
teksti Laura Honkasalo kuva
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu 4. huhtikuuta 2005
Muinaiset keltit uskoivat, että ihmiset ja puut ovat yhteydessä toisiinsa. Jokaisella ihmisellä on puukaksoisolento. Druidien horoskooppi paljastaa, mikä on sinun puusi.
Kelttien kalenteri muodostui kahdestatoista 30-päiväisestä kuukaudesta, joiden väliin oli siroteltu ylimääräisiä päiviä. Jokaista kuukautta vastasi tietty puu.
Kelttimytologian mukaan puilla on oma persoonallisuutensa. Kelttien pyhät paikat olivat metsäaukioita ja lehtoja. Kaikkein pyhin oli tammi. Kun roomalaiset hyökkäsivät Britanniaan, he hävittivät kelttien pyhät tammilehdot.
Keltit uskoivat, että puut ovat tuntevia olentoja. Ne symboloivat syntymää, elämää ja kuolemaa. Kelttien mytologiassa elämää kuvasti puu, jonka juuret ovat syvällä maassa ja latva koskettaa taivasta.
Jokainen ihminen voi löytää puusta kaksoisolentonsa, joka suojelee häntä ja auttaa häntä löytämään kosketuksen sisimpäänsä.
Druidit tulkitsivat
Luontoa ja kelttien uskontoa tulkitsivat druidit.
Sana druidi on gaelin kieltä ja tarkoittaa tammipuun tuntemista. Druidit olivat kelttien pappeja, tuomareita ja historijoitsijoita. He opiskelivat 20 vuotta oppiakseen kaikki uskontonsa salat.
Druidit olivat arvoasteikossa jopa heimopäällikköjen yläpuolella. Druideista ja kelttien hengellisestä elämästä ei tiedetä paljon, koska he eivät kirjanneet kulttuuriaan muistiin. Tiedot ovat peräisin valloittajien kirjoituksista.
Omenapuu
23.12.–1.1. ja 25.6.–4.7.
Luonteenpiirteet:
Omenapuuihminen on herkkä, hurmaava ja sydämellinen. Hän on myös seikkailunhaluinen. Hän on kova flirttailemaan, rakastuu usein ja haluaa olla rakastettu. Hän on uskollinen ja hellä partneri. Hän on älykäs, syvällinen ja tiedonjanoinen.
Parantamisen varaa:
Omenapuuihminen on vilpitön ja pyyteetön. Siksi häntä on helppo huijata. Hän elää hetkessä ja eksyy toisinaan haaveisiin ja unelmiin. Tasainen arki ei ole häntä varten, sillä hän kaipaa tunnemyrskyjä.
Lahjakkuus:
Omenapuuihminen on hyvä tieteissä. Hänellä on mielikuvitusta, ja hän on kiinnostunut filosofiasta.
Kuuluisia omenapuuhenkilöitä:
Peter Paul Rubens, Jude Law.
Pihtakuusi
2.1.–11.1. ja 5.7.–14.7.
Luonteenpiirteet:
Pihtakuusi-ihminen on hienostunut ja pitää kaikesta kauniista. Hän on vaatimaton mutta kunnianhimoinen. Lahjakkaat ihmiset vetävät häntä puoleensa. Jos hän rakastuu tosissaan, tunne on hyvin väkevä. Ystävänä hän on uskollinen ja jalo.
Parantamisen varaa:
Pihtakuusi-ihminen voi olla itsepäinen. Hänen on vaikeaa olla tyytyväinen rakkaussuhteessa. Hän on toisinaan oikukas ja tyly.
Lahjakkuus:
Pihtakuusi-ihminen on tarkka, täsmällinen ja älykäs, mutta voi päätyä väärälle alalle.
Kuuluisia pihtakuusihenkilöitä:
Leo Tolstoi, Napoleon, Nigella Lawson.
Jalava
12.1.–24.1. ja 15.7.–25.7.
Luonteenpiirteet:
Jalavaihminen on iloinen ja antelias. Elämänkumppanina hän on rehellinen ja uskollinen. Jalava on rauhallinen eikä vaadi elämältä paljon. Hän on vahva ja vastuuntuntoinen. Hänellä on hyvä huumorintaju.
Parantamisen varaa:
Jalavaihmisen on vaikeaa antaa anteeksi. Hän voi olla määräilevä, eikä hän kestä suuria mullistuksia.
Lahjakkuus:
Jalavassa on johtaja-ainesta, mutta hänen on vaikea taipua muiden tahtoon. Hän on käytännöllinen ja kätevä käsistään.
Kuuluisia jalavahenkilöitä:
Edgar Allan Poe, A.A. Milne.
Sypressi
25.1.–3.2. ja 26.7.–4.8.
Luonteenpiirteet:
Sypressi-ihminen on optimistinen ja tyytyy siihen, mitä elämä tuo tullessaan. Hän on tarkkailija. Hän on uskollinen kumppani, ja perhe on hänelle tärkeä. Hän on myös luotettava ystävä. Hän on rauhallinen ja viihtyy luonnossa. Hän on hieman haaveellinen.
Parantamisen varaa:
Sypressi-ihminen on huolimaton. Hän ei kestä yksinäisyyttä. Hänen voi olla vaikea puhua tunteistaan.
Lahjakkuus:
Sypressi miettii ajatuksensa loppuun ennen kuin sanoo ne. Hän ajattelee loogisesti.
Kuuluisia sypressihenkilöitä:
W.A. Mozart, Gertrude Stein, Jaana Pelkonen.
Poppeli
4.2.–8.2. ja 5.8.–13.8.
Luonteenpiirteet:
Poppeli-ihminen on hieman epävarma ja kaipaa turvallisuutta. Hän ottaa riskejä vain pakon edessä. Hän on taiteellinen ja järjestelmällinen. Häneen voi luottaa kaikissa tilanteissa. Hän on tunteikas mutta kaipaa vapautta. Hän on myötätuntoinen mutta voi kohdella kumppaniaan välinpitämättömästi.
Parantamisen varaa:
Poppeli tuntee itsensä helposti yksinäiseksi, mutta hän ottaa myös helposti vaikutuksia muilta, joten hänen on valittava ystävänsä tarkkaan.
Lahjakkuus:
Poppeli-ihmiset ovat älykkäitä, tarkkanäköisiä ja kriittisiä. He ovat myös kunnianhimoisia.
Kuuluisia poppelihenkilöitä:
Salvador Dali, Charlize Theron.
Sivu:
1
2
3
4
|