Rakkaudesta lukemiseen.

Lumme, myrkyllinen kaunotar

Isolumpeella on Suomen suurimmat ja näyttävimmät kukat.

Lumme voisi olla Suomen kansalliskukka, vaikka kunnia kuuluukin kielolle. Lumpeet ovat myrkyllisiä, mutta satumaisen kauniita.

Suomalaisessa kesäluonnossa tuskin on montakaan niin kaunista ja herkkää näkyä kuin suurten, valkoisten lumpeiden täyttämä metsälampi.
Lumpeista lumoutui myös kaikkien aikojen tunnetuimpiin taidemaalareihin lukeutuva Claude Monet. Impressionismin perustajiin kuulunut ranskalaismaalari kasvatti puutarhaansa toinen toistaan näyttävämpiä lummekasvustoja, joita hän ikuisti öljyväreillään 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.
Monet’n kuuluisa lummesarja käsittää noin 250 maalausta. Jotain niiden lumosta kertoo se, että eräs sarjan tauluista myytiin muutama vuosi sitten lontoolaisessa huutokaupassa 32 miljoonalla punnalla eli noin 40 miljoonalla eurolla! Lummelampi-sarja oli aikoinaan uraauurtava koko maalaustaiteen kentällä.
Olen itsekin harrastanut öljyvärimaalausta, ja vaikka en ole siveltimenkäyttäjänä erityisen taitava, olen mielestäni onnistunut joissakin tauluissa loihtimaan kankaalle vahvoja tunnelmia Monet’n tyyliin. Lumpeet ovat suosikkikohteitani niin siveltimen kuin kameran etsimen läpi katsottuna.

Suomessa on  kolme lummelajia, suurikukkainen isolumme, pohjanlumme ja pienempi suomenlumme. Tai oikeastaan lajeja on kaksi, koska isolumme ja pohjanlumme ovat saman lajin, valkolumpeen (Nymphaea alba) alalajeja.
Eri kasvikirjoissa on ristiriitaisia tietoja siitä, kuka on kenenkin alalaji, ja kuka oma lajinsa. Vähemmästäkin menee sekaisin! Lumpeiden sukulaisuussuhteet ovat epäselviä kuin television saippuasarjassa, sillä lumpeet risteytyvät keskenään helposti.
Lumme on kauttaaltaan myrkyllinen, mutta siitä huolimatta sen juuret ovat piisamin suurta herkkua. 
Piisami tuotiin Suomeen aikanaan turkiseläimeksi Pohjois-Amerikasta, ja se on menestynyt Suomen luonnossa hyvin. Piisamin yleistyminen lienee kuitenkin vaikuttanut lumpeiden vähenemiseen.
Lumme on tavallaan hyvin suomalainen kukka, sillä se elää vesistöissä, ja Suomi tunnetaan sadoistatuhansista järvistä, lammista ja joistaan. Kun syvänsininen vesi ja vitivalkoinen lumme kohtaavat, siinä ovat Suomen lipun värit.
Lumme on järvipaljoudestaan tunnetun Etelä-Savon maakuntakukka. 

Lummenälvikkäät ovat kovakuoriaisia, jotka viettävät elämänsä lumpeenlehdillä.

Kun puhutaan ”lumpeesta”, tarkoitetaan kaikkia Suomen lummelajeja ja alalajeja.
Isolumme ja pohjanlumme elävät vain eteläisessä Suomessa, pohjoisimmillaan Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Suomenlumme sen sijaan kasvaa Lapin eteläosissakin, ja se on yleinen Itä-Suomessa. 
Lumpeiden tieteellinen nimi Nymphaea viittaa nymfeihin, jotka olivat antiikin mytologiassa luonnonhengettäriä, naispuolisia jumalolentoja. 
Tarina kertoo, että eräs nymfi rakastui sankarihahmo Herakleeseen, Zeuksen poikaan ja ihmeidentekijään. Mutta kun nymfi ei saanut vastarakkautta, se kuoli suruunsa ja muuttui lumpeeksi.
Lumpeiden lehdet ovat syvänvihreitä. 
Toisella yleisellä lummekasvillamme, ulpukalla, lehdet ovat vaaleamman väriset. Lumpeenlehdissä on myös punaista väriä, etenkin niiden alapuolella. 
Lumpeiden kukat avautuvat aamupäivisin ja sulkeutuvat iltapäivällä – aivan kuin ne katsoisivat ajan kellosta. Sateisina ja viileinä päivinä kukat pysyvät supussa.

Lumpeet ovat täydellisesti sopeutuneita vesielämään. Muhkurainen juurakko on kiinni lammen tai järven pohjaliejussa, ja siitä työntyvät uposlehdet kurottavat kohti pintaa. Osa lehdistä jää veden alle, mutta osa kasvaa pinnan päälle asti, ja silloin niistä tulee kelluslehtiä.
Veden päällä kelluvat lumpeenlehdet ja kukat ovat erinomaisia laskeutumisalustoja hyönteisille. Varmastikin metsälammessa eläisi vähemmän sudenkorentoja, jos ne eivät pystyisi tähystämään saalistaan lumpeiden ja muiden vesikasvien päältä.
Vielä tärkeämpi lumme on pienikokoisille kovakuoriaisille, lummenälvikkäille. Nämä lehtikuoriaisten heimoon kuuluvat hyönteiset elävät lumpeiden ja ulpukoiden lehtien päällä ja syövät niitä. 

Etelä-Savon maakuntakukka on tässä kuvattuna yhdessä Puumalan monista järvistä.

Lumpeen juurakko on erikoinen ilmestys, ja kun sellaisen löytää järven rannalle ajelehtineena, sitä luulee ensin joksikin eläimeksi. Myrkyllisyydestään huolimatta lumpeen juurakkoja on käytetty joskus ihmisravintonakin, koska ne sisältävät paljon tärkkelystä. 
Lumpeita on käytetty aiemmin lääkekasveina lihassärkyyn sekä hermo- ja hengitysvaivoihin.
Lumme lienee Suomen suurin kukka. Isolumpeen kukan halkaisija voi olla enimmillään jopa 20 senttimetriä. Useimmiten puhutaan kuitenkin enintään teelautasen kokoisista kukista. 
Lumpeesta on olemassa myös harvinainen, punainen värimuoto, joka on rauhoitettu. Useimmissa tavallisissakin lumpeissa on enemmän tai vähemmän vaaleanpunaista vivahdetta. 
Punaisia lumpeita on löydetty Suomessa reilusta paristakymmenestä järvestä, ja tunnetuin punalumpeiden kasvupaikka lienee Levo-Patamon järvi Somerniemellä Lounais-Suomessa. 
Kuten jo taidemaalari Monet aikoinaan, nykyisin punaisia lumpeita istutetaan puistojen vesistöihin koristeiksi. Esimerkiksi Hirvensalmella Etelä-Savossa on istutettuja punaisia lumpeita. Myös Hangossa on upeita lummelampia.
Lumpeen kukinta-aika on pitkä: valkoisia kaunottaria pääsee ihailemaan vesistöissämme käytännössä koko suven, kesäkuusta elokuuhun. 

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.