Rakkaudesta lukemiseen.

Kasvojensiirto on vaativa palapeli

Piirros luista, verisuonista ja hermoista sen jälkeen, kun luovuttajan kasvosiirre on istutettu paikoilleen.

Suomessa on tehty toistaiseksi vain yksi kasvojensiirto. Se onnistui hienosti: vaikka potilaan toipuminen on vielä kesken, hän pystyy jo syömään ja puhumaan. Seuraava potilas odottaa nyt sopivaa luovuttajaa.

Helmikuussa 2016 uudet kasvot saanut potilas ei halua julkisuuteen. Hänen sukupuolensa, ikänsä ja vammautumisen syyt on pidetty salassa hänen omasta toiveestaan, kuten muutkin tarinan yksityiskohdat.
Se kuitenkin kerrotaan, että Suomen ensimmäinen kasvojensiirto onnistui yli odotusten. Kaikki sujui ”paremmin kuin pelättiin”, sanoo leikkaustiimiä johtanut plastiikkakirurgian erikoislääkäri Patrik Lassus HUSista.
– Potilaan toipuminen jatkuu yhä. Päivä päivältä ja viikko viikolta hänen tuntoaistinsa paranee ja kasvojen ilmeet monipuolistuvat, Patrik Lassus kertoo. 
Tapaturmassa vaikeasti vammautuneelle potilaalle oli ennen kasvojensiirtoa tehty lähes kaikki mahdollinen, muun muassa yli 30 leikkausta, joista viidessä oli siirretty kasvoihin varaosia hänen omasta kehostaan. Kasvojen ala- ja keskiosasta puuttui paljon kudoksia, ja jäljellä olevat toimivat huonosti.
Potilas oli odottanut kasvojensiirtoa vuosikausia. Kesti kauan, ennen kuin kaikki oli valmista: leikkauksen vaatimat luvat sekä lääkäreiden ja hoitajien suunnittelutyö. HUSin työryhmä suunnitteli kasvojensiirtoa viiden vuoden ajan. Operaatiota harjoiteltiin etukäteen lukemattomia kertoja, pienintä piirtoa myöten.
Kaiken tämän jälkeen odotettiin luovuttajaa, joka olisi oikean ikäinen ja oikeaa sukupuolta ja jolla olisi oikeanlainen veriryhmä, mutta ei hyljintää aiheuttavia kudosominaisuuksia.

Plastiikkakirurgi Patrik Lassuksen johtama työryhmä teki Suomen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kasvojensiirron.

Sopivia luovuttajia ei löydy helposti. Vaikka kaikissa elinsiirroissa on löydettävä sopiva luovuttaja, kasvojensiirrossa vaatimuslista on erityisen pitkä. Sukupuolen on oltava sama, sillä kasvojen mittasuhteet ovat miehellä ja naisella erilaiset. 
Liian vanha luovuttaja ei kelpaa, sillä auringon ja muiden ympäristötekijöiden vuoksi iho vanhenee nopeammin kuin monet muut elimet ja kudokset. Ihon syöpä-
riski lisääntyy iän myötä. Syöpäriskiä lisää myös hyljinnänestolääkitys, jota jokainen elinsiirteen saanut joutuu käyttämään.
– Kasvojensiirrossa hermojen ja lihasten toiminnan käynnistyminen on kaiken a ja o. Hermojen toipuminen on sitä hitaampaa, mitä vanhemmasta ihmisestä on kyse. Siksi kasvojensiirtoon tarvitaan nuorehko luovuttaja, Patrik Lassus selittää.
Siirrettäviä elimiä saadaan aivokuolleilta tai onnettomuudessa kuolleilta potilailta. Suomessa elinsiirteitä odottaa jatkuvasti yli 400 ihmistä, ja osa ei ehdi saada niitä ajoissa.
Toisin kuin sydämen tai keuhkojen siirrot, kasvojensiirto ei ole hengen pelastamista. Kasvojensiirrolla parannetaan elämänlaatua ja toimintakykyä, kun ne ovat romahtaneet vakavan tapaturman tai sairauden vuoksi ja muut toimenpiteet eivät auta. Kasvojensiirtoja on tehty myös synnynnäisten epämuodostumien tai kasvoja tuhonneiden verisuonikasvainten aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi.
Kallis ja erittäin vaativa operaatio on tehty koko maailmassa vain 38 kertaa. Suomessa 2016 tehty leikkaus on Pohjoismaiden ainoa, eikä kasvojensiirtoja ole suunnitteillakaan muualla kuin Helsingissä.

Patrik Lassus HUSin leikkaussalissa, jossa tehdään vaativia plastiikka­kirurgisia operaatioita.

Kun tieto luovuttajasta tuli soittona Patrik Lassuksen kännykkään, tiimi kerättiin nopeasti kokoon. Kolmen kirurgin ja hoitajan ryhmä irrotti luovutettavat elimet. Samaan aikaan toiset kolme kirurgia valmistelivat potilasta toisessa sairaalassa ja irrottivat tämän kasvoista ne osat, jotka pian korvattaisiin uusilla. Molemmat leikkaukset olivat jo itsessään erittäin monimutkaisia. Potilaan kasvot olivat täynnä arpia, joita jouduttiin avaamaan. 
– Siirteitä irrotettaessa piti osata säästää tietyt rakenteet, etsiä oikeat hermot ja verisuonet ja ajatella koko ajan, miten ne kiinnitetään uudelleen. Vaikeimpia ovat mittasuhde-erot: kahden ihmisen kasvot eivät ole koskaan samanlaiset, Patrik Lassus sanoo.
Aivokuolleelta luovuttajalta irrotettiin ylä- ja alaleuka, silmien pohjat ja nenäontelo – siis lihaksia, ihoa, hermoja, verisuonia ja limakalvoja. Kun siirteet oli irrotettu, leikkaustiimillä oli neljä tuntia aikaa kiinnittää ne potilaalle. Tämän ajan irrotetut elimet voivat olla ilman verenkiertoa. Siirteet kuljetettiin kylmälaukussa sairaalasta toiseen, jossa potilas odotti. 
– Paineet olivat valtavat, Patrik Lassus muistelee puolentoista vuoden takaisia tunnelmia.

Sivukuvassa näkyy, miten tarkasti kasvojensiirre on istutettu 
paikalleen. 

Piirroksessa luut, verisuonet ja hermot kuultavat ihon alla kasvojensiirron jälkeen.

Neula on muutaman millin pituinen, käyrä ja ohut. Se ja lanka ovat niin hentoja, että Patrik Lassus tarvitsee lukulasit pystyäkseen vetämään ne ulos paketista. Leikkauksessa hänellä on silmillään viisinkertaisesti suurentavat luupit, jotka on kiinnitetty silmälasin sankoihin. 
Osa toimenpiteistä tehdään vielä enemmän suurentavan mikroskoopin alla. Miniatyyrimallista neulaa ja lankaa käytetään neulankuljettajalla.
Näillä sinänsä perinteisillä kirurgin välineillä tehtiin myös kasvojensiirto. Toki käytössä oli myös kaikki mahdollinen tekniikka ja muun muassa 3D-tulostimilla
valmistetut sahausohjaimet, joita käytettiin elinten irrotusvaiheessa. Niiden avulla luiset osat saadaan kiinnitettyä täsmälleen oikean muotoisina oikeille paikoilleen.
– Luut ovat tässä tapauksessa helpompi osa kuin pehmytkudokset, joita pystyy sovittelemaan lopullisille paikoilleen vasta varsinaisessa leikkauksessa, Lassus kertoo.
Varsinainen elinsiirto on aina myös äärimmäisen tarkkaa käsityötä. Tiimin jäsenet olivat – ja ovat yhä – alansa kokeneimpia ja parhaita ammattilaisia. Yhteensä noin 30 työntekijän yhteistyö on saumatonta, sillä porukka tuntee toisensa hyvin. 
Leukakirurgi keskittyi kasvojensiirrossa liittämään yhteen luut, ja hermokorjauksiin erikoistunut plastiikkakirurgi ompeli hermoja ja verisuonia. Kun ensimmäinen kaulavaltimo saatiin kiinnitetyksi, potilaan uusilla kasvoilla alkoi kiertää veri.
– Vaikka operaatiota oli suunniteltu viisi vuotta ja mallinnettu etukäteen lukemattomia kertoja, tositilanteessa tulee silti aina myös yllätyksiä. Niistä opittiin paljon, Patrik Lassus kertoo.

Viisinkertaisesti suurentavat luuppilasit ovat tärkeä työkalu leikkauk­sessa, jossa liitetään yhteen muun muassa hermoja ja verisuonia.

Leikkaus kesti kaikkiaan noin 30 tuntia. Yllätyksenä tuli muun muassa se, että jotkut siirretyistä verisuonista olivat huonommassa kunnossa kuin luultiin ja kaikista mallinnuksista huolimatta pehmytkudosten yhteensopivuudessa oli toivomisen varaa. Mikrokirurgien kokemus ja taito voittivat esteet, ja kaikki sujui loppujen lopuksi loistavasti.
Potilaan leikkaukset eivät lopu tähän, vaan pienempiä korjailuja tarvitaan yhä. Kukaan ei voi myöskään tietää, miten hyvin siirretyt kasvonosat kestävät. Jos ne jostain syystä kuihtuvat tai lakkaavat toimimasta, potilas saattaa tarvita uuden kasvojensiirron. Pisimpään kasvojensiirron jälkeen on seurattu ranskalaista Isabelle Dinoirea, joka sai uudet kasvot 12 vuotta sitten. Hän kuitenkin kuoli viime vuonna. 
– Hyljintäreaktiot ovat kaikissa elinsiirroissa suurin riski. Iho on erityisen altis niille, ja siksikin kasvojensiirrot ovat niin vaativia toimenpiteitä. Hyljinnänestolääkitys kehittyi vasta 2000-luvun alussa sille tasolle, että suuria ihoalueita voitiin siirtää, Patrik Lassus sanoo.
Hyljinnänestolääkitys kuuluu elinsiirtopotilaan arkeen loppuelämän ajan. Myös lääkkeillä on haittansa: maksa ja munuaiset joutuvat lujille, ja syöpäriskit lisääntyvät. Ilman niitä elinsiirtoja ei kuitenkaan pystyttäisi tekemään, sillä elimistö hylkii aina vieraita kudoksia.

Miltä elinsiirtojen tulevaisuus näyttää? Parinkymmenen viime vuoden aikana on otettu suuria edistysaskeleita, mutta potilaita olisi jonossa enemmän kuin pystytään leikkaamaan. Yksi haaste on löytää sopivia siirteitä ja toinen se, että elinsiirtoa ei voida tehdä läheskään kaikille.
– Syöpä on suuri kysymys. Monesti tauti itse tai sen vaatimat leikkaukset aiheuttavat sellaisia vammoja, että elinsiirto voisi olla ratkaisu. Koska hyljinnänestolääkitys lisää syöpäriskiä, nykynäkemyksen mukaan joudutaan kuitenkin odottamaan 5–10 vuotta syöpäsairauden jälkeen, ennen kuin elinsiirtoja voidaan tehdä.
Myös rahoitus aiheuttaa paljon pohdintaa. Kasvojensiirron hinta, yli 100 000 euroa, on korkea, joskin esimerkiksi monet uusimmat syöpähoidot painivat samassa sarjassa. Yhdysvalloissa on paljon sotavammoista kärsiviä potilaita, joiden hoitojen korvattavuudesta keskustellaan runsaasti. Hinnasta puhutaan myös Euroopassa, eikä kasvojensiirto siksi ole yleistymässä merkittävästi lähiaikoina.
– Uskon, että kymmenen vuoden kuluttua on päästy noin sadanteen leikkaukseen, kun nyt ollaan 38:ssa, Lassus arvioi. 
Suomessa leikkausta edelsi niin sanottu kalliiden hoitojen käyttöönottoarvio, jonka tekee sairaanhoitopiiri. Kustannuksia tasataan niin, ettei potilaan kotikunta joudu liiallisiin vaikeuksiin yksittäisen kalliin operaation vuoksi.
 
Seuraava potilas odottaa. Leikkauspäätös on jo tehty, mutta sopivaa luovuttajaa ei ole vielä löytynyt. Sellainen voi löytyä puolen vuoden sisällä tai sitten ei.
Patrik Lassus ja hänen tiiminsä suhtautuvat seuraavaan leikkaukseen luottavaisesti. Kun ensimmäisestä on selvitty, toinen tuntuu jo helpommalta, vaikka jokainen leikkaus onkin aivan yksilöllinen.
– Kokemus opetti, että kirurgien kannattaisi välillä nukkua, jos leikkaus venyy yli 20 tuntiin. Myös kirjallinen tehtävälista on hyvä olla olemassa. Se on jo tehty valmiiksi, ja siihen tuli 110 kohtaa. 

Kasvojensiirron historia

Uudet kasvot on siirretty reilun kymmenen vuoden aikana monenlaisissa onnettomuuksissa vammautuneille potilaille. Ensimmäinen siirto tehtiin vuonna 2005 ranskalaiselle naiselle, Isabelle Dinoirelle, jonka kasvot koira oli pahoin kynsinyt. Lääketokkurassa ollut Dinoire ei ollut herännyt koiransa vaativiin herätysyrityksiin.
Vuonna 2006 Kiinassa tehtiin kasvojensiirto miehelle, jolta karhu oli purrut ison osan kasvoja. Sen jälkeen siirtoja on tehty muun muassa ampuma- ja palovammoja saaneille potilaille.
Ehkä kuuluisin kasvojensiirtopotilas on silti amerikkalainen Dallas Wiens (s. 1985) joka vammautui korkeajänniteonnettomuudessa vuonna 2008. Hänen kasvonsa paloivat niin pahoin, ettei niistä jäänyt jäljelle mitään: pää näytti nahkakuulalta. Vuonna 2011 tehty kasvojensiirto palautti hänelle paitsi kasvot myös puhekyvyn ja osan tuntoaistista, mutta näkökyvyn hän on menettänyt pysyvästi.

Teksti Leeni Peltonen kuvat Kirsi Tuura havainnekuvat Heidi Kuivaniemi-Smith / Lydia Carline / HUS

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.