Rakkaudesta lukemiseen.

Lempeä tunnelmantuoja punatulkku

Talvisten havumetsien asukkaista mieleenpainuvimpia ovat punatulkut. Komeat linnut ovat erityisen tervetulleita vieraita lintulaudoille ja ruokintapaikoille.

Pohjoisten havumetsien hiljaisuudessa voi tarkkasilmäinen kulkija havaita metsän talvisia asukkaita. Suomeen talvehtimaan jääneistä linnuista yleisimpiä metsälintuja ovat  tiaiset, viherpeipot, urpiaiset ja punatulkut. Helpoimmin havaittavia ovat koiraspunatulkut, jotka erottuvat hohtavan punaisina väriläiskinä kuusimetsissä. 
Suomen yleisimmät pikkulinnut, peipot ja pajulinnut, ovat kesällä lintumaailman kuninkaita. Peippoja on lukumääräisesti eniten, noin 15 miljoonaa, pajulintuja miljoona vähemmän. Talvilintuna paremmin tunnettu punatulkku ei lukumääräisesti pääse edes puoleen miljoonaan. 
Uhanalaisluokitus muuttui monen linnun osalta uusimmassa tarkastelussa reilu vuosi sitten. Näin kävi myös punatulkulle, jota tavattiin laskennoissa entistä vähemmän. Tämä merkitsee punatulkun suojelun tehostamista.
Syitä vähenemiseen ei tarkkaan tiedetä. Tutkijoiden mukaan kuitenkin salmonellatartunnat ja muut ruokintapaikoilla saadut sairaudet ovat pienentäneet kantoja. Myös kuusimetsiin kohdistuneet hakkuut ovat osaltaan vähentäneet lintukantoja. Taimikot ja hakkuuaukot eivät punatulkkuja ja muita lintuja houkuttele.

Koiraspunatulkun tunnistaa helposti kirkkaan­­­punaisesta rinnastaan. Naaraalla se on punertavan ruskean­harmaa. Molemmilla on musta pää ja harmaa selkä, siivissä valkeat juovat ja valkoinen yläperä. 

Punatulkku on Euroopan ja Aasian lauhkeiden alueiden lintu. Useimmiten se on paikkalintu, mutta pohjoisimmilta alueilta osa muuttaa lokakuussa Venäjän ja Keski-Euroopan suuntaan. Pihlajanmarjasato vaikuttaa ratkaisevasti vaelluksiin. Vaikka kylmyys saa monet punatulkut vaihtamaan maisemaa, aina ei tarvitse lähteä kylmää pakoon, sillä punatulkut suojautuvat usein kanalintujen tapaan lumikieppiin.
Hyvä niin, sillä eloisa punatulkku on talvisen luonnon piristys, joka ilahduttaa lintujen ruokkijoita. Se on odotetuin lintuvieras pihapiirissä ja lintulaudoilla. Lisäksi punatulkku on luonteeltaan rauhallinen. Sen kaihoisa, mollivoittoinen vihellys pysäyttää hiljaisena talvipäivänä ja saa sydämen sykähtämään.
Punatulkun kutsuääni on huilumainen hjyy, joka kuuluu vain muutaman metrin päähän. Laulu kuulostaa vienolta rupattelulta puiden oksiston suojassa. Muista linnuista poiketen punatulkun molemmat sukupuolet esittävät laulutaitojaan.
Lintupareista laulun esittäminen kuuluu vain harvoille. Yleensä laulaja on koiras, sillä vain kymmenessä prosentissa lintumaailmaa myös naaras saa ilmentää itseään laululla.
Tutkijoiden mukaan laulu ei kuulu kaikille linnuille, minkä vuoksi herääkin kysymys, miksi lintu laulaa. 

Punatulkkujen ­kirkkaanvalkoinen ­yläperä erottuu ­maassakin, ­mutta ­erityisesti ­lennossa. 

Rengastustietojen mukaan vanhin suomalainen punatulkku on ollut seitsemän vuoden ikäinen. Euroopan vanhin on saavuttanut peräti 17 vuoden iän.
Pikkulintujen elämä on vaarallista, ja se jää usein melko lyhyeksi. Varpunen voi elää kymmenen vuotta, västäräkki kahdeksan, haarapääsky vuoden vähemmän. Pikkuinen hippiäinen elää vain reilut pari vuotta. 
Punatulkkujen rituaalinomaisten soidinmenojen erikoisuus on, että naaras hyökkää koirasta kohti. Muuten parisuhde vaikuttaa hyvin sopusuhtaiselta. Koiras esittelee sopivia pesäpaikkoja, joista naaras valitsee ja rakentaa yksin pesän. Hyvin piilotettu, isohko pesä sijaitsee tiheän nuoren kuusen tai katajan oksien kätkössä. Kesäksi punatulkut näyttävätkin häviävän havumetsiin.

Auringonkukan siemenet ovat punatulkun herkkua talvella. Vahva musta nokka avaa tehokkaasti sie­menten ­kuoret ja puiden ­silmut.

Naaras myös hautoo, koiraan tehtävä on tuoda ruokaa. Pesässä on 4–7 munaa, joista puolet kehittyy lentokykyisiksi poikasiksi. Sekä haudonta että pesäpoikasaika kestävät kumpikin pari viikkoa. 
Punatulkut pesivät normaalisti kaksi kertaa kesässä, joskus kolmaskin pesue ehtii kehittyä vielä elokuulla. Pikkupoikasia vanhemmat ruokkivat siemenistä ja hyönteisistä muodostetulla ravintoseoksella.
Poikasten itsenäistyttyä aikuisilla linnuilla on täydellinen sulkasato, joka kestää lähes kolme kuukautta. Suunnilleen heinäkuun lopulta lokakuulle punatulkut ovat visusti piilossa sulkasadon vuoksi.

Punatulkut ovat toivotuimpiapiha- ja lintu­lauta­vieraita.

Punatulkku on siemensyöjä. Auringonkukan siemenet ovat sen mieliruokaa pakkasilla. Lisäksi se poikkeaa mielellään viljapeltojen reunoilla ja joutomailla etsimässä kasvien siemeniä; nokkoset, hierakat, vaahteran siemenet ja katajanmarjat kelpaavat punatulkun rouhittaviksi.
Kekomainen nokka on vahva työkalu, jolla auringonkukan siementen kuoret avautuvat vauhdikkaasti.
Siinä missä rastaat ja tilhet ahmivat suuhunsa koko pihlajanmarjan, punatulkku tyytyy kaivamaan marjasta vain siemenet. Ravintoa punatulkku saa myös lehtipuiden silmuista. Siksi sitä on Englannissa pidetty pahana hedelmäpuiden tuholaisena.

Kansanperinteessä lintuihin on liitetty paljon erilaisia, useimmiten aika synkkiä, uskomuksia. Punatulkun ilmestymistä pihapiiriin on pidetty kuoleman enteenä ja kurjan pyryilman tuojana.
Kymenlaaksolaiset ovat valinneet punatulkun maakuntalinnukseen.
Punainen väri liittää punatulkun jouluun. Se onkin joulukorttien suosittu aihe. 
Monet taiteilijat ovat saaneet punatulkuista innoituksen ja sijoittaneet niitä maisemamaalauksiinsa. Tunnetuimmat lintukuvien tekijät ovat Ferdinand von Wright ja hänen oppilaansa Matti Karppanen
Reino Kalliola kuvaili punatulkkuja 1981  julkaistussa teoksessa Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa seuraavasti: 
”Ei ole sen kauniimpaa näkyä kuin punatulkkuparvi kotipihlajassa tyynenä talviaamuna, kun huurteiset koivun latvat punertavat auringonpaisteessa ja savu kohoilee suoraan kylmänkuultoiselle taivaalle.”

Teksti ja kuvat Riitta Angervuo ja Aarre Leskinen

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.