Rakkaudesta lukemiseen.

Katse sisään päin!

Miksi Ruotsi avaa sylinsä maahantulijoille ja Suomi vaatii rajoja kiinni? Suomalainen professori Anu Koivunen Tukholman yliopistosta arvioi esseessään, miksi suomalainen vetää päälleen uhrinationalistin viitan samaan aikaan kun ruotsalainen on maailmankansalainen.

Olkoon maamme kylmä, mutta sydämemme ovat lämpimiä. Olkoon väestömme pieni, mutta teemme osamme suuremman hyvän eteen.”

YK:n kehityshuippukokouksen yhteydessä New Yorkin Keskuspuistossa järjestetyn Global Citizen -festivaalin yleisö hurrasi, kun Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi maansa käynnistävän 15 vuoden ohjelman maailman saniteettiongelman ratkaisemiseksi ja lupasi parantaa 60 miljoonan ihmisen elinoloja: vessoja ja puhdasta vettä kaikille. 

YK-kokouksesta kantautui toinenkin uutinen. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen vahvisti, että osana hallituksen esittämiä 300 miljoonan kehitysapuleikkauksia Suomi lakkauttaa koko rahoituksensa YK:n ympäristöohjelma Unepille. Sen myötä ympäristöohjelma menettää keskeisen rahoittajansa. 

Suomen virkamiehet, diplomaatit ja eri kansalaisjärjestöjen edustajat saivat selitellä kehitysapuleikkausten ohella suomalaista rasismia: turvapaikanhakijoita vastaan tehtyjä iskuja Lahdessa ja Kouvolassa ja valokuvaa suomalaismiehestä Ku Klux Klan -asussa. 

Viimeisimmässä EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvoston kokouksessa sisäministerit äänestivät 120 000 turvapaikanhakijan siirtämisestä Kreikasta ja Italiasta muihin EU-maihin. Kaksikymmentä maata, Ruotsi niiden joukossa, oli jakamisen puolella. Unkari, Tšekki, Romania ja Slovakia äänestivät vastaan, Suomi tyhjää.

Hyvät naapurit Suomi ja Ruotsi päätyivät jälleen eri seuroihin. Suomi laskettiin vastustajien joukkoon, vaikka ministeri Petteri Orpo Suomen ”vapaaehtoista” vastuunkantoa korostikin.

Euroopan pakolaistilanne on tähän syksyyn saakka koskenut eri Euroopan maita hyvin eri tavoin: koko EU:n alueella turvapaikkaa haki viime vuonna 626 000 ihmistä, heistä kolmasosa eli 204 000 Saksasta. 
Erityisen räikeä on ollut ero kahden naapurimaan, Suomen ja Ruotsin, välillä. Ruotsista turvapaikkaa haki viime vuonna 81 000 henkilöä, kahtena aiempana vuona 44 000 ja 54 000. Suomessa vastaavat luvut ovat olleet 3 651, 3 238 ja 3 129.

Tänä vuonna Suomeen on lokakuun alkuun mennessä tullut 17 850 turvapaikanhakijaa, Ruotsiin 73 079. 
Ruotsin poliisi ei puhu kriisistä vaan tilanteesta. Maahanmuutto on siellä arkea.

Pakolaistilanne koskee nyt myös Suomea, mutta näyttää vievän naapurimaita eri suuntiin. On herännyt kysymyksiä hyvien naapurisuhteiden tulevaisuudesta. 

Suomen ja Ruotsin raja Pohjois-Suomessa ehti jo välillä unohtua. Tornio ja Haaparanta kasvoivat kiinni toisiinsa, ja tullirakennukset katosivat uusien tiejärjestelyjen myötä näkyvistä. 

Syyskuun lopussa raja tuli takaisin, kun Suomi käytännössä palautti rajatarkastukset. Rajavartiolaitos, poliisi ja armeijan lähettämät alokkaat pysäyttävät autot ja kevyen liikenteen rajalla. Nyt ei 1980-luvun malliin etsitä voi- ja sokeripaketteja, vaan ihmisiä. 

Viranomaisten ohella liikkeellä on kansalaisia, jotka ihmismuurina vaativat rajan sulkemista ja heiluttavat turvapaikanhakijoille ”Go Home Isis!” ja ”Refugees not welcome” -kylttejä. Rajan sulkemista ehdottaa myös europarlamentaarikko Jussi Halla-aho

Eurooppaa halkova idän ja lännen raja näyttää asettuneen Tornion ja Haaparannan väliin.
 

Myös asennetutkimukset kertovat naapureiden välisistä eroista. 

Puolet suomalaisista katsoi Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksessa (2015) Suomen menneen liian pitkälle mukaan globalisaatioon ja toivoi kansainvälisen vuorovaikutuksen vähenemistä. 

Lähes puolet suomalaisnuorista, erityisesti 23–24-vuotiaat miehet, haluaa Sunnuntaisuomalaisen (13.7.2014) tutkimuksen mukaan vähentää maahanmuuttajien määrää. 

Vaikka Suomen Kuvalehden (35/2015) tuoreen tutkimuksen mukaan 60 prosenttia suomalaisista suhtautuu maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen myönteisesti, tuohon kantaan sisältyy useimmilla varauksia.

Suhtautuminen maahanmuuttoon on myös voimakkaan ehdollista. ”Hyvinvoivat länsimaalaiset, tervetuloa! Sotia ja vainoja pakenevat, menkää pois”, lehti summasi tutkimustaan.

Ruotsissa pakolaismyönteinen ilmapiiri sen sijaan on voimistunut tuntuvasti, vaikka Suomessa uutisoidaan lähinnä ruotsidemokraattien kannatuksen kasvusta.  On totta, että vuoden 2014 valtiopäivävaaleissa 12,8 prosenttia äänistä saanut maahanmuuttovastainen puolue on tuoreimmissa gallupeissa nostanut kannatuksensa 20 prosentin tuntumaan. 

Tämän vastapainoksi tuore, syyskuun lopussa julkaistu mielipidemittaus (Dagens Nyheter 27.9.2015) kertoi, että 44 prosenttia ruotsalaisista haluaa Ruotsin ottavan vastaan nykyistä enemmän pakolaisia. Sitten helmikuun tämä luku on noussut 18 prosenttia. 

Joka kolmas ruotsalainen olisi ilman korvausta valmis majoittamaan pakolaisen kotiinsa. 
 

Suomessa median suhtautuminen pakolaisiin on jakautunutta, mutta leimallisesti kriittistä. Yhtäältä turvapaikanhakijoilta kysellään, miksi he ovat tulleet Suomeen, toisaalta raportoidaan tarkkaan, mitä turvapaikanhakijat Suomesta ajattelevat. Kommentit maasta, ihmisten käytöksestä, ilmastosta tai vastaanottokeskusten ruoasta uutisoidaan huolellisesti.

Ruotsissa lehdet mobilisoivat kilpailevia solidaarisuuskampanjoita.
Iltapäivälehti Expressen oli pääsponsori Hela Sverige skramlar (koko Ruotsi helisyttää) -hyväntekeväisyyskonsertissa, joka syyskuun viimeisellä viikolla täytti Tukholman Globen-hallin. Siihen osallistui 60 taiteilijaa: kirjailija, koomikko Jonas Gardellin sanoin kaikki, jotka koskaan Ruotsissa ovat mikrofonia pidelleet. Tapahtuma tuotti 4,3 miljoonaa euroa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle. 
 

Mikä selittää Suomen ja Ruotsin suhtautumiseron kansainväliseen vastuuseen? 

Tavallisin vastaus tänään on talous. Siinä missä Suomen julkinen talous on alijäämäinen ja talouskasvu olematonta, Ruotsin taloudella menee hyvin. Tänä vuonna Ruotsin talous kasvaa 2,6 prosenttia, Suomen alle puoli prosenttia.  

Suomessa mieluusti ajateltaisiin, että vauraammalla Ruotsilla on varaa kantaa globaalia vastuuta, kun taas meillä talouskriisin kurimuksessa ei. 

Ruotsissa globaali vastuunkanto ei kuitenkaan katso suhdanteita. Vuonna 1992 ja 1993, jolloin Ruotsissa oli talouskriisi, työttömyys sikäläisittäin ennätyslukemissa 9 prosenttia ja kotitalouksien lainojen korkoprosentti 16, Ruotsiin saapui yhteensä 120 000 turvapaikanhakijaa, heistä 98 212 entisen Jugoslavian alueelta. Se, että Ruotsissa oli maahanmuuttovihamielisyyttä, rasismia ja uusnatsismia, ei hidastanut auttamishalua. 
Sitä ei ole hidastanut sekään, että hallitusvalta on vaihtunut sosialidemokraattien ja porvareiden välillä.
 

Toinen selitys Suomen ja Ruotsin eroihin on historia. 

Vielä vuonna 1930 Ruotsin väestöstä vain yksi prosentti oli syntynyt ulkomailla. Toinen maailmansota merkitsi suurta muutosta, kun maahan tuli muutamassa vuodessa parisataatuhatta pakolaista, kuten 70 000 suomalaista sotalasta, 30 000 balttia ja 30 000 keskitysleireiltä vapautunutta. Sotaa pakenivat Ruotsiin suomalaisten ohella tanskalaiset ja norjalaiset. 

Suomessa  muuttovirta on kulkenut hyvin toisella tavoin. Vuosina 1870–1914 yli 300 000 suomalaista matkusti Amerikkaan. Heistä iso osa oli maaseudun tilatonta väestöä, joka lähti niin nälänhätää kuin työttömyyttäkin pakoon. Talvisodan aikana lähes 500 000 suomalaista eli evakossa, ja suurin osa heistä tuli menetetystä Karjalasta. 

Sodan aikana Suomesta pakeni Ruotsiin sotalasten ohella 56 000 aikuista. 

1960–1970-luvuilla noin 300 000 suomalaista muutti Ruotsiin leveämmän leivän perässä. Huippuvuosina 1969 ja 1970 muuttajia oli noin 40 000 kumpanakin. 

Eron maiden välillä voisi tiivistää siihen, että Ruotsi muistaa ja tunnustaa historiansa, Suomi ei. Ruotsi katsoo olevansa velkaa maailmalle, Suomi ei. Ruotsi näkee itsensä osalliseksi kansainvälisten ongelmien ratkaisuun, Suomi ei niinkään.
 

Toisen maailmansodan jälkeen Ruotsi alkoi puolueettomuuspolitiikkansa nimissä moraaliseksi suurvallaksi. Dag Hammarskjöldin kausi YK:n pääsihteerinä vuosina 1953–1961 viitoitti tietä. Olof Palmen johdolla hallitukset nostivat kehitysapua ja vastustivat rotusortoa ja apartheidia. 

Suomen kansallinen minäkertomus keskittyy uhriuteen. Suomi kertoo tarinaansa syrjäisenä rajamaana, jonka kohtalona on geopoliittinen asema, 1 340 kilometriä pitkä raja Venäjän kanssa. 

Nationalistisessa tarinassa Suomi on ”aina” ilman omaa syytään joutunut historiansa uhriuttamaksi. Suomi ei tässä tarinassaan ole toimija vaan reagoija maailmassa. Suomi haluaa kyllä olla EU:ssa päätöksiä tekevissä pöydissä mutta ennen muuta pitämässä omaa puoltaan, koska muihin ei voi luottaa. 

Tähän tarinaan sopii syyttää muita EU-maita siitä, etteivät ne pysäytä pakolaisia ennen Suomen rajalle yltämistä. 

Tässä tarinassa globaali solidaarisuus näyttää haihattelulta.

Vaikka Suomen presidentti ja hallitus vakuuttavat Suomen kantavan kansainvälisen vastuunsa, he samalla korostavat haluavansa auttaa heitä, jotka ”todella” apua tarvitsevat. Ilmaus antaa ymmärtää, etteivät nyt maahan tulleet apua välttämättä tarvitse.

teksti Anu Koivunen
kuvitus Esa-Pekka Niemi

Esseen kirjoittaja on professori Tukholman yliopiston mediatutkimuksen laitoksella. Anu Koivunen on tutkinut suomalaisuuden rakentumista mediassa. Toimitti antologian Maailman paras maa (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2012). Virkavapaalla Helsingin yliopistossa tutkimassa television kansallista julkisuutta demokratian näyttämönä. Hufvudstadsbladetin kolumnisti ja innokas tviittaaja (@anukoivunen).

20 Kommentit:

Riikka

Jos idän ja lännen raja menee Torniojoessa niin mikä raja Norjanmerellä menee? Islanti meinaan on ottanut myös vähän turvapailanhakijoita?

Aino

Tosissasiko kysyt Riikka? Uimallako meinasit, että sinne Islantiin mennään? Vai samanlaisilla kiikkerillä kumiveneillä kuin Välimeren yli? :-D

Islantilaiset kyllä ottaisivat pakolaiset avosylin vastaan.

uhrinationalisti?

Ruotsissa raiskataan naisia muslimipakolaisten ja heidän jälkeläistensä toimesta toiseksi eniten maailmassa suhteessa asukaslukuun. Noin 6000 raiskausta vuodessa. 3,5 kertaa enemmän kuin Suomessa. Vain Lesotho afrikassa menee edelle. Minua saa kutsua uhrinationalistiksi tai ihan miksi ikinä haluaa jos sillä säästyy satoja tai tuhansia suomalaisia naisia raiskaukselta vuosittain.

Antamalla muslimipakolaisten ja heidän jälkeläistensä vallata Ruotsi ei taatusti rikasta ruotsalaista kulttuuria, ei taloutta eikä se taatusti tee ruotsalaisista maailmankansalaisia.
Tilastojen mukaan kantaruotsalaisten määrä ruotsissa hiipuu hitaasti mutta varmasti mutta muslimeilla on nelinkertainen syntyvyys kantaruotsalaisiin verrattuna ja lisää lappaa ovista ja ikkunoista. Ei tarvitse olla kummoinen matemaatikko ymmärtääkseen että lähitulevaisuudessa länsinaapurimme on muslimimaa jossa saattaa hyvinkin olla voimassa sharia-laki. Silloin ruotsalaiset ovat todellisia kulttuurikerholaisia ja maailmankansalaisia? Eikös vain?

Sama kehitys on odotettavissa jo lähes kaikissa euroopan johtavissa valtioissa eikä sitä ilman erittäin rajuja toimenpiteitä voi estää enää mitenkään rauhanomaisin keinoin.
Jokainen voi ottaa asioista selvää googlesta ja youtubesta hakusanoilla "muslims europe".

Ei mikään uhri

No höpöhöpö, heitäs nyt vähän oikeaa faktaa kehiin, Hommafoorumin hommailut eivät ole faktaa nähneetkään, joten suotta levittelet höpinöitäsi.

Ei nimittäin pidä paikkaansa, vaikka niin mielelläsi sinä ja kaltaisesi haluatte vääristää totuuden mieleiseksenne.

Oikeaakin tietoa löytyy, jos vähän vaivautuu etsimään. Siinä on vaan riskinä, että joutuu luopumaan ennakkoluuloistaan.

kaunisteluako?

Jos Ruotsi niin avosylein ottaa vastaan kuin tästä nyt käsityksen saa niin miksi järjesti ja järjestää pakolaisille bussikyydityksiä säännöllisesti Suomen rajalle?

Li Zung

En olekkaan pitkään aikaan näin järkyttävään propagandaan Suomen mediassa, Apu on näköjään lähtenyt YLEn kelkkaan.

Noukin muutaman tahalleen vääristellyn asian esimerkiksi:
"Suhtautuminen maahanmuuttoon on myös voimakkaan ehdollista. ”Hyvinvoivat länsimaalaiset, tervetuloa! Sotia ja vainoja pakenevat, menkää pois”, lehti summasi tutkimustaan."
En usko että kukaan on näin sanonut, maalaisjärjellä ajattelevat suomalaiset ovat pikemminkin sitä mieltä, että: "Kaikki ketkä tulevat tänne töihin ja noudattavat lakejamme ovat tervetulleita". Nythän tämä ei toteudu, sillä lähes kaikki maahanmuuttajat (tai maahantunkeutujat, miten vain) ovat Irakista ja Somaliasta. Näistä maista tulevat mamut ovat tulleet tänne nauttimaan sosiaalietuisuuksista, eli työttömiksi. Riippumatta talouden tilanteesta, irakilaisten ja somaleiden työllisyysprosentti Suomessa on ollut aina alle 15%. Ja ei tarvitse olla mikään matemaatikko tajutakseen, mitä tälle jo nyt taloudellisesti ahdingossa olevalle valtiolle tapahtuu, kun tänne virtaa 400-600 18-30 vuotiasta eläkeläistä päivässä.

Toinen järkyttävä harhaanjohtaminen, mihin takerrun:
"Ruotsissa pakolaismyönteinen ilmapiiri sen sijaan on voimistunut tuntuvasti."
MIKSIKÖHÄN? Olisikohan sillä mitään vaikutusta asiaan, että siellä on aivan valtavasti pakolaisia ja pakolaistaustaisia, ja saati sitten että ne lisääntyvät kantaväestöä moninkertaisesti enemmän??? Voisikohan asian nähdä tältä kantilta, että: Kantaväestö kutistuu Ruotsissa, ja sekoittuu pakolaistaustaisten kanssa, mutta SILTI Ruotsidemokraatit ovat nostaneet kannatuksensa yli 20%. Hmmm, olisikohan esim. tällä uudella kansan huvilla, joukkoraiskaamisella osuutta asiaan...

Ja viimeiseksi vielä tuosta sotalapsi-vertauksesta. On totta, että Ruotsi auttoi meitä sodan aikana, kun meillä oli hätä. Ja olemme heille sen velkaa. Mutta 100% varmuudella voin todeta, että jos meillä olisi hätä, niin yksikään muslimimaa ei meitä auttaisi. Ei varsinkaan Irak eikä Somalia. Kaikki varmaan ymmärtää mitä meille tapahtuisi, jos me tunkeutuisimme niihin maihin. Tämän takia en ymmärrä, miksi me olemme velkaa sellaisille, ketkä eivät ikipäivänä suostuisi auttamaan meitä?

Tiuskea rakki

"Ja viimeiseksi vielä tuosta sotalapsi-vertauksesta. On totta, että Ruotsi auttoi meitä sodan aikana, kun meillä oli hätä. Ja olemme heille sen velkaa."

Tähän on kyllä todettava, että Suomi ei ole tästä Ruotsille mitään mitään velkaa. Ruotsin apu sota-aikana oli tilanteen huomioon ottaen marginaalista. Muutenkin suomalaisten muuttoliike Ruotsiin on ollut nimenomaan aina Ruotsia hyödyttävää jo ihan siltäkin kannalta, että he ovat saaneet oleellisesti hyvin nöyrästi assimiloituvaa ja hyvin sopeutuvaa väestöä, minkä me olemme pysyvästi menettäneet.

Ruotsilla on muutenkin pohjimmiltaan oikeus vaatia sopeutumista toisilta, kuten vaikkapa siellä "unohtuvalla rajalla" pohjoisessa. Suomi taas on aina lähtökohtaisesti brändätty kaikella mahdollisella negatiivisella ja siten, että se ei edes voi edustaa asioita, joita voisi vaatia muilta.

Konu Aivonen

Jos Suomen virkamiehet katsovat tarpeelliseksi kiertää ympäriinsä selittämässä yhden lakanaan pukeutuneen parikymppisen tempauksesta, se on heidän henkilökohtainen häpeänsä. Suomella, kuten millä tahansa maalla, on syystä valitut edustajansa. Kyseisillä virkamiehiltä, diplomaateilta jne. nimenomaan odotetaan edustavaa käytöstä. HE ovat Suomen edustajia. HEIDÄN vastuunsa on selitellä käytöstään tarvittaessa. Vai näetkö Saksan, Ranskan tai Unkarin edustajien selittelevän ympäriinsä maansa mellakoista tai viittä vaille sisällissodan partaalla olevaa tilaansa?

Jos heidän mielestään toimeenkuvaan kuuluu kansalaisten päähänpistojen selvittäminen, niin toivon sydämestäni, että vastaavia tempauksia tulee jatkossa niin paljon, että he saavat selitellä naamansa punaiseksi. Ehkä heille itsellekin silloin välähtää, että palkkansa eteen ei tule selitellä jonkin tuntemattoman tekosia.

Nostetaanpas kissa pöydälle. Nuo edustajat tietävät vallan hyvin, että ulkomaailma tuskin edes tietää missä ja mikä Suomi on. Ulkomaailmaa ei kiinnosta mitä Suomessa tehdään ennen kuin se jarruttaa EU:n liittovaltiokehitystä. Tästä syystä jäsenmaita, Suomi mukaan lukien, syyllistetään pakkosijoittamaan maahansa miljoonia paperittomia kolmikymppisiä miehiä, jotka helpon elintason toivossa valehtelevat ikänsä, keksivät surullisen tarinan ja nauravat sitten partaansa kun höpläytettävä maa alkaa heitä ylläpitää.

Nämä edustajat osoittavat "huolestumisensa" Suomen "rasistisuudesta", koska he pelkäävät vain ja ainoastaan oman paikkansa puolesta. He pelkäävät, että Brysselistä ei avaudu ennen pitkää leppoisaa hommaa papereja pyöritellessä. He pelkäävät omien taloudellisten intressiensä puolesta, joka pätee myös bisnekseen, joka Suomessa(kin) jo pyörii hallitsemattoman ihmisvirran ympärillä. VOK:ien pystytys, tilojen vuokraus, rakentaminen, kiinteistömyynti, SPR:n vapaaehtoisten hyväksikäyttö työvoimana..kaikella tällä saa tehtyä rahaa samalla kun Suomi vajoaa.

"Rasisti", "uhrinationalisti", "fasisti".. kaikki nuo ovat typistyneet tylpiksi leimakirveiksi, joiden käyttämisen tarkoitus on ilmiselvä syyllistäminen ja taivuttaminen mielipiteeseen, joka on päätetty oikeaksi. Ovatko mielenosoitukset täynnä kuulapäitä pilottitakeissa ja Kiitos-paidoissa? Huudetaanko siellä että ulkomaalaiset ulos koko maasta?

Ei. Siellä on eläkeläisiä, opiskelijoita, yrittäjiä, kauppiaita ja jopa maahanmuuttajia. Miehiä ja naisia. He haluavat nopeasti säännöstelyä tilanteeseen, joka ei johda mihinkään toimivaan. Se tulee lisäämään työttömyyttä, velkaa, rikollisuutta, kansalaistottelemattomuutta ja ennen pitkää se johtaa ääriliikkeiden nousuun ja väkivaltaan. Se on vääjäämätöntä; kun tarpeeksi pitkään kansan tahto sivuutetaan, trivialisoidaan ja syylistetään, kasvaa voimattomuuden tunne. Se taas pakottaa radikalisoitumiseen.

Lukekaa itse kukin tämä ääneen:

"Pahassa talouskierteessä ja jättityöttömyydessä Suomi ottaa estoitta vastaan tuhansia mitä suuremmalla todennäköisyydellä enimmäkseen työttömäksi jääviä miehiä vieraasta kulttuurista toistelta puolen maailmaa usean sadan vuorokausivauhdilla".

Kuulostaako se joltain, joka tulee parantamaan Suomen tilaa? Pitäisikö tämä niellä, koska juopot elitistiset helsinkiläiskirjailijat tai professorit niin sanovat? Minulle on yhdentekevää, mikä leima päälleni lyödään. Aivan sama, minkälaista mielikuvaa tai julkista syyllistämistä minulle syötetään. Ja jos suomalaiset haluavat säilyttää sen, mikä meille on vuosikymmenien aikana saatu rakennettua tuskallisestikin, ei pitäisi heidänkään siitä välittää.

Hallitsemattoman maahanmuuton vastustaminen ei ole rasismia eikä siinä ole mitään väärää tai anteeksipyytämistä.

Anonymous

Korjaus: "Hela Sverige skramlar" ei tarkoita "Koko Ruotsi helisee" vaan "Koko ruotsi kerää rahaa".
"Skramla ihop" tarkoittaa pienimuotoista rahakeräystä. Jos vaikka työpaikalla järjestetään joku pieni keräys puhutaan skramlaamisesta. "Skramla ihop till en gemensam present."
.

jaakko

Li Zung, argumenttisi perustivat karkeisiin yleistyksiin pakolaisten agendasta. Ihme että jaksoit loppuun saakka noin hölmöillä oletusarvoilla. Kiitos alkuperäisestä artikkelista kuitenkin. Hienosti ja uskottavasti rakennettu näkökulma.

Anonymous

Artikkeli on harhainen. Ruotsi on kolonialistivaltio, joka on alistanut Suomen ja harjoittanut tuottavaa orjakauppaa Ghanasta Karibialle ja jättänyt Suomen maailman köyhimmäksi valtioksi 1809 (Suomi oli silloin köyhempi kuin kultarannikko Ghana Afrikassa). Ruotsilla on siis velvollisuus riistäjänä auttaa Suomea 1970 eikä tämä liity mamupolitiikkaan tai globalisaatioon tai sisäänuloskääntymiseen, vaan Suomen ja Ruotsin suhteeseen. Ruotsilla ei ole edes itsenäisyyspäivää, koska se on sortanut muita eikä ole joutunut taistelemaan itsenäisyydestään. Ruotsi harjoitti myös rotupuhdistusta lyhytkalloisia eli suomalaisia, saamelaisia ja venäläisiä vastaan Uppsalan rodunjalostusinstituutissa vielä toisen maailmansodan jälkeen, joten Ruotsin vastuut ja synnit (orjakauppa, rodunjalostus) maailmalla ovat syvät. Osa Ruotsin teollisuusjohdosta oli kuulusteluissa yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa eli talous kukoisti venäläisten tuhotessa Suomea, kuulusteluissa oli mm. Electrolux-suku eli Wenner-Gren (Göringin ystäviä koska vaimo oli ruotsalainen). Lisäksi Ruotsi harjoitti orjakauppaa vielä paljon sen jälkeen (samoihin aikoihin kun Runeberg kirjoitti Vänrikki Stoolin tarinat ja halusi Ruotsiin), kun Englanti oli tehnyt päätöksen lopettamisesta.

Kirjoittajan virhe: Vuosina 1870–1914 yli 300 000 suomalaista matkusti Amerikkaan

Korjaus: Nämä eivät olleet suomalaisia vaan Venäjän kansalaisia ja venäläistämiskauden uhreja. Suomesta ei yleisesti ole lähdetty ollenkaan ulkomaille, vähän sodan jälkeen pakoon kommunismia kyllä. Suomi ei siis saanut ITSE päättää asioistaan ja tsaari ja duuma kielsivät mm. oppivelvollisuuden (kansakoulun) Suomessa vaikka eduskunta siitä päätti 1910, joten meillä on isovanhempia, joilta venäläiset ovat estäneet koulunkäynnin

PELKÄSTÄÄN SE, ETTÄ RUOTSI ON TUHONNUT SUOMEN 1809 MENNESSÄ SOTARETKILLÄÄN JA HARJOITTANUT RODUNPUHDISTUSTA SUOMALAISIA KOHTAAN MAASSAAN JA KIELTÄNYT SUOMALAISELTA ALKUPERÄISVÄESTÖLTÄ (ruotsalaiset ovat maahantulijoita pohjois-Ruotsissa) oikedet velvoittaa Ruotsin ottamaan maaseudun ylijääkäväestöä käytännössä NOIN YHTENÄ VUOTENA 1970 ja osa siitä on tullut takaisin EIKÄ KUKAAN MENE ENÄÄ RUOTSIN ELINTASON ROMAHDETTUA MAMUTUKSEN TAKIA SUOMALAISELLE TASOLLE SIITÄ MITÄ RUOTSISSA OLI NOIN 1970 (Ruotsi oli silloin öljymaita lukuunottamatta maailman rikkain maa mutta palmelainen mamutus suisti sen köyhemmäksi)

Kirjoitus on kaunainen Suomen-vastainen ja tosiasioilta silmänsä sulkeva. Mamutettu Ruotsi ei suinkaan ole menestystarina, sillä silloin unohdetaan miten rikkaaksi Ruotsi oli noussut sodan jälkeen kun sen tehtaita ja ammattiväkeä ei ollut tuhottu sodassa. Ruotsissa oli mm. kaksi automerkkiä ja ne ovat erinomaisia työllistäjiä mutta nyt Ruotsi on ongelmissa globalisaation takia ja työntää mamua rajan yli Suomeen, vaikka Ruotsissa on rauha ja mamu voisi asua siellä

MIKÄ EROTTAA SUOMEN JA RUOTSIN?

ASIALLISTA TIETOA SUOMEN JA RUOTSIN SUHTEESTA saa esimerkiksi Suomalaisuuden liitosta ja maksutta kirjasta

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/Lehdet/Itamaasta_itsenaisyyteen.pdf

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/

http://www.karihautanen.fi/suomen-historiasta.html

martti muukkonen

Suomi maksoi ruotsille sotalapsista. Ruotsi tarvitsi ihmiskilven suojaamaan pohjoisruotsia, pelkona oli venäläisten eteneminen Kiirunan kaivoksille. Suomi maksoi evakoiden ylläpidon. Toisen maailmansodan pitkittyminen johtui osaltaan ruotsin yhteistyöstä natsisaksan kanssa. Teräs- ja metalliteollisuus teki kaikkensa jotta saksan sotavoimat saivat kaiken tilaamansa. Silloin tapettiin 5-10miljoonaa vuodessa. Onneks emme ole ruotsalaisten kaltaisia. Miten voi proffalla olla noin vähäinen tietämys, tarkoitan anukoivusta

martti muukkonen

jäi vielä sanomatta, että ruotsalaisiakin on, jota hävettää, että ovat olleet osallisena tapattamassa ja pyrkineet piiloutumaan naisten ja lasten selän taakse. ehkäpä nyt onkin menossa katumusharjoitus ruotsissa?

Mietityttää

Mitkä ovat hyväksyttyjen päätöksien prosentuaaliset erot Suomen ja Ruotsin välilä? Elättääkö Ruotsin valtio kaikkia hyväksyttyjä sekä hyvälttyjä hakijoita seuraavat vuodet? Suomen hallinto-oikeuden oleskeluluvan valituspäätöksien käsittelyssä saattaa kestää jopa vuosia.

Hädänalaista autetaan, aina!

Asian ydin on joka tapauksessa hyvin yksinkertainen: Hädänalaista ihmistä autetaan. Aina. Ei tähän ole mitään kiertotietä tai pakenemista jonkun tekosyyn taakse (mummo/kissa/koira/pääomasijoittaja jne. on joutumassa kärsimään nykyisen hallituksen hölmöläispolitiikan seurauksena - näistä mainituista kukaan ei tule olosuhteista, joissa oma perhe ja oma henki on jatkuvan, syvästi traumatisoivan uhan alla). Piste. Kaikki muu puhe siitä kuinka kalliiksi pakolaistilanne tulee - puhumattakaan Ylen Pakolais-illan tökeröstä "mitä hyötyä teistä on Suomelle" -rimanalitus-puheesta on täysin toisarvoista ja ihmisten todellista hätää ja turvattomuutta aliarvioivaa ja karkeasti ylenkatsovaa puhetta ja asennoitumista.

Pakolaisen hätä on todellinen

Täysin samaa mieltä Nimim "Hädänalaista autetaan aina" kanssa. Lisäksi Suomella menee taloudellisesti varsin hyvin, velkaantuminen on koko ajan vähentynyt toisin k meille syötetään. Tämäkin on helppo itse todeta useista faktalähteistä, jos vain pikkusen jaksaa lukaista muutakin kuin lööpit...

Anonymous

Suomeen tulevat eivät ole hädänalaisia VAAN pakolaisleireiltä rauhasta tulevia irakilaisia, somalialaisia ja afrikkalaisia nuoria miehiä

Ylen propaganda esittää, että he ovat Syyriasta tulevia pommitettavia naisia ja lapsia

Suomeen ei juurikaan tule SYYRIALAISIA

Harvemmin on nähty Suomessa tällaista massaa hörhöjen esittämää propagandaa mitä Yle, Hesari ja sen kaltaiset nyt suoltavat

MITEN 8 RAUHALLISEN MAAN KUTEN RUOTSIN LÄPI TULEVAT NUORET MIEHET OVAT NIIN HÄDÄNALAISIA ETTÄ HEITÄ PITÄISI ALKAA ELÄTTÄÄ SUOMESSA, mikseivät he jääneet niihin 8 maahan joiden läpi he tulivat mutta joissa tarjottiin pienempää RAHALLISTA tiliä kuin Suomessa, MIKSEIVÄT HE JÄÄ RUOTSIIN VAAN TULEVAT TORNIOON jne.

Euroedustajamme ja EU:n parlamentin pakolaisvaliokunnan jäsen tohtori Jussi Halla-aho ja pakolaisten sosiaaliturvaa selvittävä ministeri Hanna Mäntylä kertovat UUNITUOREESSA VIDEOSSA ASIOIDEN OIKEAN KANNAN

////// HALLA-AHON JA MINISTERI MÄNTYLÄN UUSIN ESITELMÄ KUUNTELE //////

https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/2nddz1l2

YK-ehdot täyttäville jees, muille menkää jonoon

"Suomeen tulevat eivät ole hädänalaisia VAAN pakolaisleireiltä rauhasta tulevia irakilaisia, somalialaisia ja afrikkalaisia nuoria miehiä" Eipä edes välttämättä pakolaisleireiltä. BBC World Servicen toimittaja kulki viikko pari sitten tehdyssä ohjelmassa joukon mukana veneellä, busseilla ja jalan Lesboksen saaren rannalta Makedonian, Serbian ja Unkarin kautta Itävaltaan - silloin vielä pääsi Unkariin. (Lesbos on alle 4 km Turkin rannikolta). On toki säälittävää nähdä pieniä lapsia retuutettavan maasta toiseen. Joku lapsen isäksi esittäytynyt, josta 7-vuotias lapsi yksin hetkeksi jätettynä sanoi, että ei tämä mikään isä ole, ei suostunut jäämään unkarilaiseen sairaalaan lapsen leukavamman kirurgista hoitoa vaativaksi ajaksi vaan pakeeni sieltä lapsi mukanaan!! Germany, Germany! Irakilainen, muttai Dubaissa jo 11 vuotta asunut elektroniikkainsinööri oli liittynyt joukkoon, jossa viisumeita ja passeja ei tarvita, päästäkseen Saksaan. Normaali viisuminhaku olisi ollut työläs. Joku pariskunta oli matkalla Lontooseen. Joku protestoi, että Unkari oli ottanut väkisin sormenjäljet! Tätä viimeksi mainittua ekskuusia "oikeudesta" kieltäytyä Ruotsi käyttää suruttua päästääkseen maahan tai Norjaan ja Suomen ketä tahansa. Malmön poliisi Anu Koivusen ihmemaassa ei edes "suostu" selvittämään yksityiselle maalle luvatta majoittautuneen sen roskanneen 100-200 hengen joukon henkilöllisyyttä. (Kuten HS ja SVT kertovat ihmeissään) Vouti ei voi karkoittaa heitä, kun ulosottolain mukana pitää päätös antaa nimetylle henkilölle. Kuinka yksinkertaista olisikaan "saaressa" nimeltään Ruotsi järjestää rajavalvonta Juutinrauman sillalle ja laivasatamiin.

Onneksi tämä Ruotsin poliisin poliitikoista johtuva voimattomuus ei vallitse Suomessa. Kyllä Ruotsikin tähän joutuu taipumaan kun massat kasvavat. Nyt lapsellisesti voivotellaan, että kukaan ei tiedä, keitä maassa on!

Todelliset turvapaikanhakijat (lukuisten turvallisten maiden läpi kulkeneet!?) otettakoon Suomessa vastaan sopimusten mukaisesti - jos sopimuksilla on nyt enää mitään virkaa. Lisäksi pienet lapset äiteineen on otettava turvaan aivan lastensuojelullisista syistä, olivatpa täällä nyt nyt mistä syystä tahansa, Ja Suomen viranomaisille (ja uskaltaako sanoa Soinille?) kiitos siitä, että maassa on jonkinlainen järjestäytynyt yhteiskunta.

Mutta YK:n pakolaissopimuksen turvapaikan hakeminen edellyttää vainoa poliittisista, etnisistä ym. sellaisista syistä. Työnhaku tai tuttavien luo pyrkiminen ei ole peruste. Johan sekin, että Errotunnelien junien katoille hipellään ajojohtoista välittämättä turvallisesta Ranskasta matkalla Englantiin asettaa sen hengenlähdön pelon kysymyksenalaiseksi. Saapa nähdä, kuinka kauan varmaankiin hyvää tarkoittava eläkeikäiset SPR:n vapaaehtoiset jaksavat passata näitä selfie-kavereita.

Todellisille turvaa jostakin syystä Suomesta etsiville ja pienille lapsille äiteineen jees, muille jonoa suomalaisten työttömien tavoin.

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.