Rakkaudesta lukemiseen.

Gambian auringon varjot

Tanji Fish Market, Gambia, nov 2016

Länsi-Afrikan pienimmässä valtiossa elää hymyilevä kansakunta, joka tarjoaa luontoelämyksiä ja kulttuurihistoriaa. Kiinakin on tuomassa maahan investointeja. Miksei Gambia silti meinaa nousta monen muun Afrikan maan tapaan köyhyyskuopastaan? Miksi presidentti Jammeh tarttuu valtaan kuin jalopeura?

Markkinoilla käy tuhannen polotus. Sadoittain äitejä taaperoineen, nuoria, rautaharjoja kauppaavia ukkoja, kalanperkaajia, suolestajia ja savustajia on ahtautunut Atlantin rannalle.

Pitkulaiset kalastusveneet keinuvat rannan aalloilla. Vedessä kahlaavat miehet purkavat saaliin aamun kalamarkkinoille ja kantavat kalaa pursuavia saavejaan rantaviivalle. Pälätystä, hälinää. Joku juoksee tuonne, toinen tuonne, kolmas jäpättää lapselleen, neljäs kumartelee soikon päällä ja huutaa miehelleen mandigaksi, Gambian suurimmalla heimokielellä.

Viisi minuuttia ihmettelyä kalamarkkinoiden kaaoksen keskellä selvittää pelin hengen. Tämä onkin kaoottisen meluisa, mutta pirullisen tarkkaan organisoitu kalan logistiikka- ja käsittelyketju, jossa jokaisella venekunnalla on joukkueensa.

Kas näin: yksi kahlaa venestä kalasaavin rantaan, josta sen nappaa saman tiimin seuraava jäsen, joka jakaa saaliin soikkoihin, joista se menee seuraavalle tiimiläiselle perkuuseen ja suolestukseen. Tämän jälkeen osa kaloista lähtee suoramyyntiin tai lastataan kotikuljetukseen. Osaan nakataan suolaa ja viedään savustamoon.

Puoli tuntia on kulunut ja veneet lipuvat tyhjentyneeltä rannalta kohti ulappaa. Aamun kiihko on mennyttä, kunnes se alkaa taas iltapäivällä uudelleen. Näin käy Tanjin kalamarkkinoilla 365 päivää vuodessa, kaksi kertaa päivässä.

 

Mitä suomalainen tietää Gambiasta, joka on kartalla kuin Senegalin syliin unille laskeutunut paksu mato?

Ehkä hän on kuullut mainoslauseita Afrikan hymyilevästä rannikosta, jonka todisteita kävelee vastaan kaikkialla maassa? Hymyjä, tervehdyksiä, vateja pään päällä kantavia naisia, joiden mekoissa on sävyjä kuin Teknoksen värikartassa.

Nahkatöitä, djemberumpuja, kaveeraavia bumstreita eli rantapummeja, hiljaisia kansallispuistoja, joissa ihminen saa kokea yhteyden kaikkeuteen.

Ehkä hän on kuullut tarinoita täyden aurinkotakuun lomista, joita Suomesta on tehty näille hiekkarannoille jo 70-luvulla?

Tai huhuja keski-ikäisistä länsimaisista, jotka palaavat kerta toisensa jälkeen tänne kauniiden ja nuorten ihmisten pariin ja tahtovat nauttia siitä, kun joku koskee?

Ehkä hän muistaa myös kahden vuoden takaisen ebolapaniikin, jonka vuoksi matkailijat hylkäsivät Gambian, vaikkei maassa ilmennyt yhtään ebolatapausta.

Ehkä hän muistaa paikallisen median "suomalaiseksi supertähdeksi" nimeämän Tauskin, joka aikoi pari vuotta sitten pelastaa maan turismin ja nai sinetiksi gambialaisen Saffiatoun eli Safian?

 

Gambia on afrikkalainen outolintu. Se on kahdeksan heimon muodostama, vuonna 1964 Britannian alaisuudesta itsenäistynyt Länsi-Afrikan pienin valtio.

Maa, jonka siirtomaavallat Ranska ja Britannia jakoivat 1880-luvulla jälkimmäisen omaisuudeksi sillä periaatteella, että erotetaan Ranskan Senegalista 500 kilometriä Gambrajokea ja annetaan kylkeen vähän ranta-aluetta. Niin tehtiin Gambia.

Niitä peruja Gambia on maailman ainoa joki, jolla on valtiolliset oikeudet.

Matkailijalle Gambia on paratiisi, aurinkoholistin satavarma matkakohde. Luontoihmisen unelma, jonka yli 500 lintulajia, apinat, virtahevot ja delfiinit saavat länsiherrat kantamaan mukanaan liioittelevia objektiiveja ja jykeviä kamerarunkoja.

Auringon maa tarjoaa kaiken, mitä ihminen voi neljän tähden lomalta toivoa: palmurantoja, uima-altaita, merenraikasta ruokaa, hehkuvia tekstiilejä.

Sitten ne ihmiset. On toki kulunut juttu sanoa, että matkakohteessa ihmiset ovat köyhyydestään huolimatta uskomattoman mukavia, mutta eipä kohdalleni ole tullut näin ystävällisen oloista kansaa.

Suuri meri, hieno joki, suotuisa ilmasto, turvallisuus, eksotiikka, luontokohteet lähellä, autenttisuus, lyhyehkö lentoaika, shoppailumahdollisuudet – Gambialla on nipussa kaikki se, mitä suomalainen aurinkolomailija voi toivoa, mutta silti se pieni jokin puuttuu. Se on se pieni luksustekijä, jota turisti osaa tänä päivänä odottaa – ja sitä Gambian kilpailijamaat tarjoavat.

 

Aika on pysähtynyt Gambian turismissa 1990-luvulle. Uusia hotelleja ei juuri näy, vesiskoottereita ei päristele rantavedessä, pääkatuja eivät reunusta veistokselliset palmuryhmät, matkailutuotteita ei ole paketoitu elämyksiksi, joita nautitaan viinilasin läpi.

Kymmeniä kilometrejä pitkää hiekkarantaa kulkiessa miettii sitäkin, että missä täältä ovat ne suuret kansainväliset hotelliketjut, jotka työntävät lonkeronsa maailman joka kolkkaan? Eivät nämä rannat maailman upeimpia puuterirantoja ole, myönnetään, mutta mahdollisuuksia uusiin asiakasvirtoihin näkee joka kulmalla.

Yritystä toki löytyy, Serrekundan markkinatiellä talomurjujen mainoskyltit lupaavat maailmanmeininkiä: Couture, Trading, Fashion, Financial Services, Headquarter!

Gambia jäi myös harmikseen ilman, kun Afrikan luonnonvarojen parhaimmistoa jaettiin. Ei ole öljymiljardeja, ei harvinaisia maametalleja, ei myöskään niin strategista sijaintia, että sheikki tai setäsamuli tulisi ja tarjoaisi hyvinvointia läsnäoloa ja kontrollia vastaan. No pekinginpojat ovat tänne jo tulossa, mutta heillä on Afrikassa paljon isompiakin kaloja ensin pyydettävänä.

Gambia on maailman köyhimpiin kuuluva maa, joka ansaitsisi nousta kuopastaan, mutta kukaan ei tunnu lopulta tietävän, miten se temppu tehdään.

 

Gambia on luonnonuskon ja avarakatseisen islamin lapsi, joka hymyilee kauniisti, mutta piilottaa hymyn alle länsimaisen ihmisen suuren taakan: orjuuden.

Albredan kylässä Gambiajoen käänteessä aihe liimautuu iholle. Vain muutaman kilometrin päässä keskellä jokea sijaitsevalla Kunta Kintehin saarella sijaitsi vuosisatojen ajan alueelta kaapattujen orjien kokoamiskeskus, josta seilasi laiva toisensa perään Amerikkaan tyydyttämään valkoisten herrojen työvoimatarvetta.

Kenellekään ei voi olla epäselvää ne hirvittävät olosuhteet, joissa kahlehditut orjat matkalle vietiin – niille laivoille tai Amerikan plantaaseille täältä kaapattujen orjien maallinen vaellus päättyikin.

Orjakauppa oli 1500–1800-luvuilla pahuuden verkosto. Afrikasta ryöstettiin ihmisiä orjiksi Amerikkaan, jossa he raatoivat siirtomaaherrojen alaisuudessa. Amerikasta vietiin samalla laivalla orjatyöllä kasvatettua rommia, sokeria ja puuvillaa Eurooppaan, josta matkaan otettiin aseita ja ruutia, joita vietiin afrikkalaisille heimopäälliköille orjien vastineeksi.

On arvioitu, että 10–15 miljoonaa afrikkalaista vietiin orjiksi Amerikkaan 1860-luvulle tultaessa. Täältä Senegambian alueelta orjia laivattiin arviolta 750 000.

Tästä vääryydestä syntyi myös maailmankuulu tarina Kunta Kintestä, Gambiassa 1750-luvulla syntyneestä miehestä, joka kaapattiin orjaksi ja laivattiin Amerikkaan. 200 vuotta karmeiden tapahtumien jälkeen jenkkikirjailija Alex Haley päätti tutkia sukunsa tarinaa ja kirjoitti sen pohjalta kirjan nimeltä Juuret. 1976 ilmestynyt kirja ja sen pohjalta tehty tv-sarja räjäytti maailman tietoisuuteen orjuuden tarinan, länsimaisen ihmisen häpeän, joka oli hautautunut vuosisatojen alle.

 

Tasaista on. Pikkubussi painaa satasta. Kuuma polttelee pientareita, sakaaliperhe jolkottaa, pulleiden apinanleipäpuiden lehdettömät latvat sojottavat kohti taivasta kuin puu olisi heittäytynyt nurinniskoin.

Kiinalaiset remontoivat tämän valtatien. Ennen pääkaupunki Banjulista pompittiin yhdeksän tuntia Tendabaan, nyt perille kiidetään asfalttia pitkin kolmessa tunnissa. Edistystä, kiittävät kyläläiset seudun omaa poikaa Yahya Jammehia, joka ymmärsi katkaista suhteet Taiwaniin ja antaa Pekingin diplomatiadollareiden tehdä ihmeitään köyhässä Gambian tasavallassa.

 

Thank you, Mr. President, huutaa puhelinyhtiön sponsoroima tsemppimainos tien laidassa. Vihreitä nauhoja – presidentin puolueen tunnusvärisiä – on solmittu keppien päähän: Presidentti on tuonut tien, antanut peltikaton, me rakastamme häntä!

Mainoksessa maireilee mies, joka on valituttanut itsensä presidentiksi neljissä vaaleissa, joissa demokratia on kaunis sana.

Seurauksena on ollut vakautta ja pientä edistystä, mutta mantereelle liian tyypilliseen tapaan myös yksinvaltaista hallintoa, korruptiota, opposition ja lehdistön äänten vaientamista, valtion rahojen katoamista lähipiirille, salamurhia, seksuaalivähemmistöjen vainoa, omien vaikeuksien kaatamista länsimaiden niskaan – ja köyhyyttä, joka on takertunut Gambiaan, vaikka kuinka Afrikasta puhutaan toivon mantereena.

Nuoret äänestävät jaloillaan. Kaksimiljoonaisen kansan nuoriso muodostaa jo neljänneksi suurimman ryhmän Välimeren yli Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista.

 

1.12.2016 on edessä hänen korkea-arvoisuutensa, sheikki, professori, alhaji A.J.J. Jammeh Babili Mansan presidenttipelin viides kierros. Vastassa on ensi kertaa todellinen uhka, yhtyneen opposition ehdokas Adama Barrow. Jammeh ei aio luopua asemastaan, vaan julistaa Allahin valinneen hänet, ja vain Allahin voivan hänet erottaa.

Kansainvälinen yhteisö on tuominnut väärinkäytökset, mutta Jammeh on vastannut imperialismikortilla, jonka tehoa ei heikennä länsimaiden orjuuden jälkeen harjoittama siirtomaa- ja "ota ja vie mitä saat" -politiikka. Sitä saa mitä tilaa, hän jyrisee ja saa aplodeja monesta maailman kolkasta.

 

Mutta annetaan ikävien olla, auringon paistaa ja matkan joutua. Heilutetaan tienvarteen. Pysähdytään kylään fulah-perheeseen. Päivä vilkkuu Soumbara-puiden lehdissä. Sadekauden päättymisestä on pari viikkoa ja savanni on vihreää satukirjaa.

 

Teksti ja kuvat Samuli Isola

 

Tämä artikkeli on julkaistu Avun numerossa 49/2016. Presidentinvaalien aikaan 1.12. Gambia sulki inter­netin ja puheluliikenteen ulkomaille. Vaalien tulos ei ollut tiedossa 2.12., kun Apu-lehti lähti painoon. Vaaleissa oppositon ehdokas Adama Barrow voitti yllättäen istuvan presidentin Yahya Jammehin, joka aluksi myönsi tappionsa, mutta on tämän jälkeen kieltäytynyt hyväksymästä vaalien tulosta. Useat Afrikan maat, Afrikan unioni ja monet muut maat ovat kehottaneet Jammehia hyväksymään vaalien tuloksen. Tilanne on vielä auki Gambiassa.

Edit. Jutun otsikkoa on muokattu to 19.1., kun Gambiaan on julistettu poikkeustila ja presidentti Yammeh on takertunut valtaan. Suomalaiset lomalennot Gambiaan on peruttu ja suomalaisia noudetaan Gambiasta kotiin. Tilanne on kriittinen.

Kuva(t): Samuli Isola

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.