi tuntuu riittävän. Alussa sitä ei ehkä täysin ymmärretty, mutta nyt asia on kunnossa.

Valtameren isot mainingit pistävät keulimmaisessa Otkantti-hytissä majailevat oppilaat koville. Helenan keula pomppii ylösalas metrikaupalla, pelkkä kapealla punkalla pysyminen on toisinaan kova haaste. Siinä pitäisi sitten vielä pystyä nukkumaan.

– Jotkut aina nukkuvat keskimessissä, siellä keikkuu vähemmän. Tosin siinä joutuu heräilemään, kun muut tulevat aamulla syömään.

Kun maihin ei pääse, vapaahetkiksi pitää keksiä jotain ohjelmaa, jotta mieli pysyy korkealla. Eilen oppilaat järjestivät gaalaillan.

– Oli kutsu seinällä. ”Tervetuloa keskisen Atlantin gaalailtaan”. Siellä oli show’ta ja kilpailua, muutama laulukin laulettiin. Kuulemma. Minä en päässyt mukaan, ajoin vahtia silloin.

Esitelmiä on pidetty. Kontto ei oikein muista aiheita.

– Myyttejä juopoista merimiehistä ja mitä siinä oli. Ja niin, yhteydenpito omaisiin.

Oppilaita ei ilmeisesti ole koti-ikävä kovasti päässyt vaivaamaan, kukaan ei ole soitellut kotiväelle satelliittipuhelimella. Syy taitaa tosin olla finanssipoliittinen, satelliittisoittelu on turkasen kallista.

– Siinä on minuuttihinta. Puhelu maksaa muistaakseni neljä euroa minuutti.

– Oppilaat saavat viestejä sähköpostiin. Ja pistävät itse terveisiä nettipäiväkirjoihin. Siinä se.

Aikataulun mukaan Helena on määrä saapua Azoreille pääsiäisen tienoilla. Se on mahdollisuuksien rajoissa.

– On puhuttu, että ollaan pari yötä Azoreilla. Riippuu tietysti keleistä Eurooppaan päin mentäessä. Että miten matalapaineet liikkuvat. Bostonista tulee sääfaksi pari kertaa vuorokaudessa. Joskus niissä on tuuliennuste valmiina, joskus se ennuste mietitään itse.

Atlantti on iso vesi. Helenalaiset ovat kyntäneet valtamerta jo päiväkaupalla näkemättä maata missään. Kaikkea muuta on toki nähty. Tässä lista nähtävyyksistä St Martinilta lähdön jälkeen:

1. Laivoja: kuusi kappaletta

2. Portugalinsotalaivoja: yksi parvi

3. Delfiinejä: muutama.

Nyt Helenan tarkahko sijainti on 400 mailia Bermudasta itään.

Joko valtameri käy närvin päälle? Tätä on tarpeen kysyä oppilas Kaisa Luodekarilta, sillä kun me neloslegiläiset purjehdimme viikon yhtä kyytiä matkalla Galápagos-saarille, merenkulku rupesi tuntumaan työltä.

Kaisaa ei vellova vesi masenna.

– Kelit ovat olleet niin erilaisia, ei siihen ehdi kyllästyä. Välillä on menty aika rauhallisesti, välillä aallokko on ollut aika kovaakin.

– Tällä hetkellä on etelänpuoleista tuulta 12 metriä sekunnissa. Luvassa on ainakin vuorokausi tämmöisellä tuulella.

Ysilegin nopeusennätys tähän mennessä on vähän yli 10 solmua. Ja tuulikulmat ovat olleet tosi hyvät.

– Tänään tosin todettiin aamupalaverissa, että nyt on vahinkojiipin mahdollisuus olemassa, pitää keskittyä tosi tarkkaan ruorissa.

Jokaisen legin pakollinen alkukoettelemus, noviisien meritauti, on jo hellittänyt kaikilla. Pahimmillaan pahaa oloa kesti kaksi kolme päivää. Nyt aallokko vaikeuttaa ruoanlaittoa jonkin verran, mutta puurot ovat silti pysyneet kattilassa.

– Tässä kehittyy oma taktiikka ruoanlaittoon. Kehosta löytyy ihan uusia lihaksia. Kyllä siihen aina konstit keksitään.

Uistimet ovat olleet meressä päiväsaikaan liki jatkuvasti, mutta kalaa ei vielä ole tullut. Joillakin aikaisemmilla legeillähän tuoretta kalaa syötiin kyllästymiseen saakka.

– Muutama lentokala on mätkähtänyt kannelle. Ja levää on tarttunut virveliin. Että yritys on ollut kova.

Pitkällä merimatkalla huolintapuoli on melko haasteellista.

– Muonaa ei ole säännöstelty. tuoretavarat alkavat tosin jo loppua, ja vettä on säännöstelty. Käytettävissä on kymmenen litraa päivässä henkeä kohden.

Juotavaksi vettä riittää, mutta peseytyminen hoidetaan merisuihkulla. Eli suihkussa pestään kylmällä merivedellä, ja lopuksi huuhdellaan nopeasti suolat pois makealla vedellä.

Meriveden lämpötila on semmoiset 18 astetta.

– Nyt on ihan selvästi huomannut, että ilma on viilentynyt. Saa aina pukea enemmän päälle kun menee kannelle. Kyllä huomaa, että pohjoista kohti mennään.

Vaikka suurin osa vähästä vapaa-ajasta kuluu nukkumiseen, muutakin on ehditty puuhata. Murhapeli on jo loppuvaiheessa, enää muutama oppilas on hengissä.

Peli menee sillä tavalla, että jokaiselle on jaettu kohde ja jokainen on jonkun kohteena. Murhatapoja ovat kuristaminen (hoidetaan halaamalla), pamputus (sukalla takaraivoon) ja myrkytys (merivettä juomapulloon). Pelin lopuksi vain voittaja jää henkiin.

Kaisa iloitsee purjehdustaitojen kehittymisestä. Laiva tulee koko ajan tutummaksi, ja esimerkiksi oikeat köydet alkavat löytyä tosi kätevästi.

– On päästy nostamaan ja laskemaan purjeita aika moneen kertaan. Eilen nostettiin kaikki purjeet, se oli tosi hienoa. Oikein kilpailtiin, kuka pääsee pukspröötille nostamaan flying jibiä.

Ja öisellä merellä on ollut hienoa katsella viiltävän kirkasta tähtitaivasta.

– On opiskeltu tähtikuvioita ja ohjailtu niiden mukaan. ja pähkäilty, miksi kuu on täällä toisinpäin kuin Suomessa.

”Sumu hälveni ennen yön tuloa, ja sain katsella aurinkoa juuri sen koskettaessa merta. Katsoin, kuinka se laski ja katosi näkyvistä. Sen jälkeen käänsin kasvoni kohti itää ja siellä, näennäisesti aivan kokkapuun kärjessä, oli merestä nouseva hymyilevä täysikuu. Ryntään yli nouseva Neptunuskaan ei olisi voinut häkellyttää minua enempää. ”Hyvää iltaa, hyvä herra”, minä huusin, ”olen iloinen tavatessani teidät.” Sen jälkeen olen käynyt kuu-ukon kanssa monta pitkää keskustelua. Hän oli luotettuni matkallani.”

Joshua Slocum: Yksinpurjehdus maapallon ympäri (John Nurmisen säätiö, 2005). Slocum ihasteli kuuta ylittäessään Atlanttia purjehduksensa alkutaipaleella vuonna 1895.