Rakkaudesta lukemiseen.

Katoavaa kansanperinnettä?

Suomen 2000-luvun 13:sta keihäänheiton arvokisamitalista peräti 7 on Tero Pitkämäen tuomia.

Suomesta lähtee MM-Lontooseen vain yksi keihäänheittäjä, joka on tuonut yli puolet 2000-luvun mitaleista. Onko Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen takana pelkkää tyhjää?

Yleisurheilun MM-kisat alkoivat torstaina 3.8 Lontoossa. Lauantaina 12. elokuuta on vuorossa miesten keihäsfinaali, joka on perinteisesti naulinnut jopa 1,5 miljoonaa suomalaista tv-ruudun ääreen.
Alkuasetelma vain on aivan toinen kuin mihin on totuttu. Keihään kansainvälinen kärki on laajentunut huimasti ja etenkin saksalaiset ovat pommittaneet 90 metrin rajaa jatkuvalla syötöllä, mutta vain kaksi suomalaista on tällä kaudella heittänyt yli 80 metriä. Jo vuosia yleisurheilun menestyspaineita lähes yksin selässään kantanut Tero Pitkämäki on Suomen ainoa keihäsedustaja, kun Antti Ruuskanen joutui jättämään kisat väliin olkavamman takia.
Lajin sisällä on jo pitkään oltu huolestuneita uusien tähtien puutteesta, mutta Pitkämäen ja Ruuskasen menestys on toiminut suojakilpenä suureen yleisöön päin.
Mikä on keihäänheiton koko kuva, mistä se johtuu ja onko lajilla ylipäänsä tulevaisuutta? Vai onko sen kohtalo olla seuraava mäkihyppy – menestyslaji, joka ei kestä uuden ajan muutosten ja paineiden mukana?
Suomen Urheiluliiton keihäsvalmentaja Petteri Piironen ei pidä tilannetta toivottomana, mutta myöntää kärjen kapeuden. Se, etteivät nuoret heittäjät kehity aikuisten huipulle tai yllä omassa ikäluokassakaan kansainväliseen kärkeen, on ollut trendi koko 2010-luvun ajan, osin aiemminkin. 
– Menestys on ollut Teron ja Antin varassa. Ari Manniolla on hyviä sijoituksia ja yksi EM-pronssi. Lassi Etelätalo ja Sampo Lehtola ovat lisäksi ainoat, jotka ovat edes väläytelleet, mutta vammat ovat sotkeneet heidän kehitystään.
Käsipalloa ja keihäänheittoa samanveroisesti harrastanut Oliver Helander, 20, on se toinen 80 metriä tällä kaudella ylittänyt suomalaismies. Naisissa tilanne on jo vuosikausia ollut se, että parhaidenkin tulostaso jää 5–10 metriä maailman kärjestä.
Luvut ovat faktaa, mutta tärkeämpää on kysyä, mitä niiden takana on. Miksi keihäs ei enää tuota uusia menestyjiä?

Olympiahopeaa Antti Ruuskanen – vuonna 2016 eli Ukrainan Oleksandr Pjatnytsjan (vas.) uusintatestissä paljastuneen dopingkäryn jälkeen. Kultaa otti monen yllätykseksi Trinidad & Tobagon Keshorn Walcott.

Petteri Piironen muistuttaa, ettei kysymykseen ole yhtä vastausta, mutta sen taustalla vaikuttavat yleisemmät kehityskulut.
– Yksi asia on yhteiskunnallinen murros, jonka seurauksena lasten ja nuorten liikunnalliset perustaidot ovat heikentyneet rajusti. Se näkyy 1980–90-luvun taitteessa syntyneistä lähtien, Kuortaneen urheiluopistolla myös urheilulukiolaisia valmentava Piironen kertaa.
Lajit, joissa oikeasti tarvitaan varhaista erikoistumista ja lapsuusvaiheen tehoharjoittelua, ovat laskettavissa yhden käden sormin – eikä keihäs kuulu niihin. Tero Pitkämäkikin aloitti keihäsharjoittelun toden teolla vasta 15-vuotiaana, jolloin hän luopui silloisesta päälajistaan hiihdosta.
Heikentyneet perusvalmiudet vaikuttavat kuitenkin siihen, miten ja milloin pystytään edes aloittamaan huipulle tähtäävä harjoittelu. Kun aiempina vuosikymmeninä lukio-iässä voitiin lähteä kehittämään suorituskykyä, nyt nuoren pitää ensin oppia harjoittelemaan: juoksemaan, loikkimaan ja ponnistamaan oikein.
– Ja jos lapsena ei kiipeile, hypi ja temppuile, keskivartalon tukilihaksisto ei kehity. Siihen ei tarvita tehotreeniä vaan monipuolista liikuntaa, joka on yhä useammalle vierasta. Asiaa eivät auta vanhemmat, jotka ovat koko ajan kieltämässä lapsiaan, ettei vaan mitään sattuisi, Piironen tokaisee.

2015 Tero Pitkämäki voitti MM-pronssia.

Keihäs ei koskaan ole ollut massojen laji, mutta radikaalia notkahdustakaan harrastajamäärissä ei ole tapahtunut. Pihtiputaan Keihäskarnevaalien vuosittaiset, 9–22-vuotiaiden Keihäskoulut vetävät väkeä, ja ikäluokissa 15–17-vuotiaat on Piirosen mukaan monta lupaavaa tyttöä ja poikaa.
Ongelma on muusta (yleis)urheilusta tuttu: kun tärkeimmät kehitysvuodet alkavat, alkavat myös vaikeudet ja harrastajakato.
– Suurin haaste on ikä, jolloin siirrytään aikuisten välineisiin. Miten saada 17–22-vuotiaat pysymään mukana, laadukkaan valmennuksen ja oheistoiminnan pariin, ja edes testaamaan rahkeitaan todelliselle huipulle pyrkimisessä?
Kun menestystä ei vielä ole, mutta urheilu alkaa viedä käytännössä kaiken ajan ja talous on tiukalla, moni miettii asioita uudestaan. Piironen ei  silti halua vetäytyä tutun resurssipulapuheen taakse; lopulta kaikki lähtee urheilijasta itsestään.
– Huipulle tähtäävällä urheilijalla tulee olla suunnaton intohimo harjoitteluun ja kehittymiseen. Se mikä toiselle on epämukavuutta, on urallaan eteenpäin haluavalle nautintoa. Kokonaisvaltainen arjen- ja elämänhallinta ratkaisee: laadukas harjoittelu, terveellinen ravinto ja riittävä uni ovat urheilijan pyhä kolminaisuus. 
Keihäänheitossa jotkut ex-mestarit ovat nykyään parhaita asiantuntijoita suunsoitossa, mutta esimerkiksi Aki Parviainen on ottanut esiin periaatteessa hyvien ”pehmeiden arvojen” kääntöpuolen: sen, että ne voivat estää riittävän vaatimustason.
– Armeijakuria saati pakottamista ei kaivata, mutta en ymmärrä sitäkään, että saan vanhemmat silmilleni, jos urheilulukiolainen väsyy tai saa lihaksensa kipeiksi treeneissä, Petteri Piironen lataa.

2001 Aki parviainen voitti MM-hopeaa.

Keihäänheitossa löytyy Suomessa tietotaitoa, yhteistyötä ja apudataa ehkä enemmän kuin koskaan, mutta Piirosen mukaan valmennuksen suurin haaste on oppia tukemaan nuoria nykyajan tavalla.
– Kun lähtötaso ja itseohjautuvuus eivät ole samat kuin ennen, on turha kettuilla asiasta tai haikailla 1970-80-luvun systeemien perään. Tarvitaan enemmän ohjausta ja yhteistyötä urheilijan, tämän tukiverkoston, harjoittelun ja koko arjen suhteen.
Entä se lajin tulevaisuus? Piirosen mukaan toimintaympäristön, asenteiden ja valmennusjärjestelmien murros vie ainakin yhden olympiadin, mutta se on käynnissä.
– Pikavoittoja on turha odottaa, ja ikäluokkien välillä on aina vaihtelua. Mutta jos 6–7 vuoden aikana ei ole kehittynyt uusia menestyviä suomalaisheittäjiä, uudistus, minä ja muu SUL-johto olemme epäonnistuneet. En kuitenkaan usko, että niin käy.
Tulevasta tiedetään varmaksi vain se, että seuraavaksi penkkiurheilijat liimautuvat katsomaan, miten Tero Pitkämäki, 34, asettuu MM-heittoviivalle. Kuten ennenkin. 

Viime vuonna Antti Ruuskanen voitti EM-pronssia. 

Kuvat All Over Press

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.