Rakkaudesta lukemiseen.

Helvetistä poispäin: uutta huumeetonta elämää rakentamassa

Askel kerrallaan. Nynny, 45, haaveilee olevansa täysraitis kymmenen vuoden päästä.

Nelikymppiset Nynny ja Sami rakentavat uutta elämää 20 vuoden huumeidenkäytön jälkeen. Takana on rikoksia ja kärsineitä ihmissuhteita, edessä haave normaalista elämästä.

Retkahdus tapahtuu usein silloin, kun kaikki on hyvin. Kun on tutussa porukassa ja tuntuu, että elämä hymyilee. Tulee ”kitkut” eli himo tuntea nousu. Jos voisi tuntua vieläkin paremmalta?
Kaksi kuukautta sitten kävi niin: Nynny, 45, retkahti ottamaan bentsodiatsepiinia. Katumus iski heti. Ei perkele. Ei tätä.
Hän soitti tukihenkilö Akille. Sovittiin, että homma katkaistaan saman tien.

Aamulla kello seitsemän Nynny (miehen nimi muutettu), avaa oven Helsingin Arabianrannan korvaushoitoyksikössä ja kävelee sisään. Ensin hän tarkistaa, onko hänen etunimensä ja sukunimensä ensimmäinen kirjain pikaseulalistassa. Jos on, hän antaa virtsanäytteen. Siinä ei saa näkyä jälkiä huumeidenkäytöstä, tai muuten hän menettää lukollisen lomaboksin eli lääkkeiden kotiannoksen.
Sitten Nynny käy lääkkeenantajan luona ja saa metadoniliuoksensa.
Lääke ei ole jäänyt vielä kertaakaan Nynnyltä saamatta. Ilman sitä hän ei vielä voisi olla.
Metadonilääke vaikuttaa ensin piristävästi. Neljän tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta vaikutus on huipussaan, sitten hiipii iltapäiväväsymys. Nynnyn metadoniannoksesta ei tule nousun tunnetta eikä ole tarkoituskaan. Lääkkeen ainoa tehtävä on pitää vieroitusoireet poissa.
Nynny käy ottamassa lääkkeensä aamuseitsemältä, koska silloin paikalla ovat hänen mukaansa ne bentsodiatsepiineista ja opioideista riippuvaiset korvaushoitoa saavat, jotka käyvät töissä tai opiskelemassa. Nynny haluaa samastua heihin. Jotkut heistä käyvät korvaushoidossa loppuelämänsä.
Opioideja ovat voimakkaat, keskushermostoon vaikuttavat kipulääkkeet, kuten morfiini, mutta myös huumeena käytetyt, voimakasta mielihyvää aiheuttavat heroiini ja buprenorfiini, kuten Subutex.
Bentsodiatsepiinit eli bentsot ovat vahvoja lääkkeitä, jotka lieventävät ahdistusta.
Väärin käytettynä molemmat luokitellaan vaarallisiksi ja koukuttaviksi huumausaineiksi, ja sitä ne ovat Nynnyn elämässä olleetkin.
Arabianrannasta Nynny lähtee kohti Kontulan ostoskeskuksen päivätoimintakeskus Symppistä. Se on tarkoitettu mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiville ja niistä toipuville. Symppiksessä hän tuntee olonsa kotoisaksi. Siellä ovat tärkeät, harvat ystävät. Nynny harjoittelee siellä työntekoa.

Joka aamu kello seitsemän Nynny (autossa) käy Arabianrannan korvaushoitoklinikalla hakemassa päivittäisen metadoniliuoksensa.

Kello on kymmenen aamulla. Symppiksessä on aamuruuhka. Nojatuolit ovat täynnä, pirttipöytien ääressä syödään aamupuuroa. Jos on rahaa, puurosta ja kahvista voi maksaa omantunnon mukaan.
Symppikseen saa tulla, vaikka ei olisi selvin päin. Jokaista sisään tulijaa kohdellaan kunnioittavasti.
Salissa käy puheensorina. Ahavoituneita käsiä, valkoisen kalpeita kasvoja, arpia, puoleksi hampaattomia suita mutta myös paljon hymyjä ja halauksia. Päivän aikana Kontulan Symppiksessä käy 250 ihmistä, joista 20–30 vaihtaa neulat  puhtaisiin. Kävijät voivat käydä suihkussa ja käyttää halutessaan tietokonetta.
Työntekijät, joista yksi on sairaanhoitaja, tunnistaa turkooseista huppareista, samoin kuin ne, jotka ovat Symppiksessä töissä 6–9 euron päiväpalkalla työllistämistoimien kautta. Yksi tavoitteista on oppia tulemaan sovittuun aikaan työpaikalle.
Nynny on tänään töissä. Hän ottaa toisen kupin kahvia. Metadonin ottamisesta on kolme tuntia. Kolme ystävää tulee viereen istumaan tueksi, mutta Nynnyn ei ole vaikea kertoa tarinaansa. Hän katsoo suoraan silmiin ja aloittaa.

Huumeidenkäyttö alkoi sattumasta.
– Helvetti kun mä olen väsynyt, Nynny puuskahti vanhemmalle ovimiehelle helsinkiläisen yökerhon ovella.
Oli vuosi 1989, ja 18-vuotias Nynny teki poken töitä. Sinä iltana edes kolme pannullista kahvia ei auttanut väsymykseen.
Vanhempi ovimies kaivoi taskustaan pienen pussin, jossa oli valkoista jauhetta.
– Ota tästä, mutta ota varovasti, sillä se on vahvaa.
Nynny käveli vessaan, otti pommin eli 0,2 grammaa Rizla-paperin sisään laitettua jauhetta. Hän palasi takaisin ovelle. 20 minuutin päästä hän tunsi, kuinka väsymys katosi. Amfetamiini eli piri alkoi vaikuttaa: hermosolut vapauttivat aivoissa kehon omaa hyvänolonhormonia dopamiinia ja adrenaliinia, verenpaine nousi, pulssi ja refleksit kiihtyivät.
– Minusta tuli superihminen, Nynny sanoo.
Hän jäi koukkuun heti.
Nynny jatkoi päivätöitään puhelinlaitoksen kuljetus- ja huoltovastaavana. Aluksi hän käytti amfetamiinia töissä iltaisin ja silloin, kun hän lähti itse yöelämään. Hän nautti siitä, että hänestä oli tullut naistennaurattaja. Hän ei juonut viinaa.
– Se teki naisiin vaikutuksen, Nynny hymähtää.
Sitten hän meni armeijaan Santahaminaan. Tupakaveriksi sattui kehonrakennusta harrastava poika, joka oli käyttänyt dopingaineita jo pitkään. Nynny kiinnostui niistäkin.

Kontulan Symppis-päiväkeskuksen neulojenvaihtopisteessä saa myös apua ja neuvoja. Tarkoitus on ehkäistä huumeiden käytön haittoja.

Hän oli parikymppinen ja jäi helposti koukkuun kaikkeen: työntekoon, naisiin, urheiluun, ulkonäköönsä, huumeisiin, dopingaineisiin ja rooliinsa naistenmiehenä. Hän oli riippuvainen myös läheisistä ja seksistä.
Ainoa asia, johon hän ei retkahtanut, olivat pelit. Hän oli yökerhon ovella nähnyt, kuinka pelaaminen vei kaikki rahat.
– Huumeiden suhteen elin kaksoiselämää. Kymmeneen vuoteen kukaan ei huomannut juuri mitään.
Vanhemmat tosin alkoivat ihmetellä, kun poika laihtui. 
”Pitäisi levätä vähän”, he sanoivat.
Nynny valehteli, että hän treenasi niin paljon. Mutta amfetamiini vei ruokahalun.
Nynny ei voinut syyttää huumeiden käytöstä kurjaa lapsuuttaan, joka oli ollut turvallinen. Isä oli absolutisti, ja Nynny oli nähnyt äidin ottavan valkoviinilasillisen kerran vuodessa. Suvussa oli kuitenkin rasite: äidin puolelta joka ikinen mies oli sairastunut alkoholismiin.
2000-luvun puolivälissä Nynny oli huonommassa kunnossa kuin koskaan. Hän perusti kaksi rakennusfirmaa pestäkseen rahaa. Hän käytti kuusi päivää viikossa amfetamiinia ja pysytteli seitsemännen sängyssä rauhoittavien lääkkeiden ja viinan voimalla. Ensin koti löytyi Siltamäestä ystävän luota, mutta majapaikka vaihtui noiden vuosien aikana 30 kertaa.
Hiukset rehottivat, hampaita lähti.
– Välillä saatoin olla viikkojakin käyttämättä amfetamiinia, mutta aina kun oli täysikuu, retkahdin.
Vasta aikuisena hänellä diagnosoitiin ADD eli aikuisiän ADHD. Löytyi syy, miksi hän oli aina ollut niin rauhaton.

Suomi ei ole lintukoto. Huumeidenkäyttäjiä arvioidaan olevan 18 000–30 000. Huumeita on kaikkialla, hyvämaineisissa kaupunginosissa ja pikkukaupungeissa. Ne läpäisevät yhteiskunta- ja sosiaaliluokkien rajat.
Heroiini ja kallis kokaiini eivät ole koskaan lyöneet täällä läpi, vaan suomalaiset huumeidenkäyttäjät käyttävät lääkkeitä, alkoholia ja huumeita sekaisin. Huumeita pistetään meillä suoneen.
Suomi on perinteisesti myös amfetamiinimaa. Amfetamiinin rinnalla kadulla on kuitenkin alkanut näkyä yhä enemmän myös metamfetamiinia eli kristallia, joka on euforisen tunteen aiheuttava synteettinen piriste. Pervitin-merkkistä metamfetamiinia käytettiin piristeenä Suomessa talvi- ja jatkosodassa, minkä jäljiltä jäi parisensataa huumeriippuvaista sotaveteraania.
Internetissä pyörii kuvasarjoja, jotka näyttävät, miten metamfetamiinin käyttäminen tuhoaa ihon ja hampaat nopeasti.
Vuonna 2008 Suomeen alkoi rantautua vaarallisia muuntohuumeita, design drugs. Yksi niistä oli mvdp, joka vaikuttaa amfetamiinin lailla piristävästi, mutta joka on paljon vahvempaa. Mvdp:n lähtömaaksi paljastui Kiina, josta ei aikaisemmin juuri ole tullut huumeita Suomeen.
Suomessa ei myöskään aikaisemmin ollut opioidien eli esimerkiksi morfiinin kaltaisia muuntohuumeita, mutta keväällä törmättiin ensimmäiseen sellaiseenkin, U-47700:ään. Jo viisi ihmistä on kuollut myrkytykseen.
– Edes myyjät eivät välttämättä aina tiedä, mitä synteettisissä huumeissa lopulta on, sanoo tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen Hyvinvoinnin ja terveyden laitokselta.
Metamfetamiinin ja muuntohuumeiden rantautuminen huolettaa viranomaisia. Annostelu on vaikeaa. Metamfetamiinin vaikutus on vahvempi kuin amfetamiinilla, mutta niin ovat vieroitusoireetkin.
– Muuntohuumeiden yhdistelmiä on rajaton määrä, Hakkarainen sanoo.
Hän kertoo olleensa hiljattain kansainvälisessä huumekonferenssissa, jossa puhuja kertoi muuntohuumeista. Esityksen ylälaidassa näkyi muuntohuumeen kemiallinen kaava, joka muuttui tauotta kuin pörssikurssit.
Jopa monet huumeidenkäyttäjät pitävät muuntohuumeita vaarallisina. 

Pilvi, hasa, mari, laatta, hatsi, tötsy, biitti, jointti.
Eniten on kuitenkin yleistynyt kannabiksen käyttö. Sitä Nynnykin poltti.
THL:n vuoden 2016 Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet -raportista käy ilmi, että viime vuosina erityisesti 25–34-vuotiaat nuoret ovat polttaneet pilveä, ja heistä vuonna 2014 runsaat neljäkymmentä prosenttia ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään.
Yhä useampi kasvattaa sitä kotona.
– On tapahtunut merkittävä muutos, Pekka Hakkarainen sanoo.
Jopa alle 15-vuotiaat nuoret polttavat kannabista. Evp rikosylikonstaapeli Yrjö Ketonen kirjoittaa toimittamassaan Huumepoliisin jalanjäljillä -kirjassa, että nuoret pitäisi ”suojarokottaa” huumeilta niin, että kaikki ottaisivat asiakseen vaikuttaa kysyntään. Jos ei olisi kysyntää, tarjonnalta putoaisi pohja pois.
Vanhempien huolenpito ja vastuunkanto on ainoa myös tieteellisesti todistettu huumeilta suojaava tekijä, hän kirjoittaa Duodecimin ja Suomen Akatemian lausunnon mukaan.
Osa suomalaisista toivoo, että kannabiksen käyttö laillistettaisiin myös viihdekäyttönä. Maailmalla näin on tehtykin, esimerkiksi Yhdysvalloissa kahdeksassa osavaltiossa saa käyttää kannabista.
Pekka Hakkarainen seuraa keskustelua Suomessakin. Myös täällä kannabiksen lääkekäyttö halutaan vapauttaa.
Huumeista irti ry ei toivo kannabiksen vapauttamista.
– Kannabiksen laillistamiseen liittyvät terveydelliset riskit ovat merkittävät. Kannabiksen laillistaminen johtaisi todennäköisesti surkeaan lopputulokseen, kun sen yhdistää suomalaisen alkoholikulttuurin huonoihin puoliin, toiminnanjohtaja Mirka Vainikka sanoo.
Arabianrannan korvaushoitoklinikan päihdetyöntekijä, sairaanhoitaja ja palveluesimies Ansku Juvonen on samaa mieltä.
– Huumeista vieroittuneet ovat kertoneet, että he pitivät kannabista aluksi vaarattomana aineena. Jälkikäteen he huomasivat, että se oli tehnyt heistä flegmaattisia. He eivät olleet saaneet pilvenpolton takia mitään aikaiseksi.
Siitä, mitä kannabiksen pitkäaikainen käyttö tekee ihmiselle, ei tiedetä vielä tarpeeksi.
Sen sijaan porttiteoriaan eli siihen, että kannabiksen käyttäminen aiheuttaisi siirtymisen vahvempiin aineisiin, ei uskota Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.
– Se on harhaanjohtavaa, Pekka Hakkarainen sanoo.
– Jos kysyy kovien huumeiden käyttäjiltä, 99 prosenttia heistä on polttanut myös kannabista. Mutta jos tarkastelee kaikkia kannabista käyttäneitä, vain harva heistä siirtyy vahvempiin aineisiin.

Tänä aamuna Nynny myöhästyi korvauslääkkeen jaosta. Päivä kuluu sinnitellen, huonovointisena.

Nynnyn selän takana, Symppiksen salin nurkassa on baaritiski, jonka takana on hyllyjä kuin apteekissa tai kosmetiikkakaupassa. Mutta hyllyillä ei ole lääkkeitä ja kosmetiikkaa, vaan puhtaita neuloja, ruiskuja, kondomeja ja liukastusvoidetta.
Tämä on suonensisäisiä huumeita käyttävien terveys- ja sosiaalineuvontapiste eli neulojenvaihtopiste, vaihtoehto apteekeille.
Ensimmäinen ruiskujen ja neulojen vaihto-ohjelma perustettiin Amsterdamiin vuonna 1984, ja kolmetoista vuotta myöhemmin A-klinikkasäätiö aloitti samanlaisen ohjelman Helsingissä terveysneuvontapiste Vinkissä. Helsingin kaupungin Kontulan ja Itäkeskuksen Symppisten neulojenvaihtopisteet aloittivat reilu vuosi sitten.
Olet tervetullut sellaisena kuin olet, esitteessä lukee aivan kuten optikkoliikkeen mainoksessa. Täällä sitä todella tarkoitetaan.
Huumeiden käyttäjät tuovat likaiset neulansa tiskille keltaisissa rasioissa, jotka hoitaja laittaa baaritiskin viereiseen tynnyriin. Jätehuoltofirma hakee rasiat myöhemmin. Kukaan muu ei niihin koske.
Baaritiskin toinen, 30-sivuinen esite Opas turvallisempaan pistämiseen, on kuin lasten kuvakirja, mutta sivuilla opastetaan löytämään turvalliset suonet, annostelemaan huumeet oikein ja käyttämään neuloja turvallisesti. Ongelmaa ei kaunistella: ”Lisää ruskeaa heroiinia käytettäessä vain vähän sitruunahappoa”, ”kierrätä pistoskohtaa” ja ”opettele pistämään molemmilla käsillä”.
Terveysneuvonnassa sanotaan usein: Älä pistä, mutta jos pistät, näin teet sen mahdollisimman turvallisesti.
Kyse ei ole huumeidenkäyttöön kehottamisesta vaan siitä, että käyttäjät pysyisivät hengissä ja että tartuntataudit, kuten hepatiitti-C tai HI-virus eivät leviäisi. On arvioitu, että 75 prosentilla suonensisäisiä huumeita käyttävillä on hepatiitti-C-virus.

Nynnyn sohvapöytä kotona Pihlajamäessä.

Osa huumeidenkäyttäjistä murentaa lääkkeet, liuottaa ne ja pistää suoneen, jolloin vaarana on saada epäpuhtauksia ja sidosaineita suoniin. Ne aiheuttavat paiseita, ihovaurioita, tulehduksia, kuolioita ja pahimmillaan raajojen amputoimista.
Tästä syystä neulojenvaihtopisteessä jaetaan myös filttereitä, jotka suodattavat sideaineet, kuten kalkin, pois.
Terveysneuvonnan hoitajat kyselevät huumeidenkäyttäjän vointia. He tarkistavat tarvittaessa haavat. He voivat ohjata tarvittaessa sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. 
– Huumeiden käyttäjilläkin on ihmisarvo. He ovat usein mukavia ihmisiä siinä missä muutkin. Hekin voivat toimia vastuullisesti. Sairaus sen sijaan on vaarallinen ja ajoittain tappava, Vainikka sanoo.
On kaikkien etu, että neulat tuodaan tänne. Nyt huumeidenkäyttäjien neuloista ja ruiskuista 90 prosenttia palautuu eikä päädy luontoon.

Suomi on poikkeuksellinen maa. Meillä käyttäminen on kiellettyä, mutta huumeidenkäyttäjiä autetaan ja heidän terveydestään huolehditaan. Haittoja ehkäistään muutenkin kuin rankaisemalla. Tätä kutsutaan kahden raiteen politiikaksi.
Vainikka muistaa, kuinka hurjalta tuntui, kun huumeidenkäyttäjien sosiaali- ja terveysneuvonta aloitettiin Symppiksissä. Monet pelkäsivät, että huumeriippuvaisten määrä alueella kasvaisi räjähdysmäisesti, mutta näin ei käynyt.
– Pikemminkin päinvastoin, Vainikka sanoo.
Huumeidenkäyttäjien elämänlaadun parantamisesta on ollut hyötyä. Vaikka olemme Venäjän kupeessa, meillä ei ole samanlaista HIV-ongelmaa kuin siellä. Nyt kun huumeidenkäyttäjiä autetaan, he joutuvat harvemmin sairaalahoitoon ja tekevät vähemmän rikoksia. Tänä vuonna HI-virustartunnan on saanut 164 suomalaista.
On avointa linjaa kritisoitukin. Epäilijät ovat pelänneet, että pikkuhiljaa huumeiden käyttö laillistetaan ja huumepolitiikasta tulee vapaamielistä,ja että käyttäjiä hyysätään Symppiksen kaltaisissa paikoissa.
– Kokemus ja tutkimus ovat kuitenkin näyttäneet, että huumeidenkäyttö ei poistu, vaikka se yritettäisiin kieltää ja estää pelkästään rankaisemalla, Vainikka sanoo.

2000-luvun lopussa Nynny löysi itsensä ryöstämästä kioskia. Hän ei ymmärtänyt itsekään miksi, sillä rahaa hänellä oli.
– Kioskilta kotiin paetessani tajusin, että oli hakeuduttava katkolle ja nopeasti, Nynny sanoo.
Hän käytti ryöstösaaliin päihteisiin, mutta lähti sen jälkeen kodistaan Siltamäestä bussilla Munkkisaaren huumekatkaisuyksikköön.
Bussissa hän tunsi, kuinka hiki valui. Hän epäili jokaista sisään astuvaa poliisiksi, joka oli tulossa hakemaan häntä. Kun Munkkisaaren katkaisuyksikön ovi meni viimein kiinni hänen takanaan, hän huokaisi helpotuksesta: olen turvassa.
Jälkikäteen Nynny uskoo olleensa jo psykoosissa. Samassa huoneessa makasi Kakolasta vapautunut vanki, eikä Nynny uskaltanut nukkua. Kaikki halusivat hänelle pahaa! Hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia ja vainoharhoja.
Kun hän lopulta kuuli sanovansa kaverille lautapeliä pelatessaan, että ”mä taidan tappaa sut”, hän tajusi, että oli aika hakea myös psykiatrista apua.
Hänet siirrettiin Auroran sairaalaan, missä hän vietti yksitoista vuorokautta.
– Siellä tajusin, etten ollutkaan hullu. Huumeet olivat sekoittaneet pääni.

Nynny itki, ja Auroran sairaalan sairaanhoitaja itki.
Nynny oli juuri kertonut ensimmäistä kertaa pahimman salaisuutensa, sen, että hän oli ollut mukana pahoinpitelemässä kylpyhuoneessa tuorekelmuun käärittyä, poliisille vasikoinutta tyttöä.
Yksityiskohtia tapahtumista ei ole syytä kertoa tässä, mutta Nynny kertoo ne kaunistelematta.
Lopulta tyttö vietiin auton takakontissa Malmin sairaalaan. Varsinaiset tekijät saatiin kiinni, mutta myös Nynny on kantanut syyllisyyttä vuosikausia. Hän on nähnyt tytön myöhemmin. Tämä on huonossa kunnossa.
– Haluaisin pyytää häneltä anteeksi, mutta se on liian myöhäistä. Se tyttö ei ole enää tässä maailmassa, Nynny sanoo.
Hän kertoo tarinaansa nyt pirttipöydän ääressä hälinän keskellä, koska avautuminen mieltä painavista asioista on osa tervehtymistä.
Vaikeimpina aikoina Nynnyä auttoi, kun hän katseli nyt 13-vuotiaan poikansa kuvaa. Pojan äiti on ollut kuusitoista vuotta raittiina.
Poika tietää, että isä on joskus ollut poliisien kanssa tekemisissä mutta ei sitä, että tämä on ollut kolme kuukautta vangittuna Viron vankilassa tai että tämä oli kerran kuolla muodikkaaseen pregabaliinihuumeeseen Lyricaan Helsingin rautatieasemalla. Lyrica on lääke, jota käytetään hermovauriokivun, ahdistuksen, epilepsian ja migreenin hoitoon, mutta huumeidenkäyttäjille se on huume. Haittavaikutukset ovat mittavat: erektiohäiriöistä sekavuuteen ja tasapainohäiriöihin.
Nynny oli juonut alkoholia ja käyttänyt rauhoittaviin bentsodiatsepiineihin kuuluvaa lääkettä Xanoria sekä voimakasta kipulääkettä Subutexiä eli subua tai texiä, kun hän otti 28 kappaletta 150 milligramman Lyrica-kapselia.
Hän kaatui maahan ja kramppasi. Huumeen myyjä, nuori nainen, lähti karkuun. Ohikulkijat soittivat ambulanssin. Lääkärit ihmettelivät myöhemmin, miten Nynny saattoi olla enää hengissä.
Juuri tällaista sekakäyttöä pitkälle edennyt huumeidenkäyttö usein on.
– Otetaan mitä käteen saa, Nynny sanoo.

Sami (selin) on ollut kahdeksan vuotta raittiina. Nyt hän auttaa niitä, jotka vielä käyttävät huumeita.

Toisessa Symppis-päiväkeskuksessa Itäkeskuksessa on ovella lähes ruuhkaa. Sisällä seisoo vartija. Koirat odottavat ulkona. On lounasaika.
Nynny on kertonut, että huumeidenkäyttäjiä on Itäkeskuksessa enemmän kuin Kontulassa. Itäkeskuksessa ollaan akuuttivaiheessa.
– Tämä on kovempi paikka. Täällä on enemmän asiakkaita, Irti Huumeista ry:n Mirka Vainikka myöntää sisään kävellessään.
Vainikalla on kokemusta huumeista, sillä hänen setänsä kuoli huumeisiin, ja lähipiirissä on muitakin käyttäjiä. Hän laskee, että sedän huumeongelmasta kärsi kaksitoista ihmistä. Osa vieläkin.
– Ei siis pidä paikkaansa, kun huumeidenkäyttäjä sanoo, että huumeongelma on hänen oma asiansa, Vainikka sanoo.
Joskus huumeidenkäyttäjät sanovat Vainikalle, etteivät ole saaneet yhteiskunnalta mitään. Mutta kun alkaa laskea, todellisuus on toinen.
Vankilatuomio maksaa, jokainen kuntoutus maksaa, amputaatio maksaa. Puhumattakaan henkisestä kuntoutuksesta, joka on erityisen kallista.
– Jos huumeidenkäyttäjä raitistuu, hän on saanut huikean panostuksen yhteiskunnalta, Vainikka sanoo.

Itäkeskuksen Symppiksen neulanvaihtopisteessä Sami, 48, järjestelee ruiskupakkauksia turkoosissa hupparissa. Hän on ollut raittiina kahdeksan vuotta.
Saminkin tausta on rankka: alkoholin, kannabiksen, amfetamiinin ja bentsodiatsepiinien käyttöä 13-vuotiaasta asti, rikoksia ja lopulta vankilatuomio vuonna 2009 humalassa tehdystä tapon yrityksestä.
– Aloitin huumeiden käyttämisen lääkkeenä huonoihin kotioloihin, Sami sanoo.
Käytön Sami rahoitti pikkurikoksilla: näpisti tavaraa verkkokellareista, kaupoista ja rakennustyömailta. Hän liikkui yleensä pimeän aikaan.
Sami ei käy korvaushoidossa, koska hänen vieroittautumisensa tapahtui Pasilan poliisivankilassa. Siellä hän mietti ensimmäisen kerran, olisiko elämällä muutakin tarjottavaa kuin huumeet. 
Sörnäisten vankilassa hän hakeutui psykologin ja päihdeterapeutin luo. Hänelle tehtiin mielentilatutkimus ja hän sai mielialalääkkeet.
Hän ei silti ollut ottanut tosissaan sitä, kuinka vaikeaa aineista oli päästä irti. 20 vuoden bentsodiatsepiiniriippuvuus tuntui vielä vuoden raittiuden jälkeen masentuneisuutena ja mielialojen heilahteluna. Kun hän katsoi televisiodokumenttia kannabiksen lääkekäytöstä, hän poistui huoneesta viiden minuutin jälkeen.
– Alkoi ahdistaa, teki mieli, Sami muistelee.

Nyt vastapäätä istuu kalju, lempeän näköinen ja hymyilevä mies. Hänellä ei ole mitään asiaa baareihin eikä edes ravintolakonsertteihin. Hän ei voi mennä mihinkään, missä hän löytäisi itsensä keskeltä päihtyneitä ihmisiä, jolloin addiktin kynnys käyttää yhtäkkiä laskisi.
Kun Sami ojentaa puhtaat neulat tiskin yli asiakkaalle, vastassa saattaa joskus olla entinen käyttäjäkaveri tai tuttu, joka istui tuomiotaan yhtä aikaa.
Välillä joku heistä kysyy: Miten sinä onnistuit tuossa?
Sami vastaa kuten Nimettömät narkomaanit -kerhossa sanotaan: ”Leikkikaverit ja leikkipaikat vaihtamalla.”
Hänellä on nyt kaksi ”kummilasta”. He voivat soittaa Samille koska vain. Kerran toinen on soittanutkin. Kummilapsi istui kotonaan huumeannos valmiina, mutta soitti, koska niin oli sovittu. Sami kuunteli toisessa päässä ja kysyi, mitä oli tapahtunut. Kävi ilmi, että oli ollut tyttöystävän kanssa riitaa. Sami kuunteli. Puhelun loputtua kummilapsi veti annoksen vessanpöntöstä alas.
Muille Sami ei puhelinnumeroaan jakele. Hänen on itsekin käytävä säännöllisesti Nimettömien narkomaanien vertaisryhmässä. 
Sami on päättänyt saada asiansa kuntoon. Siksi hän iloitsee 35 neliön kerrostalokodistaan ja katetusta parvekkeesta Malminkartanossa, kaukana tuttavista. Hän maksaa vuokraa 508 euroa kuukaudessa.
– Maksan mielelläni siitä, etten tunne ketään.
Hän asuu yksin. Toisin kuin ennen, nyt hän silti ehkä tietäisi jo, miten tyttöystävää pidetään.

Normaalina päivänä Nynny treenaa punttisalilla Symppis-päiväkeskuksen työtuntien jälkeen.

Nynny ja Sami suunnittelevat varovaisesti tulevaisuutta.
Nynny toivoo olevansa raitis kymmenen vuoden päästä, 55-vuotiaana.
Seuraavan kerran, kun hän yrittää vieroittautumista, hän varaa siihen vuoden. Edellisestä, liian nopeasta yrityksestä on vieläkin liian rankat muistot. Vieroitusoireet eli viekkarit olivat hirveät, eikä Nynny nukkunut kahteen viikkoon.
Myöskään Ansku Juvonen Arabian korvaushoitoklinikalta ei usko, että kahden viikon katkaisuhoidosta on monelle apua.
– Päälle tarvitaan kuntoutusjakso, joka kestää kuudesta viikosta kolmeen kuukauteen. Sen jälkeen olisi tärkeää, ettei kuntoutuja palaisi vanhoihin käyttäjäporukoihin, Juvonen sanoo.
Nynnyn korvaushoitoannos on nyt 80 mg metadonia päivässä. Se ei ole liian paljon mutta ei liian vähänkään, jotta hän ei retkahtaisi.
Nynny haaveilee työstä liikuntaviraston kenttävalvojana, huoltohommissa. Häntä kiinnostaisi opiskella myös lähihoitajaksi, mutta hän ei ole varma, jaksaisiko hän pitkiä koulupäiviä.
Sami haaveilee opiskeluista, mutta päihdealalle hän ei taida sittenkään lähteä.
Hän on pyytänyt anteeksi niiltä, joita on aikoinaan loukannut. Hän tietää, että hänen ei pidä jäädä yksin kotiin vaan hänen paikkansa on Symppis.
– Yksinäinen addikti on huonossa seurassa, Sami sanoo.
Nynnyn toipumisen taustalla on häpeä.
– Se on auttanut minut tähän. Nyt voin pelata pojan kanssa jalkapalloa ja luistella talvella. Olen myös viimeisten kahden vuoden aikana korjannut suhteeni vanhempiini.
Nynny käy AA-kerhossa, jossa puhutaan hänen mielestään aikuisemmin kuin Nimettömissä narkomaaneissa.
– Olen alkoholisti, vaikka minulla ei ole alkoholiongelmaa. En voi käyttää viinaa, koska menetän kontrollin heti, Nynny sanoo.
Hänellä on haave. Hän haluaisi osallistua ikämiesten penkkipunnerruksen SM-kisoihin. Siksi hän lähtee nyt punttisalille treenaamaan. Työvuoro on hoidettu.
Sen jälkeen hänellä on treffit. ●

Teksti Hanna Jensen, kuvat Timo Pyykkö, grafiikka Antti Nikunen

Kuva(t): Timo Pyykkö, grafiikka Antti Nikunen

2 Kommentit:

Solar Plexus

On sääli miten vanhanaikaista pelottelupropagandaa täytyy tunkea tällaisiin juttuihin;

"Huumeista irti ry ei toivo kannabiksen vapauttamista.
– Kannabiksen laillistamiseen liittyvät terveydelliset riskit ovat merkittävät. Kannabiksen laillistaminen johtaisi todennäköisesti surkeaan lopputulokseen, kun sen yhdistää suomalaisen alkoholikulttuurin huonoihin puoliin, toiminnanjohtaja Mirka Vainikka sanoo.
Arabianrannan korvaushoitoklinikan päihdetyöntekijä, sairaanhoitaja ja palveluesimies Ansku Juvonen on samaa mieltä.
– Huumeista vieroittuneet ovat kertoneet, että he pitivät kannabista aluksi vaarattomana aineena. Jälkikäteen he huomasivat, että se oli tehnyt heistä flegmaattisia. He eivät olleet saaneet pilvenpolton takia mitään aikaiseksi.
Siitä, mitä kannabiksen pitkäaikainen käyttö tekee ihmiselle, ei tiedetä vielä tarpeeksi."

Merkillepantavaa on kuitenkin se, että ikiaikaiset pelottelumyytit eivät enää sovi, joten vanha kunnon "ei toimi Suomessa" otetaan siinä kohtaa käyttöön. Sitten taas,

"Joskus huumeidenkäyttäjät sanovat Vainikalle, etteivät ole saaneet yhteiskunnalta mitään. Mutta kun alkaa laskea, todellisuus on toinen.
Vankilatuomio maksaa, jokainen kuntoutus maksaa, amputaatio maksaa. Puhumattakaan henkisestä kuntoutuksesta, joka on erityisen kallista."

Näistä kustannuksista vain yksi (kuntoutus) ei johdu kieltolaista. Loput johtuvat, ja kuntoutuksenkin voisi helposti rahoittaa jos aineet olisivat laillisia ja niistä maksettaisiin verot.

Sitten on myös sellaisia "huumeidenkäyttäjiä", jotka ovat vaikkapa poltelleet kannabista vuosikymmeniä, käyneet samalla töissä ja maksaneet veronsa. Suurin osa heistä maksaisi mielellään veroja myös höpöheinästään, mutta milläs maksat kun valtio ei halua rahoja?

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.