Rakkaudesta lukemiseen.

200-vuotias Kuopion tori on täynnä elämää

Kuopion kauppahalli on jo 115-vuotias ja uusi lasipaviljonkikin jo neljän vanha. Oikealla kaupungintalon edes­-sä on grilli, josta saa mättöä.

Savolaisten pääkaupungissa ei vieras ehdi kysyä, kun immeiset jo vastaavat. Ja juttuja riittää, kaikki toki kuulijan vastuulla. Tori täyttää jo 200 vuotta.

Ähky tuli, mutta eipä jäänyt nälkäkään.
Kun hämäläinen poikkeaa perjantai-iltana hakemaan tuntumaa Kuopion kauppatoriin, hän törmää Mättöön.
Olo sitä katsellessa on yhtä epäuskoinen kuin kuunnellessa savolaista konduktööriä, jolta juuri asemalla on kysynyt, onko junassa tilaa.
– Enempi vähempi, etupäässä takapäässä, kuuluu kiskovirkamiehen vastaus.
”Siis että mitä siis”, tuumii hämäläinen kanta-astuja myös, kun hän panee savolaesten piäkaapunnissa muovihaarukan heilumaan.
Mättö on lokakuussa torin grillin myyntilistoille tullut ja salamana maankuuluksi singahtanut pitsalaatikollinen kebablihaa, possunposkea, ranskalaisia perunoita, grillimakkaraa, sipulia, majoneesia, sinappia, ketsuppia sekä kaikkia muita mahdollisia mausteita.

Torigrillin kaksikiloinen jättilautanen eli mättö maksaa 18 euroa ja vie isommankin nälän.

– Annoshan ei paina kuin rapiat kaksi kiloa, vieressä Mättöä nauttiva nuorimies hymyilee. 
– Siis ilman laatikkoa.
Kyseessä on pätevä kyytiläinen Kuopion viihde-elämään suunnistavalle tai sieltä palaavalle yökyöpelille.
Satunnaiselta matkaajalta Mätön jälkeinen siirtyminen torin laidalle Cumulukseen, entiseen perinteiseen Atlas-hotelliin, onnistuu enää vain kierimällä.
Hotellin ikkunasta saattaa vielä vilkaista alkavaa iltaelämää. Se ei ole moksiskaan loppusyksyn suihkepullosateesta. Mutta hämäläistä kutsuu peti. Aamulla tavataan!

Olli-Matti Oinonen lukee kauppahallin lasi­paviljongin kahvilassa näytelmää, jonka hän seuraavaksi ohjaa Kuopion kaupunginteatteriin.

Torikammoa ei parane potea, kun astuu lauantaiaamuna Kuopion kauppatorille. Väkeä on enemmän kuin harvakseltaan.
– Just vasta tulin, kertoo perunoita ja muita maan antimia myyvä Tarja Kärki.
– Ei tiälä oo kettään varhemmin. Lauantaiaamuisin ne tahtovat nukkua, Kärki tuntee kuopiolaisensa.
Hänellä on marjatila Karttulassa 45 kilometrin päässä kauppatorilta, mutta niin vain sekin seutu on vuodesta 2011 ollut kaupunkia. Kuopio on imenyt ympäristökuntien ihmisiä ja kasvanut nopeaan tahtiin.
– Puhetta Savossa kyllä riittää, ja asiakkaitakin torilla, niin että kyllähän tässä pärjää, Kärki selvittää.
Torin pieliltä purettujen talokaunotarten tilalle on rakennettu moderneja kauppapalatseja. Yhden katolla neonnäyttö vilkkuu näyttäen plus neljän asteen lämpötilaa. Torilla väittävät, että ilma on lämpimämpi kuin viime juhannuksena.
Hanna Partasen kalakukkoleipomon myyntikärryssä palvelee pirteästi hämäläiskulkijaa tervehtivä Tiia Rinneaho.

Liisa Oravala herkuttelee lastensa Elisan ja Aatoksen kanssa lihapiirakoilla kalakukkokärryn vieressä. 

– Hyvin menee nytkin kaupaksi, hän vastaa uteluun kalakukkojen menekistä.
– Vaikka määristä ei puhuta, kesä on savolaisen perinneruuan sesonkiaikaa.
Rinneaho lupaa, että heidän tiskillään pärjää myös muilla kielillä kuin savoksi. Ymmärretyksi tulee jopa Tampereen murteella; jos ”sää tahrot yhren kukon, sää 
myäs saat semmosen”.
– Tuurailen torilla silloin tällöin, mutta varsinaisesti olen leipomassa kalakukkoja.
”Muikkukukko 22 euroa kilo” ja ”Hanna Partanen, kalakukon leivonnan Suomen mestari” julistavat mainoslauseet myyntikärryn kyljessä.
Liisa Oravala sekä lapsensa, nelivuotias Elisa ja kaksivuotias Aatos, mutustavat tyytyväisinä Partasen lihapiirakkaa.
– Kotipaikkamme on Pöljä, parikymmentä kilometriä Kuopiosta pohjoiseen. Täällä torilla käymme lähinnä kesällä, Liisa Oravala selvittää. 
– Nimestä huolimatta Pöljällä on kaikki palvelut lähellä, myös päiväkodit ja koulut, Siilinjärveen kuuluvaa kotikyläänsä kehuva Oravala kertoo.
Torilla piirakkaostoksilla on myös Mervi Salonen. Hän asuu kaupungin ytimessä.
– Poikkesin hakemaan aamupalaksi kolme piirakkaa. Yksi niistä tulee minulle, toinen miehelleni ja kolmas chihuahuarotuiselle koirallemme, jonka nimi on Pluto. 

Joensuun ja Lappeenrannan kauppahallit purettiin, mutta Kuopio säilytti omansa. Kalahallin sijalle tosin rakennettiin lasipaviljonki.  

Pronssiin veistetty Veljmies pyrkii kauppahallin päädyssä nappaamaan kalaa suihkukaivosta. Muuan ohikulkijamies pysähtyy katsastamaan vierasta, ja kuultuaan tämän olevan Hämeestä innostuu hauskaksi.
– Mitä kuopiolaismies sanoi, kun anoppinsa putosi veneestä? Nyt ei paljon naarata, hän tarinoi vakavalla naamalla ja luiskahtaa sisään kauppahallin vanhaan, 115-vuotiaaseen osaan.
Kun kauppahalli elokuun toisena päivänä 1902 vihittiin, sanomalehti Uusi-Savo uutisoi, kuinka ”WPK:n soittokunta soitti aluksi Isänmaan wirren. Sitten puhui maisteri Granit. Lopuksi soittokunta soitti Sawolaisten laulun ja Maamme. Wäkeä kerääntyi tilaisuuteen aika lailla”.
Kauppahallin uuden lasipaviljongin hälinässä istuu Olli-Matti Oinonen uppoutuneena paperinivaskaan.

Toripäivän päätteeksi myynti­pöydät kerätään pois. Torikauppias Ari Savolainen pakkaa myyntipistettään pakettiautoonsa.

– Menossa on Pilvi Hämäläisen näytelmä Jäähyväiset Pamela Andersonille, hän paljastaa.
Miksi mies lukee keskellä pahinta lauantain puolenpäivän vilskettä?
– Kun ihmisiä hyörii ympärillä, tunnelma on hyvä lukemiseen. Isoista ikkunoista näen torille, ja kun noin tunti on vierähtänyt, ostan vielä Tildan puodista tuoreet leivät viikonlopuksi kotiin, Kuopion kaupunginteatterissa ohjaajana työskentelevä Oinonen juttelee.
Askolassa Uudellamaalla syntynyt Oinonen on kiertänyt Kuopioon Tampereen, Seinäjoen ja Mikkelin kautta.
– Kuopiossa piti katsella vain pari vuotta, mutta kaupunki osoittautuikin oikein mukavaksi asuinpaikaksi perheellemme. Nyt piipahdus on venähtänyt jo yli 20 vuodeksi.
Passeli on tori, hieno halli ja kuopiolaiset mukavaa väkeä. Miksi siis vaihtaa maisemaa?
Muuan herra Kauppinenkin otettiin Kuopiossa ystävällisesti vastaan. Silti hän meinasi menettää hermonsa, kun kaikki puhuttelivat häntä Kaappiseksi. Lopulta Kauppinen meni ja vaihtoi nimensä virallisestikin Kaappiseksi. Jo seuraavana aamuna kauppatorilla kiersi uutinen, että ”nyt se Kaappinen on muuttanut nimensä Koappiseksi”.

Seppo Laakkonen (vas.) ja Erkki Jäntti tykkäävät viettää lauantaiaamua rauhassa hallin kahvilassa.

Kauppatori tosiaan vaikuttaa tällä haavaa vähän ankealta. Seppo Laakkonen ja Erkki Jäntti jakavat ajatuksen.
– Halli kyllä pärjää, vaikka keskustan liikkeillä onkin nyt ongelmia. Perheet ajelevat maastureillaan automarketteihin kaupungin ulkopuolelle ja city autioituu.
– Tyhjiä liikehuoneistoja on paljon. Moni käy yrittämässä, mutta korkeat vuokrat yhdistettyinä asiakkaiden vähyyteen pakottavat lähtemään pois. Osa jopa ehtii pelastautua ennen ovella kolkuttavaa konkurssia.
Laakkonen on 82-vuotias ja omien sanojensa mukaan ”henki on jo aika tiukalla”.
– Kun pyrkii olemaan niin vähätöinen kuin mahdollista, niin silloin sitä säilyy paremmin kuin alituisen stressin keskellä, hän uskoo.
Savolainen mieseläjä on perinteisesti – ainakin tarinan mukaan – osannut laistaa turhan uurastuksen.
Kun muuankin soutuvene Kallavedellä nytkähteli vastatuuleen akan kiskoessa airoja ja ukon istuessa perässä jouten, niin menoa laituriltaan katsellut helsinkiläinen kesämökkiläinen huusi, että ”hoi, mies, ettekö te yhtään häpeä?” Siihen ukko paatin perältä kailotti rannat kaikuen: ”Mieluummin mie vähä häppeenkin kuin souvan.”
Elämäntyönsä Seppo Laakkonen teki ammattikoulun opettajana.
– Olin rakennuspuolella. Osa entisistä oppilaistani on työssä opiskelemallaan alalla, osa pullakuskeina. Semmoiseksi on nykymaailma muuttunut.
Erkki Jäntti on elänyt jo 71 vuotta, joista ”30 viimeisintä sydänsairaana”.
– Sain 40-vuotiaana infarktin, ja siitä lähtien on ohjelmassa ollut aina välillä Kuopion yliopistollisen sairaalan reissu pallolaajennuksineen, ja taas eteenpäin elämään.
Jäntti pyöritti yrittäjänä kiinteistönvälitysalan perheyritystä yli kaksikymmentä vuotta.
– Pärjäsimme hyvin, kunnes oli pakko lopettaa mahdottoman edessä. Nyt kauniita ovat suuret, pienet eivät mitään. Mutta tulee aika toinenkin, siitä olen varma.
Kuopion kauppatoria mieskaksikko kehittäisi lisäämällä markkinapäiviä.
– Torin alla sijaitseva kolmikerroksinen parkkitila on ylimitoitettu. Päättäjät hakivat mallia Helsingin Kampista, vaikka täällä toivoisi olevan edes hiven suhteellisuudentajua.

Talvilämmintä myyvä Kaarina Kukkonen sanoo, että olo Kuopion kauppatorilla on kuin parantava rohto.

Villapipoja, käsineitä ja kudonnaisia kauppatorilla omassa kojussaan kaupitteleva Kaarina Kukkonen esittelee Kuopion kauppatoria Pohjoismaiden suurimpana ja Suomen kauneimpana.
– Aikanaan menin Tukholmaan, kun siellä väitettiin olevan Stortorget, Suurtori. Mitä vielä, mokoma pikkunyppylä keskellä ahdasta kaupunkia, Kukkonen ilkkuu.
Hän on 1980-luvulta lähtien ollut torilla, ja torille pääsy on hänelle kuin parantava rohto. Ilman sitä ei pysy hengissä.
– Kaupunginjohtaja Eino Luukkonen haali tänne aikanaan turisteja, mutta nyt matkailijajoukot ovat hävinneet ties minne.
– Ennen piti tulla torille jo kahdelta yöllä, että pääsi ykkösmyyntipaikoille. Ja jos halusi hankkia parasta, piti seitsemän jälkeen olla ostamassa. Nyt paras myyntiaika on puolenpäivän molemmin puolin.
Rauha Räisänen on Kukkosen juttukaverina tihkulta suojassa. Hän tauottaa torin kautta vievää sauvakävelylenkkiään.
– Mikä se on, kun maistuu viisi minuuttia hyvältä, mutta painaa viisi vuotta takapuolessa? naiset arvuuttavat.
– No, pulla, he vastaavat ja kieltäytyvät pullakahvitarjouksesta.
Naiskaksikosta ei tarvitse nyhtää juttua, vaan sitä tulee solkenaan. Kuten vaikkapa, kuinka EU yritti tyystin kieltää kalakukon.
– Aivan hirveä ajatus, he tuomitsevat.
Tai kun torin alle, Kukkosen kojun eteen asennettiin kadunlämmitin.
– Nyt kun tähän käytävälle sataa lunta, se ei pääse pakastumaan kunnon talvitieksi vaan sulaa vesiloskaksi, joka kastelee ja pilaa kulkijoiden kengät, Kukkonen juttelee. 
Olisikohan tuostakin ratkaisusta kannattanut kysyä ensin asiantuntijalta, torilla vuosikymmenet viihtyneeltä Kukkoselta?

Teksti Hannu Koskela, kuvat Matias Honkamaa

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.