Rakkaudesta lukemiseen.

Sopimus kuumensi tunteet Tenolla

Antti Katekeetta ja Piera Guttorm lähtevät odottamaan vuoroaan Tenon Yläkönkään kulkutuspaikalle.

Suomen ja Norjan välinen Tenon-sopimus sapettaa jokivarren ihmisiä, jotka kokevat tulleensa sivuutetuiksi päätöksessä. Oikeuskanslerikin huomautti valmistelun puutteellisuudesta.

Niilo ja Aslak Holmberg työntävät veneen Nuorgamissa jokeen ja alkavat soutaa virralle. Teno on vasta vapautunut jäistään, hileitä liikkuu kulkuttajien ohi.

Ajoverkot on rannalla selvitelty ja laskostettu tarkasti kuin laskuvarjo. Nuorempi purkaa sitä virtaan, vanhempi soutaa venettä.  

– Hulluus on sitä, että olkoon tuloa tai menoa, niin tämä on tehtävä. Kun on ikänsä tehnyt, muuta ei osaakaan, Niilo naurahtaa.

Näin täällä on kalastettu aikojen läpi, heitetty verkkoja, pystytetty patoja. Lohi on ollut olennainen osa jokisaamelaista kulttuuria, niin elämäntapana kuin kielipesänä.

– Kulkutus on sosiaalisin pyyntimuoto. Kylän porukat kokoontuvat samoille jonotuspaikoille ja jutustellaan. Siellä on opetettu koko se pyyntitapa seuraavalle sukupolvelle, Aslak sanoo.

Vielä viime vuonna sai kulkuttaa kaksitoista vuorokautta, nyt enää neljä. Näin määrää tuore Suomen ja Norjan välinen paperi.    

– Jos nämä säännöt jäävät voimaan, niin aika paljon tappaa saamelaiskulttuuria Tenojokilaaksossa. Ja pahinta on se, että ottavat meiltä omaisuutta. Taloille on annettu kalastusoikeus ja kalastuspaikkoja nimeltä mainiten ja maastomerkein. Nyt, jos ne ovat käyttämättä muutaman vuoden, niitä ei saisi enää käyttää, Niilo Holmberg sanoo.

 

Niilo Holmberg on huolissaan uuden Tenon-sopimuksen vaikutuksesta perinteiseen saamelaispyyntiin, joka muutenkin on ahdingossa nuorten lähtiessä maailmalle.

 

Vappuna voimaan tullut Tenojoen uusi kalastussopimus on kuumentanut tunteet jokivarressa. Sitä moittivat niin paikalliset kuin mökkiläiset – sopimuksen valmisteluprosessia jopa oikeuskansleri.

Suomen ja Norjan viranomaiset kiristivät Tenon pyyntirajoituksia. Tavoitteena on elvyttää Tenon lohikantaa, joka tutkijoiden mielestä on vähentynyt, ja tiputtaa kalastuskuolevuutta 30 prosenttia nykytasosta.

Eduskunta nuiji sopimuksen maaliskuussa pöytään äänin 111–53, vaikka perustuslakivaliokunta varoitti sen valuviasta – samasta, josta oikeuskansleri myöhemmin huomautti: maa- ja metsätalousministeriö oli laiminlyönyt lakiin kirjatun neuvotteluvelvoitteen. Paikalliset asukkaat, Utsjoen kunta ja

ulkopaikkakuntalaiset kiinteistönomistajat olivat vastustaneet sopimusta.

Kansanedustajat puhuivat päätöksestä ”ruton ja koleran välillä”. Norja antoi ymmärtää, että ellei sopimusta synny, vanha sopimus raukeaa ensi vuonna. Suomi menettäisi puhevallan Norjan puoleisella jokiosuudella, kalastuksen joen toisella reunalla sekä perinnepyynnin patoineen ja ajoverkkoineen.

 

Uudella sopimuksella on tuntuva vaikutus Utsjoen kuntatalouteen, jolle kalastusmatkailu on ollut erinomaisen tärkeää.

– Kuulemma jopa 60 prosenttia on joillakin katoa tullut. Nyt se suurin virta menee Tornionjoelle, mitä minulle on viestiä tullut, sanoo matkailuyrittäjä Petteri Valle.

– Ei siitä ole kysymys, etteikö kaikilla ole huoli lohen säilymisestä ja oltaisi valmiita rajoituksiin, mutta ei näin radikaaleja ratkaisuja tarvita. Olisi voitu laskea portaittain ja katsoa, miten se vaikuttaa. Tämmöiset rajut ratkaisut, mitä nyt tehtiin, että koko elinkeinoelämä ajettiin kertalaakista alas, ne ovat hulluutta.

Vallekin ehti hankkia toistakymmentä venettä, joita ilman ulkopaikkakuntalainen, edes kiinteistönomistaja, ei saanut joelle mennä. Nyt soutaminen vähenee, kun mökkiläiset voivat työntää vesille omia veneitään.

Valle avasi viime syksynä uuden, ympärivuotisen ruokailu- ja yöpymispaikan.

– Viisi vuotta sitten päätin, että pelkästään kesämatkailun varaan ei voi laskea, ja viisaasti tein.

 

Tenon kalakantoja on tutkittu kaikin keinoin: noususeurannalla, tilastoinneilla, videoilla, kaikuluotauksella, sukelluslaskennoilla ja geneettisin tutkimuksin.

– Teno on yksi tutkituimpia lohijokia maailmassa. Meillä on ollut monia seurantoja, ei niinkään pääuomassa vaan merkittävissä sivujoissa, Luken biologi Panu Orell sanoo.

Tutkija ei puhu ”Tenon lohesta”, vaan 30 erilaisesta lohilajista sivujokikantoineen. Osa niistä voi paremmin, osa huonommin.

– Biologisella puolella ollaan erityisesti huolissaan niistä latvajokien kannoista, jotka nousevat aikaisin pitkän matkaa läpi pääuoman, jossa on koko matkan pyyntivehkeitä. Tässä pyrittiin täsmäsääntelyyn juuri alkukauden kalastusta vähentämällä, ettei tarvitse summittaisesti lopettaa kaikkea kalastusta.

 

Niilo ja Aslak Holmberg kulkuttavat eli kalastavat ajoverkolla Utsjoen Nuorgamissa.

 

Yksi reaktio tulehtuneeseen tilanteeseen Tenolla on Luken tutkijoiden häätäminen Outakosken osakaskunnan alueelta.

– Sehän on valjastettu koko tutkimuslaitos meitä vastaan. Piruako me niille annetaan oikeuksia vielä tutkia, kivahtaa osakaskunnan puheenjohtaja Antti Katekeetta kulkuttamisen lomassa Yläkönkäällä.

71 vuotta jokea soutaneelle Katekeetalle vanhan kansan perimätieto on painavampaa tietoa.

Katekeetta näkee lohella viisi vainolaista: koskelo, meritaimen, siika, Helsinki ja ”tuo helevetin tutkimuslaitos”. 

– Koskelot syövät miljoonia smoltteja (vaelluspoikasia) kesässä. Ne on kuin paraskin armeijan yksikkö, ajaa ja piirittää, vievät matalikolle ja sitten hyökkäävät kimppuun.

Tutkija myöntää, että hän ei näe tilanteessa erityistä ongelmaa.

– Koskelot ja hylkeet kuuluvat luontoon, enkä ole kuullut tai nähnyt niiden erityisesti lisääntyneen viime vuosina, Orell sanoo.

 

Matkailuyrittäjä Petteri Vallen mielestä Utsjoen kunnan olisi pitänyt varautua kalaelinkeinon ongelmiin jo vuosia sitten monipuolistamalla elinkeinoelämäänsä.

 

Kriittinen on matkailuyrittäjäkin.

– Kyllähän se semmoinen kusetuksen maku oli näissä tilastoinneissa. Sieltähän jäi Norjan jokiosan ja vuonopyynnin kalat kokonaan huomioimatta, Petteri Valle sanoo.

– Jos haluaisi oikeasti nähdä ne vaikutukset, niin pitäisi saada lähelle jokisuuta (Norjaan) yksi kamera ja Alakönkään alapuolelle toinen. Nähtäisiin, paljonko siinä välillä häviää kalaa.

Vallen toive toteutuu osittain ensi kesänä, kun Ala-Tenolle, Norjan puolelle, tulee tutkijoiden uusi kaikuluotain.

– Se olisi pitänyt laittaa jo ennen kuin tätä sääntöä ruvettiin sorvaamaan, Valle sanoo.

 

Yli 80 prosenttia Suomen-puoleisesta rannasta ja vesialueesta on yksityisten kiinteistönomistajien. Silti valtio isännöi joella, myy kalastusoikeuksia ja sopii Norjan kanssa joen käytöstä.

– Selkeänä tavoitteena on ajaa meidät täältä pois, ryöstää mitä saa. Se on täysin sulauttamispolitiikkaa, Katekeetta uskoo.

– Olen 154 kansanedustajalle lähettänyt sähköpostia, missä selostan koko tämän historian. Tietämäni mukaan kaksi on lukenut sen. Meitä on niin vähän, ettei kukaan kuuntele.

Katekeetta on kypsynyt etelän herroihin ja asenteisiin. Hallituksen mainekin on ”kyllä nolla”.

– Aikoinaan, kun olin Kuntaliiton valtuustossa, Helsingin edustaja moitti Utsjokea, että on 110 prosenttia valtionapua. Mie menin pönttöön ja sanoin, että jos Utsjoki on tälle valtiolle liikaa, niin luovuttakaa meidät Norjaan. Englannin televisiokin kävi kuvaamassa, kun minä hyppään rajan yli.

 

Tyytyväinen ei ole mökkiläinenkään. Tenon kiinteistönomistajat ry:n seinäjokelainen puheenjohtaja Veikko Rintamäki pitää Tenon sopimusta "käsittämättömänä". 

– Kiinteistönomistajille on varattu 30 prosentin osuus matkailuluvista. Kalastuslaki sanoo, että veden omistaja saa kalastaa. Kiinteistönomistajat omistavat kalavettä ja kuuluvat kalastuskuntaan. Se tarkoittaa, että saamme kalastaa siinä kuin kuka tahansa kiinteistönomistaja, Rintamäki sanoo.

Ulkopaikkakuntalaisia kiinteistönomistajia on Tenolla laskutavasta riippuen 500–800.

– Paikalliset ovat käärmeissään, kun kaikilta muilta vähennetään kalastusta, mutta ulkopaikkakuntalaiset saavat lisää. Niin sitä ei pidä ajatella, vaan että ulkopaikkakuntalaisten asema olisi pitänyt kokonaan palauttaa normaaliksi ja lailliselle tasolle, ja vasta siitä tasosta leikata se 30 prosenttia.

Rintamäen mielestä sopimus arvottaa ihmisiä sen mukaan, missä he asuvat.

– Järkevä ratkaisu olisi se, että kalastussopimus Suomen ja Norjan välillä ei ottaisi lainkaan kantaa siihen, kuka on oikeutettu kalastamaan, vaan sopisi kalastusmääristä, pyydyksistä, rauhoitusajoista ja saaliiden raportoinnista. Se, kuka Suomen mandaatilla voi kalastaa, ratkaistaisiin kansallisen lainsäädännön mukaan. Näin Norjassakin tehdään.

Kiinteistönomistajat haluavat myös pyytää samoilla menetelmillä kuin paikalliset.

– Tenon saaliista yli puolet saadaan verkoilla. Muutama sata paikallista sai viime vuonna verkoilla enemmän saalista kuin me yli 30 000 luvan ostanutta onkijaa, Rintamäki sanoo.

 

Lohi ei nyt liiku. Holmbergit nousevat ylemmäs virralle.

– Isällä on koskessa ollut patopaikka monta kymmentä vuotta. Nyt, kun ei ole ollut muutamaan vuoteen, se on menetetty paikka. Kukaan ei tietenkään ilmoittanut siitä etukäteen, päättivät vain. Se on sama kuin sinulla olisi mopo talon seinustalla ja sie et aja sillä kolmeen vuoteen, niin se muuttuu toisen omaisuudeksi, Aslak Holmberg sanoo.

– En usko, että kukaan alkaa enää patoa laittamaan kahden päivän takia, se on niin iso homma, kun hakkaa 30–40 tolppaa kiviseen pohjaan ja mittailee ensin puoli vuorokautta, isä Niilo virkkaa.

Perinteinen pyynti on jäämässä ikääntyneen polven harrastukseksi, semminkin, kun sopimus katkaisee myös muualla asuvien saamelaisten yhteyden perinnepyyntiin.

– Tässäkin oli ennen vanhaan muutaman kilometrin matkalla 3–4 lohipatoa. Nyt ei ole yhtään. Kahden könkään välillä ei ole kuin viisi pyytäjää, ennen oli monta kymmentä, Valle sanoo.

 

Holmbergien ensimmäisen kulkutusaamun saalis oli 3,3 kiloa, mutta syötävää siinäkin.

 

Aslak Holmberg opiskelee Tromssassa, myös ihmisoikeuksia.

– Kansainvälisessä oikeudessa lukee selvästi, että ihmiseltä ei saa kieltää oikeutta omaan kulttuuriinsa. Kyllä minusta on aika selvä tapaus, että jos en saa Tenolla käydäkään, se selvästi rikkoo sitä periaatetta. Moni asiantuntija tuntuu olevan samaa mieltä. En siinä mielessä ihmettele, jos valtio ei halua lähteä käräjille. Voi olla, että pian saisi nokkiinsa.

Toisaalta kansainvälinen oikeus puhuu hallintaoikeudesta, joka aluetta käyttäneille on pitkän ajan saatossa syntynyt. Sitäkin on nyt loukattu.

Ruotsissa Girjasin paliskunta voitti valtion kahdessa oikeusasteessa: valtiolla ei ole oikeutta päättää paliskunnan alueen pieneläinpyynnistä. Norjan Uuniemessä kyläseura voitti Finnmarkin hallinnon: kyläseuralla on oikeus päättää lähialueidensa käytöstä.

– Nämä voitot tukevat näkemystä, että paikallisella tasolla pitäisi olla päätäntävalta, jos vastakkain ovat saamelaisten ja valtion näkemykset, Holmberg sanoo.

 

Niilo (oik.) ja Aslak Holmberg selvittävät verkon kalastusreissun päätteeksi.

 

Tenon lohi nousee Norjan vuonolta kutemaan Suomen latvavesille, jopa 350 kilometrin päähän mereltä. Ensimmäiset 60 kilometriä se nousee Norjan puolella, jossa 80 prosenttia Tenon saaliista pyydetään.

– Tornionjoella, kun rajoitettiin rannikko- ja verkkopyyntiä, niin lohta oli joki täynnä. Tässä olisi voinut tehdä samalla lailla, mutta eihän se Tornionjoen malli norjalaisille kelvannut, Valle sanoo.

– Kun seuraa MarineTraffic-sivustoa, niin kummasti ne alukset ilmestyvät sinne vuonon suulle, kun lohi alkaa nousemaan. Ja syksyllä, kun lohen nousu loppuu, kummasti ne sieltä katoavat. Mutta ei ne koskaan myönnä, että lohta pyytäisivät, villakuoretta vain tai makrillia.

Moni pitääkin Norjaa sopimuksen synkeänä kummisetänä. Neuvottelukunnassa istunut Valle sai tuta, että "Norja vei ja Suomi vikisi".

– Norjassa ei ole oikeasti puututtu meripyyntiin, vähän leikattu vuonopyyntiä. He haluavat Tenosta poikastuotantoalueen, Valle sanoo.

– Semmoinen mielikuva tulee, että Norja ja atlantinlohen suojeluorganisaatio (NASCO) ovat yhdessä ajaneet voimakasta supistusta kalastukseen, ja siihen ovat suomalaiset taipuneet, arvelee Veikko Rintamäki.

– Norjan ensimmäisessä ehdotuksessa oli, ettei se koskisi ollenkaan Norjan puolista jokisuuta. Että täältä vasta alettaisiin rajoittaa. NASCO:lla on avoimesti linja, että kaikki verkkopyynti pitäisi lopettaa. Uistelumiehiä vain haluaisivat, Aslak Holmberg toteaa.

 

Joella pärähtää: Aslak Holmberg käynnistää moottorin, ja miehet suuntaavat tauolle kotirantaan.

Joki on ollut nirso. Pihakellarin jääpetiin siirtyy vain 3,3-kiloinen naaras.

Miehet lähtevät syömään kesän ensimmäisen lohikeiton eilisestä saaliista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva(t): Otto Ponto

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.