teksti Hellevi Pouta
kuvat Seppo J.J. Sirkka
Julkaistu 27. lokakuuta 2004
Kai Hyttinen muutti Kilpisjärvelle, koska hän halusi kotinsa paikkaan, missä ei kasva puita.
 Kai ”Kuju” Hyttinen, 57, ei halua olla saarnamies ja vakuutella, että tee niin kuin minäkin, niin tulet autuaaksi. Hän ei halua myöskään puhua dramaattisesti uudesta elämästään. Hän sanoo, että toistaiseksi vaan on näin. Hän asuu toista talveaan Enontekiön Kilpisjärvellä ja tekee siellä eräoppaan hommia. Viime helmikuussa hän muutti kirjansakin Enontekiölle, koska kunnan asukkaana luonnossa liikkuminen sekä kalastaminen ja metsästäminen on mutkattomampaa.
– Vanheneminen on luopumista nuoruuden voimasta. On yhä vähemmän asioita, joista voi haaveilla. Mutta kummasti se elämän malja täyttyy sitten jollakin muulla. Nykyinen tilanteeni on aika ihanteellinen, sillä minun ei ole pakko tehdä mitään, mutta edelleen on valtavasti kaikenlaista kivaa, mitä haluan ja voin tehdä, Kuju sanoo.
Hän on aikoinaan vapautunut kahdesta riippuvuudestaan, tupakasta ja golfista. Tupakka jäi, kun oli vain kaksi vaihtoehtoa: joko luopua tupakasta tai sitten laulamisesta. Kymmenen kesää elämästä kului täysin golfaikataulujen mukaan. Sitten vapaa luonto voitti, ja Kuju päätti, ettei hän ota enää koskaan mistään harrastuksestaan itselleen herraa.
Kuusamosta käsin Kuju alkoi tehdä kalastusmatkoja Venäjän puolelle, aikaa myöten myös erilaisten ryhmien vetäjänä. Kun Pääjärven nuotiopaikalla istui venäläisiä ja suomalaisia, jotka eivät pystyneet vaihtamaan sanaakaan keskenään, Kuju päätti ryhtyä opiskelemaan venäjää, koska tuntui vähän siltä, että hän tulisi viettämään jatkossa yhä enemmän aikaa Venäjän puoleisilla eräretkillä. Nykyisin hän osaa kieltä sen verran, että hän pystyy murjaisemaan vitsejäkin.
Kevättalvella 2002 Kuju oli laulamassa Oloksella, kun hän kuuli Muoniossa järjestettävästä eräopaskoulutuksesta.
– Kysyin, vieläkö näin vanha kelpaisi mukaan.
Samana syksynä hän aloitti kurssit ja viime vuoden elokuussa hän valmistui virallisesti eräoppaaksi.
Kasvupaikkojen ongelmat
Kai Hyttisen lapsuuden luontomuistot liittyvät enimmäkseen Suomenniemelle, Etelä-Savon reunoille. Siellä hän oli aikuisena kymmenisen vuotta mukana hirviporukassa. Kun hän alkoi miettiä, mihin hän asettuisi tekemään eräoppaan työtään, tärkeimmäksi kriteeriksi nousi se, että hän ha-luaa asua paikassa, jossa on taivasta ja avaruutta ja jossa ei kasva puita.
– Ihastuin Kilpisjärvellä aikoinaan sen taivaan kauneuteen. Varsinkin iltataivaan estetiikka on aivan uskomaton, Kuju tunnustaa.
– Hienointa on elää maisemassa, josta voi kaiken aikaa haltioitua.
Kujun nykyinen koti on siis Saana-tunturin juurella sijaitsevassa Kilpisjärven kylässä, jossa on noin sata vakituista asukasta. Kylässä on ala-aste, yksi kauppa ja postipalvelut, mutta ei esimerkiksi lääkäriä terveyskeskuksesta puhumattakaan, ei pankkia eikä edes pankkiautomaattia. Lähin lentokenttä on 270 kilometrin päässä Kittilässä. Palvelujen perässä on mentävä 175 kilometrin päähän Enontekiön keskustaan tai 200 kilometrin päähän Muonioon. Aamun lehdet ovat luettavissa neljän aikaan iltapäivällä.
– Kävin äskettäin korjauttamassa tietokoneeni Helsingissä. Korjaamiseen meni viisi minuuttia, matkaan neljä päivää. Silloin oikein tajusin, miten kaukana ruuhka-Suomesta asun. Nykyisin pyrin käymään etelässä entistä harvemmin, koska matka aina jollain tavalla rikkoo sen rauhan, minkä täällä Kilpisjärvellä on saavuttanut.
– Kolme tytärtäni ja kolme lastenlastani asuvat Helsingissä, joten heidän vuokseen en voi kokonaan jättää kaupunkia, jossa olen asunut yli 30 vuotta elämästäni.
Vaikka Kilpisjärvi on pieni, syrjäinen kylä, siellä kärsitään asumisasioissa samoista ongelmista kuin suurissa kasvukeskuksissa. Tontteja on ollut vaikeata saada, rakentaminen on kallista ja vuokrat korkeita, jos nyt vuokrakämpän yleensä sattuu saamaan. Kuju oli onnekas, kun hän sai vuokratuksi kodikseen noin 40 neliön suuruisen mökin, jossa on aikoinaan asunut Yrjö Metsälä, legendaarinen Lapin luonnon ystävä, tuntija ja kuvaaja.
Mökissä on sauna, terassi, tupakeittiö takkoineen sekä pieni makuusoppi, joka toimii samalla Kujun työhuoneena. Ulkohuussi on piharakennuksessa. Tunturikoivujen välistä siintää Kilpisjärvi, joka on lähin vedenottopiste. Ruokaveden Kuju tuo yleensä kylältä.
– Vesi on ongelma oikeastaan vain siinä, ettei kotona viitsi ruveta usein laittelemaan ruokia, joista tulee paljon tiskiä.
Kuju kuivattelee jo tottuneesti lihaa ulkosalla, käy pyytämässä riekkoja ja keittelee Jäämereltä kalastamiensa seitien perkeistä liemiä, joista jalostaa keittoja. Poronkäristyksensä hän tekee paikkakunnan tapaan eli pannulle laitetaan vettä sen verran, että lihat peittyvät ja keskelle kiepsautetaan kimpale voita.
Yksi hänen suurimmista herkuistaan on keitto, jonka hän tekee luisista poronlihoista. Kypsät lihat riivitään luista, laitetaan takaisin liemeen ja lisätään sipulia ja valkosipulia sekä merisuolaa. Jos keitosta haluaa ruokaisamman, siihen voi lisätä myös perunoita.
– Keitto on niin hyvää, että uskallan tehdä sitä korkeintaan kolmen litran kattilallisen kerrallaan.
Sivu:
1
2
3
|
Lehtitilaukset
Lähetä ystävälle
Kommentoi toimitukselle