Sivusto on suunniteltu XHTML&CSS-yhteensopiville selaimille. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Siirry sisällön alkuun >

A-lehdet Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
 
Apu.fi > Ihmiset >

Lahkon lapsi


teksti Eve Hietamies
kuvat Petri Mulari
Julkaistu 5. helmikuuta 2010

Fanaattinen kartanolaisuuslahko tuhosi aikanaan parisuhteita, perheitä ja jopa kyläyhteisöjä, mutta lahkon lapsisaarnaajaa Leevi K. Laitista se ei pystynyt nujertamaan. Laitinen kertoo kokemuksensa tällä viikolla julkaistussa kirjassa.

 

Eletään kiirastorstaita vuonna 1933 Kaihlamäen kylässä Kangasniemellä. Parivuotias Leevi Laitinen istuu potalla ja huutaa isää pyyhkimään, mutta isä on kiireinen kaupan puolella. Joku toinen perheenjäsenistä tarjoaa apuaan, mutta Leevi haluaa vain isän.

Äkkiä kahdesta vieraisilla olevasta naisesta toinen nousee ylös, riuhtaisee lapsen syliinsä ja kantaa saunalle riipien matkalla pensaista pitkiä risuja. Saunassa nainen riisuu lapsen alastomaksi ja alkaa piiskata. Kun lapsi jatkaa uppiniskaista linjaansa, nainen nostaa tämän kohti kattoa, jossa leijailee paksu savukerros. Lopulta lapsi pyörtyy häkään.

Näin Leevi Laitinen tapasi ensimmäisen kerran hurmoshenkisen uskonlahkon kartanolaisuuden johtajan Alma Kartanon ja hänen uskonsisarensa Tilda Reunasen. Tuolloin Leevi ei vielä tiennyt, että Almasta tulisi pian hänen uusi ”äitinsä”.

Kartanolaisuus oli

kristinuskon hurmosliike, joka vaikutti erityisesti Satakunnassa 1920–1950-luvuilla. Lahkon päävaikutusalueet olivat Huittinen ja Vampula, mutta lisäksi lahkolaisia oli ainakin Kangasniemellä, Lavialla, Sippolassa sekä Juupajoella. Leevin kotiin lahko tuli paikallisen kiertokoulun opettajan kautta. Nainen oli kääntynyt kartanolaisuuteen ja etsi uusia käännytettäviä: uskonnollisen kasvatuksen saanut Leevin äiti oli helppo uhri.

– Ja kun aivopesu oli valmisteltu, paikalle kutsuttiin itse profeetta eli Alma Kartano, Leevi Laitinen kertoo.

Kartanon ensimmäinen vierailu jäi mieleen ennen kaikkea Leevin silmittömän ja epäreilun selkäsaunan takia. Eikä kukaan olisi siinä vaiheessa edes pystynyt arvaamaan, miten pahasti lahko vielä saisi perheen verkkoonsa.

On tammikuu 2010.

Kauppaneuvos Leevi Laitinen seisoo Vampulassa, Tuulikki-Vampula-lentokentän lennonjohtotornissa ja näyttää, kuinka kentän valot saa päälle kännykällä. Alakerran hallissa on Laitisen silmäterä, nelipaikkainen Piper Archer III. Toinen kone Piper Lance on huollossa.

Laitinen on nyt 78-vuotias, ja eläkepäivillään hän on alkanut harrastaa lentämistä. Lapsuudesta lahkossa on yli 60 vuotta. Laitista on pyydetty olemaan menneisyydestään hiljaa, mutta hän ei näe mitään syytä vaieta.

Tällä viikolla julkaistiin Ulla Appelsinin kirjoittama Lapsuus lahkon vankina (WSOY), joka kertoo Leevi Laitisen tarinan. – Edelleen mietin joskus, tapahtuiko se kaikki todella, Laitinen sanoo.

– Ihmisten käännyttäminen tapahtui aivopesulla. Kartanolaiset etsivät sellaisia, joilla oli tavoitteena elää elämäänsä oikein ja saada tuonpuoleisessa hyvä osa. Kadotuksen pelossa oltiin valmiita vaikka luostarityyppiseen elämään.

Leevin perheessä

tapahtui nopeasti raju muutos kartanolaisuuteen kääntymisen jälkeen. Vanhemmat käänsivät selkänsä ystäville ja sukulaisille, tuhosivat vanhat vaatteensa, muuttivat ruokavalionsa ja kielsivät lapsiltaan leikin. Ilosta tuli syntiä.

Vuonna 1935 4-vuotias Leevi siirrettiin lahkonjohtaja Alma Kartanon kasvatettavaksi, koska tämä oli vakuuttunut siitä, että vanhemmat kasvattaisivat lapset huoruuteen ja jumalattomuuteen. Kartano tapasikin hokea, että huoruuden himot heräävät viimeistään 3-4-vuotiaana.

Vanhemmat uskoivat vilpittömästi takaavansa lapsilleen taivaspaikan. Tosiasiassa Kartano halusi hyötyä näistä ”synnin hedelmistä”. Kun lapset oli ”puhdistettu”, heistä tehtiin lapsisaarnaajia.

Näitä kiertäviä lapsisaarnaajia oli lopulta kymmenkunta, ja Leevi Laitisesta tuli tunnetuin. Myös Leevin sisar Saara joutui Kartanon oppiin ja piti ensimmäisiä saarnojaan jo 8-vuotiaana.

Uudessa kodissa

Sippolassa alkoi pikku-Leevin ”Jumalan työ”. Päivät täyttyivät lukemaan opettelemisesta sekä Raamatun lukemisesta, ja yöt menivät ikävää itkiessä. Oma perhe oli satojen kilometrien päässä, ja Alma Kartanoa oli kutsuttava äidiksi. Lapsen läsnäolo salattiin lahkon ulkopuolisilta. Vieraiden tullessa Leevi tungettiin piiloon komeroon, ja ulos pääsi vain pimeällä.

Leevi oppi nopeasti, että Jumalan tahto oli sama kuin Kartanon ja kakkosjohtaja Tilda Reunasen tahto. Jos heitä osasi palvoa tarpeeksi hyvin, takasi itselleen taivaspaikan. Kartanon vastustaminen oli synneistä suurin.

Kartanolaisuutta leimasi tiukka askeesi. Elämän piti olla raskasta ja vakavaa. Kaikki oli kiellettyä ja elämä ilotonta. ”Jos joku tarjoaa leikkikalua, pitää sanoa, että ei kiitos, meillä on Jeesus”, Alma Kartano ohjeisti. Lahkon ulkopuolisia kutsuttiin suruttomiksi, ja heidän syntistä elämää paheksuttiin kovasti.

Kartanolaiset näkivät syntiä kaikessa aina pitsiverhoista radioon. Taloissa ei koreiltu, kiharat olivat syntiä. Käsilaukkuja, koruja ja naisten hattuja ei hyväksytty, kravatti oli ”pirun hirttonyörä”, hampaiden hoitaminen turhuutta, valokuvat syntiä ja lihansyönti ankarasti kiellettyä – tosin Alma itse jäi kiinni aladobista.

Alma Kartano

piti lahkolaisensa kurissa rangaistuksilla, vaitiololla ja pelolla. Kartanolaisuus oli ainut tapa pelastua helvetin lieskoilta. Lapsenkin täytyi saarnata aikuisten mallin mukaisesti. Jos se ei sujunut tarpeeksi paatoksella, piiskaamiseen osallistui koko talon väki.

Sääntörikkomuksista sai rangaistukseksi paastoa: alle 10-vuotiaat joutuivat olemaan syömättä kolme vuorokautta, yli 10-vuotiaat neljä. Aikuiset saivat 10–30 vuorokauden paastoja.

Rangaistuksia tippui jo siitä, jos ihmisestä ei rukoushetkellä tirissyt tarpeeksi katumusta ja kyyneltä. Lapset oppivat nopeasti tehokkaan tekoitkun.

– Alma Kartanon Jumala oli pelottava ja tuomitseva. Vähemmän puhuttiin armahtavasta Vapahtajasta, Leevi Laitinen muistelee.

Kartanolaisuus hajoitti perheitä, ystävyyssuhteita, avioliittoja ja jopa kokonaisia kyläyhteisöjä.

– Kukaan ei uskaltanut kritisoida tai esittää vastalauseita.

Mitä olisi tapahtunut?

– Housut kinttuun ja piiskaa. Se oli päivänselvää.

Leevi Laitisen

saarnamatkat alkoivat, kun hän oli oppinut lukemaan. Lahkon iloksi se tapahtui nopeasti, sillä Leevi oli fiksu. ”Jos ette pelkeleet tee palannusta, joudutte helvettiin”, ärrävikainen nelivuotias saarnasi penkillä seisten. Naiset pyyhkivät kyyneleitä ja tuvat täyttyivät kuulijoista. Kirkassilmäiset lapsisaarnaajat saivat kerättyä myös hyvin kolehtia. Kun lapset alkoivat kiinnostaa viranomaisia, Alma Kartano esitteli vanhemmilta saamiaan valtakirjoja.

Lapsisaarnaajista puhuttiin ihmeprofeettoina ja heistä kirjoitettiin ihaillen lehdissä. Varsinainen käännytyssaalis jäi laihaksi: lahkoon kuului parhaimmillaan vain noin satakunta jäsentä.

Saarnatilaisuudet olivat pitkiä ja alkoivat myöhään, joten nelivuotias tähti ei pysynyt hereillä. Kun hakkaaminen ei auttanut, avuksi otettiin lääkkeet. Leevi nukutettiin väkisin päiväunille valeriaanatipoilla, että lapsi jaksoi yömyöhään saarnata.

Lahkon naiset pitivät Leeviä sylissä yleisön edessä, mutta hakkasivat tätä metsässä sivuteillä. ”Kun lihassa kärsit, pääset armoverhoon käärittyjen puolelle”, silmitöntä pieksemistä selitettiin.

Syytökset, pahoinpitelut, henkinen alistaminen sekä avoin halveksunta olivat arkea. 1930-luvulla selkäsauna ei ollut harvinaisuus, mutta kartanolaisten keskuudessa lasten pahoinpitely oli poikkeuksellisen rajua, sitä saattoi kestää pitkään ja usein siihen osallistuivat aikuiset joukolla. Kun kartanolaisia myöhemmin kuulusteltiin pahoinpitelyistä, he kiistivät kaiken.

– Tämä kaikki toistuu Pietarsaaren tapauksessa, Laitinen huomauttaa.

Hän tarkoittaa Pietarsaaressa tammikuussa paljastunutta tapausta, jossa lestadiolaisjohtaja oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen 11:tä poikaa, lapsenlapsiaan. Hyväksikäytöstä vaiettiin, koska johtajaa haluttiin suojella.

Leevin sisko

Saara kertoi joskus nähneensä vanhempiensa silmissä surua lasten kohtelun takia, mutta koskaan nämä eivät uskaltaneet nousta kartanolaisia vastaan. Kartanolaisille äidinrakkaus oli huoruutta, lapset ”porton palkka”.

Huoruuden peikko oli läsnä myös jokapäiväisessä elämässä. Alma Kartano halusi lannistaa himon ympäriltään niin vimmatusti, että himo alkoi hallita kaikkea ja lasten oli tunnustettava asioita, joista eivät vielä ymmärtäneet mitään.

Seksi oli Kartanolle pahin synneistä. Ankaran seksuaalikielteisyyden Kartano oli todennäköisesti ominut kahdelta uskonlahkolta, joihin oli tutustunut Inkerissä. Kartanolaisuudessa toistuivat monet lahkoille ominaiset piirteet: kiihkomieliset saarnaajat, pitkät polvirukoukset, pukumääräykset, lihaton ruokavalio, virsienveisuut, hurmoshenkiset todistamiset, uskollisuudenvalat sekä totaalinen seksuaalisuuden rajoittaminen.

Alma Kartano järjesti myös vastenmielisiä sessioita nimeltään ”Riisuminen”, ”Jumalan kivi” sekä ”Alttarisiunaus”, joissa oli pedofiilisia piirteitä. Seremonioista kiellettiin kertomasta lahkon ulkopuolisille – kartanolaiset itsekin tajusivat osan toiminnastaan sopimattomaksi.

Kun Leevi

vuonna 1938 täytti seitsemän vuotta, hänet lähetettiin takaisin kotipaikkakunnalle, ei kuitenkaan oman perheensä luo. Tähän liittyy yksi raskaimmista muistoista: Leevin vanhemmat eväsivät lapsen kotiinpaluun. Alma Kartanon mielestä oli tärkeää katkaista sukulihan rakkaus, sillä se haittasi Herran työn tekemistä. Leevi sai käydä kotonaan vain erikoisluvalla, vaikka talo sijaitsi kilometrin päässä.

Leevi joutui tekemään kovasti töitä, mutta koulunkäyntiä lahko kaihtoi. Viranomaisille valehdeltiin, ja kahdelta lahkon lapselta jäi kansakoulu kokonaan käymättä. Moni yritti paikata koulutustaan aikuisiällä.

Sodan syttyminen oli Alma Kartanon mielestä merkki kansan jumalattomuudesta ja todiste maailmanlopusta. Oli siis viimeinen aika pelastua. Sotavuosilta löytyy silti lohduttavia hetkiä: koska lihaa ei syöty, kalaa meni paljon ja Leevi sai käydä joskus kalassa isänsä kanssa kahdestaan. Reissuilla ei paljon puhuttu, mutta vaitiolosta huolimatta isä oli lähellä. Sodan loppuvuosina kartanolaiset saivat uuden ”Paratiisin”, maatalon Multian Korvenpäästä. Päivät olivat pitkiä, ja töitä riitti. Kartanolaiset tunnettiin paikkakunnalla taitavina pitokokkeina, mutta häihin he eivät menneet, sillä häät virallistivat synnin.

Lopulta raja

tuli vastaan.

– Yritin joskus panna hanttiin, mutta sitä oli niin lannistettu. Vielä 18-vuotiaana kävelin vapaaehtoisesti saunalle piiskattavaksi. Se olikin sitten se viimeinen selkäsauna, Laitinen muistelee.

Elokuussa 1949 18-vuotias Leevi ja hänen siskonsa Saara karkasivat yöllä lahkon kynsistä. Lehdistö kiinnostui karkulaisista, ja lehtijutut poikivat monia auttajia, joita Laitinen kiittelee edelleen.

– Ensimmäinen piilopaikka oli Joroisten rovastin Antti J. Rantamaan veljen luona Lavilla, Karhijärven rannalla. Tunsimme suurta turvallisuutta. Muistan sen helpotuksen, kun tajusimme, että lyöminen on loppu.

Lahkosta alettiin julkaista lehdissä paljastusjuttuja, ja poliisi teki virallisen tutkimuksen, mutta syytteitä ei koskaan nostettu. Kartanolaiset kostivat: Laitinen vedettiin oikeuteen eläimiin sekaantumisesta, mutta oikeus uskoi Laitista ja syyte hylättiin.

Leevi Laitinen

muutti Helsinkiin ja sai työpaikan tullista. Naimisiin hän meni vuonna 1952. Vaimo Anni Atola tunsi kartanolaisuuden: hänen äitinsä oli liittynyt kartanolaisiin, mutta ehti antaa tyttärensä kasvatettavaksi sisarelleen. Tämä kieltäytyi luovuttamasta lasta lahkolle.

– Vaimo ainakin tiesi, minkä mankelin läpi olin mennyt, Laitinen kiittelee.

Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, ja tämän myötä Laitisen ja hänen vaimonsa välit omiin äiteihinsä paranivat. Ilo alkoi palata.

Vuonna 1963 Laitinen osti logistiikkayrityksen. Myöhemmin hän suoritti lentolupakirjan ja innostui golfista. Syntyi neljä lastenlasta. 1990-luvulta alkaen Laitinen oli mukana avustushankkeessa, jossa muun muassa vietiin rekkalasteittain tarvikkeita Tallinnan lastensairaalaan.

Vuonna 2004 Tallinnan kaupunki antoi Leevi Laitiselle kunniamerkin lasten terveydenhoidon edistämiseksi tehdystä työstä, ja vuonna 2005 tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle kauppaneuvoksen arvon.

Jotain hyvääkin

kartanolaisuudesta Laitiselle jäi: korkea työmoraali ja rakkaus musiikkiin. Vaikka laulaa sai vain virsiä, Laitinen nautti laulutilaisuuksista. Myöhemmin hän on kiertänyt HNMKY:n mieskuoron konserttimatkoilla ulkomailla asti.

Viime vuosina Laitinen on harrastanut aktiivisesti lentämistä. 170 ihmistä työllistäväksi kasvanut logistiikkayritys Varova on siirtynyt pojan johdettavaksi.

– Kun muut jäävät eläkkeelle ja menevät vanhainkotiin, minä menin lentokursseille, Laitinen naurahtaa. Takana on 622 lentotuntia ja 1 110 laskua.

Laitisen rakentama ja omistama, vuonna 2001 avattu Tuulikki-Vampulan lentokenttä on paljon muutakin kuin pelkkä kenttä. Sen lisäksi, että se on nimetty yhdeksi Suomen parhaista pienkonekentistä, se edustaa myös kaikkea sitä, mitä Laitiselta lapsuudessa riistettiin.

– Alma Kartano kielsi aikanaan leikit, mutta nyt minulla on yli kilometrin pituinen hiekkalaatikko ja leikkikavereita taivaan täydeltä.

Laitinen ei

tiedä varmuudella, miksi hänen vanhempansa lähtivät aikanaan mukaan kartanolaisuuteen. Todennäköisin syy oli äidin äärettömän voimakas synnytyspelko.

Seitsemän lapsen äidille lahkon seksuaalikielteisyys tuli pelastajana: avioseksi oli kielletty.

– Äidin taustalla oli lapsuudenkodin perintönä saatu usko. Isä oli taas hyvin mukaanmenevä ja myötäilevä.

Monet kartanolaisuuden piirissä olleet häpeävät menneisyyttään – jotkut siksi, että olivat aktiivisesti mukana, ja jotkut siksi, että seurasivat tapahtumia sivusta.

– En halua etsiä syyllisiä enkä myöskään syytellä, haluan vain muistuttaa, että uhrilla ei ole koskaan syytä hävetä. Kaiken tapahtuneenkaan jälkeen Laitinen ei ole katkera.

– Kaunan kantaminen kuluttaisi ja viha vanhentaisi.

Nyt kun työura on takana, Laitisella on aikaa keskittyä muuhun. Tänäkin vuonna on tiedossa paljon hauskaa.

– Tältä vuodelta odotan golfaamista, Herttoniemen Lions Clubissa kunniajäsenenä mukanaoloa, metsästämistä, riistakameroiden seurantaa ja joka-aamuisia uimisia ja saunomisia. Odotan myös jälkikasvun vierailuja sekä ilmailua ja kevättä, joka tuo Rantaniemeen linnunlaulua, Laitinen kertoo.

– Ja mikäs tässä eläessä, kun varaosiakin saa. Kunto rautainen on, lonkka ruostumaton, Leevi Laitinen naurahtaa silmät tuikkien.

Kartanolaisuus

  • Suomessa 1920–50-luvuilla toiminut hurmoshenkinen uskonlahko.
  • Lahkon johtaja Alma Maria Kartano syntyi Huittisissa renkimiehen tyttärenä 1885. Hän oli poikkeuksellisen lahjakas saarnaaja, jonka usko omaan suuruuteen paisui jättimäisiin mittoihin.
  • Lahkon kakkosjohtajana toimi Huittisissa 1894 syntynyt Tilda eli Amanda Matilda Reunanen, köyhän räätälin tytär, josta Kartano teki oikean kätensä.
  • Alma Kartano kuoli 68-vuotiaana keuhkokuumeeseen vuonna 1953. Tilda kuoli vuonna 1965.
  • Suomessa on edelleen joitakin kartanolaisuuden kannattajia.

Valintakysymys

Hiljaisuuden seuraus. - Puhumattomuuden muuri suojelee hyväksikäyttäjiä, ei uhreja. Se on myös Leevi Laitisen kirjan keskeisin sanoma: Jos kukaan ei puhu, kukaan ei myöskään tiedä, Lapsuus lahkon vankina -kirjan kirjoittaja Ulla Appelsin sanoo.

– Kun aloitin Leevin tarinan kirjoittamisen, nuorempi lapseni oli neljävuotias – saman ikäinen kuin Leevi oli, kun äiti luovutti hänet lahkon käsiin. Joskus iltaisin katselin nukkuvaa lasta ja mietin, että lahkon on täytynyt olla todella vahva.

– On muistettava, että verinen sisällissota kummitteli taustalla ja aika ruokki herännäisliikkeitä. Ihmiset hakivat epätoivoisesti vastauksia johonkin. Kartanolaisuus oli ryhmä, josta jotkut löysivät ne vastaukset. Mitä ilmeisemmin Alma Kartano oli hyvin karismaattinen persoona, joka kykeni houkuttelemaan ihmiset lahkoon mukaan.

– Olisi mielenkiintoista tietää enemmän Alma Kartanon lapsuudesta. On viitteitä siitä, ettei se ollut onnellinen. Hänet heitetiin ajan tavan mukaisesti 10-vuotiaana kylille piikomaan. Oliko niinä aikoina tapahtunut jotain ikävää? Toisaalta on vaarallista tehdä hänestä uhria, koska hän omalla käytöksellään tuhosi niin monen ihmisen elämän.

– Vaikka lapsuus olisi kuinka vaikea, jokaisella ihmisellä on mahdollisuus valita, millaisen elämästään rakentaa. Jos Alman lapsuus olikin helvettiä, hänen valintansa oli tehdä myös muiden elämästä helvetti. Leevi Laitisen lapsuus oli helvettiä, ja hän valitsi toisin.

Alma Kartanon kasvattamat lapsisaarnaajat lahko rikkoi niin pahasti, että osa pakeni aikuisena ulkomaille, osa ei halua enää edes keskustella menneestä.

– Leevi Laitinen on rohkea ja hieno mies. Nostan hänelle hattua kahdesta asiasta: Siitä, että hän uskalsi lähteä lahkosta ja rakentaa elämänsä täysin tyhjän päälle. Ja siitä, että nyt hän puhuu, sillä kaltoinkohtelu ja hyväksikäyttö jatkuu tällaisissa tapauksissa, niin kauan kuin uhrit eivät puhu.

Aputoiminnot




Mainos